Vuoden parhaita 2023

On tullut aika luoda katsaus kuluneeseen vuoteen, kuten kirjablogeissa on tapana. Mitkä kirjat kiinnostivat blogin lukijoita eniten, entä mitkä olivat itselleni tärkeimpiä lukuelämyksiä? 

Jos lähdetään teistä blogin lukijoista, oli kiinnostavaa tutkia blogin tilastoista, mikä teitä on lukemissani kirjoissa eniten kiinnostanut. Tässä suosituimmuusjärjestyksessä postaukset, joita on eniten käyty lukemassa vuoden varrella. 

Eli blogin lukijoiden TOP 10:  

Petri Tuunainen: Mira Kunnasluoto - Riisuttu kuningatar 

Eero Huovinen: Pitkä ilo - Joulun evankeliumi 

Anna-Liisa Valtavaara: Huolena huolehtiminen 

Eliina Heinonen: Väriä elämään 

Viljo Perttula: Pitkospuut 

Roland H. Bainton: Joulukirja - Martti Lutherin ajatuksia joulun sanomasta 

Christian Scriver: Pieni kirja masentuneelle 

Riitta Lemmetyinen: Pieniä ihmeitä 

Salme Blomster: Musta, valkoinen häpeä 

Sara Saarela: Etten päästäisi irti 

Muutamia huomioita tästä listasta. Joulukirjat tuntuvat kiinnostavan ihmisiä. Niin myös tunne-elämän ongelmiin liittyvät; tämän listan kirjoissa käsitellään huolehtimista, masennusta ja häpeää sekä Sara Saarelan romaanissa uupumusta. Myös Mira Kunnasluodon tarina kertoo särkymisestä. 

Eliina Heinonen on ollut suosittu julistaja, mutta varmasti entistä enemmän häntä on googletettu tänä vuonna, kun hän pääsi taivaan kotiin. Riitta Lemmetyisen kirjat ovat ihanan rohkaisevia, ja Viljo Perttulan Pitkospuut on nautinnollinen historiallinen romaani. 

Tuo Scriverin masennuskirja jäi kyllä nolottamaan minua, koska en oikein osannut kirjoittaa siitä, ja kuitenkin sitä on käyty niin paljon katsomassa. Mutta toivottavasti ihmiset lukevat kirjan itse ja saavat sieltä kaiken sen, mitä minä en jostain syystä osannut jakaa. 

Entä sitten omat suosikkini? 

Ensin täytyy sanoa, että olen kyllä enemmän tai vähemmän pitänyt useimmista lukemistani kirjoista. En jaksa lukea loppuun asti sellaisia kirjoja, jotka eivät kolahda millään tavalla, joten niitä ei ole blogissa. Mutta totta kai jotkut kirjat ovat olleet "ihan hyviä" ja jotkut jopa aivan mullistavia lukuelämyksiä. Ja kaikkea siltä väliltä. 

Nykyään minulle kaikkein rakkaimpia ja tärkeimpiä kirjoja ovat ne, joissa puhutaan Jumalan armosta, Jeesuksen ristintyöstä ja syntien anteeksiantamuksesta. Olen päätynyt sellaiseen vanhan ajan uskoon, jossa ilman ristiä ei ole mitään. Risti on pääasia ja kaikki muut ovat sivuasioita. Siksi ensin mainitsen siihen liittyvät kirjat. 

Luin vuoden aikana C. O. Roseniuksen kirjoituksista kootun Roseniusta nykysuomeksi -sarjan melkein kokonaan. Vain viimeinen osa on lukematta; sitä olen nyt vähän aloitellut. Roseniuksen kaikki kirjat ovat minulle rakkaita, mutta erityisen voimakkaana lukuelämyksenä jäi mieleen viime talvena lukemani Synti se on. Vaikka sillä on noin synkän kuuloinen nimi, Rosenius ei koskaan ahdista syntistä ihmistä eikä jätä häntä rypemään syyllisyydessä, vaan julistaa aina vapauttavaa evankeliumia. 

Lutherilta ihana kirja vuoden varrella oli viime vuonna suomeksi ilmestynyt Armahda minua, Jumala - Psalmin 51 selitys. Taas aivan valtavaa ilosanomaa. Samoin Christian Scriverin kirjassa Syntien anteeksisaaminen. Vielä haluan mainita Esa Santakarin Armosta autuaat, jossa ollaan siellä, missä minunkin juureni ovat, eli kerrotaan evankelisen liikkeen menneistä ajoista. 

Myös minulle tärkeitä olivat lukemani Riitta Lemmetyisen kirjat - yllä mainitun Pieniä ihmeitä -teoksen lisäksi Anna sydän avara - Toivon ja rohkaisun tarinoita. Lemmetyiseltä kuuntelemani äänikirja meni valitettavasti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta itse luettuna sekin olisi jäänyt paremmin mieleen. Äänikirjat eivät selvästikään ole minun juttuni. 

Olen myös lukenut valtavan ihania ja rohkaisevia elämäkertoja. Tässä neljä sellaista: 

Sari Matikainen: Yösydännä 

Johanna Salo: Pimeys ei saa sitä valtaansa 

Astri Valen-Sendstad: Lina Sandell - Päivä vain 

Ali Husnain & J. Chester: Maksoi mitä maksoi 

Yhteistä näille elämäntarinoille on, että kaikki neljä henkilöä ovat kokeneet suuria kärsimyksiä, ja heidän tarinassaan on siksi ihanaa rohkaisua kärsivälle ihmiselle. Kirjat kertovat, miten Jumala auttoi näitä ihmisiä selviämään mitä raskaimpien vaiheiden läpi. 

Sitten vielä lopuksi muutama ihana romaani. 

Nautin kovasti jo lukijoiden TOP10-listalla mainitusta Viljo Perttulan Pitkospuista. Tässä sen lisäksi muutama muu hieno romaani: 

Merja Issa: Ohdakeperhoset 

Irja Aro-Heinilä: Kun emme mitään muuta voi 

Peter Hansen Skovmoes: Mitä se hyödyttää ihmistä 

Olen ilmeisesti lukenut vuoden aikana noin 80 kirjaa. On monia kirjoja, joita ei millään voi mahduttaa tällaiseen postaukseen, ja silti nekin ovat olleet hyviä. Tässä vain joitakin mieleenpainuvimpia lukuelämyksiä. 

Minulle on ollut ilo jatkaa kristillisistä kirjoista bloggaamista. Kiitos kaikille blogini lukijoille kuluneesta vuodesta ja siunattua uutta vuotta 2024! 

P. S. Postauksen ensimmäinen kuva on minulle rakkaasta Bo Giertzin romaanista Kalliopohja. Sitä en ole lukenut tänä vuonna, mutta olen kyllä suunnitellut sen uudelleen lukemista. 

Ali Husnain & J. Chester: Maksoi mitä maksoi

Suomentanut Risto K. Träff 

Monelle on tuttu pakistanilaisen Gulshan Estherin kirja Revitty huntu, jossa hän kertoo oman ihmeellisen tarinansa, miten hän nuorena muslimityttönä kohtasi Jeesuksen ja kääntyi kristityksi. Sitä en ollut tiennyt, että myös Gulshanin sisarenpoika on kirjoittanut oman kirjansa, mutta löysin hänen teoksensa kerran Ninuska lukee -blogista. Kylläkin se, että Ali Husnain on Gulshan Estherin sisarenpoika, selvisi minulle vasta kirjaa selatessani. 

Ali Husnain kasvoi rikkaassa ja vaikutusvaltaisessa shiiamuslimiperheessä Pakistanissa. Hän oli tottunut helppoon, etuoikeutettuun elämään ja ihmisten kunnioitukseen syntyperänsä perusteella. Silloin tällöin perheessä vieraili Alin Englannissa asuva Gulshan-täti, jonka rukous auttoi Alia kerran ihmeellisesti. Poika ei kuitenkaan tiennyt, että hänen tätinsä oli kristitty, siis muslimien näkökulmasta kafir, luopio, jollaisia Alikin halveksi. 

Yllättävien ja ihmeellisten käänteiden kautta kuitenkin myös Alista tuli kristitty, ja kun asia tuli ilmi, hän sai todella tuntea sen nahoissaan. Ali, joka oli silloin vielä hyvin nuori, joutui terroristien tappolistalle, pakeni heitä paikasta toiseen ja sai kärsiä vielä siitäkin, että myös hänen läheisensä joutuivat hänen takiaan vaaraan. Jo etukäteen Ali oli saanut lupauksen, että Jeesus suojelisi häntä, ja sitä suojelusta hän sai kokea, mutta samalla myös hirveää pelkoa ja yksinäisyyttä. 

Lopulta Ali joutui pakenemaan Englantiin asti - tätinsä Gulshanin luo - mutta elämä ei sielläkään ollut helppoa. Tuntui pahalta lukea, miten yli voimien käyviä vastoinkäymisiä Ali joutui kokemaan vuodesta toiseen. Hän lannistui koko ajan enemmän. Monesti me emme ymmärrä Jumalan teitä. Hän, joka on kaikkivaltias, pystyisi antamaan meille helpommankin tien, mutta jostain syystä meitä voidaan sen sijaan viedä vaikeimman kautta. Alin tilanne alkoi tuntua jo täysin toivottomalta, kunnes lopulta siihen tuli valoa. Kirja rohkaiseekin myös lukijaa omalla kohdallaan uskomaan, että ne pitkät pimeät polut voivat sittenkin lopulta kääntyä siunaukseksi. Sittenkin Jumala tietää, mitä hän tekee, vaikka me itse emme ymmärrä mistään mitään. Ja siellä pimeimmissäkin hetkissä hän oli Alin kanssa, niin kuin on myös sinun kanssasi. 

Kokonaisuutena Maksoi mitä maksoi on hieno, koskettava ja rohkaiseva kirja Jumalan teoista pienen ihmisen elämässä. Se myös muistuttaa meitä siitä, millaista kärsimystä vainotut kristityt joutuvat kokemaan, ja miten paljon Jeesuksen seuraaminen voi monelle maksaa. Jospa Alinkin tarina voisi omalta osaltaan saada meidät rukoilemaan vainottujen veljiemme ja sisartemme puolesta. 

Oli myös todella kiinnostavaa lukea elämästä Pakistanissa. 

Kirjan alussa on Juha Ahvion ja Timo Keskitalon suositukset. Keskitalo kertoo itse tuntevansa monet kirjassa mainitut henkilöt. 

Kuva ja Sana 2016 

255 sivua 

Alkuteos: THE COST: my life on a terrorist hitlist 

Kannen kuva: Shutterstock 

Kansityö: Antti Kamppinen 

Sara Saarela: Etten päästäisi irti

 

Sara Saarela on eteläpohjalainen teologi ja kirjailija, jonka uutuusromaani kertoo kahdesta hengellistä työtä tekevästä naisesta. Nykyhetkessä seurataan kolmikymppisen helluntaipastori Hannan vaiheita ja mielenliikkeitä hänen uuvuttuaan seurakuntatyössä. Näiden lukujen välissä siirrytään aina hetkeksi 1960-luvulle, jolloin ääneen pääsee Hannan evankelistana toiminut isomumma Marke. Lapualaisia kun ollaan, Marken mietteet on kirjoitettu eteläpohjalaisella murteella. Hänen kauttaan tutuiksi tulevat seurakunnan ihmissuhdeongelmat ja omista unelmista luopuminen kutsumustyön takia. 

Niin Hanna kuin Marke antavat työlleen kaikkensa. Marke jaksoi pysyä lujana haasteiden keskellä, mutta Hanna on heti kirjan alussa sairauslomalla pahan uupumuksen takia. Tuntuu, ettei työhön jaksaisi koskaan enää palata. Nyt pitää vain vältellä seurakuntalaisia, sukulaisia ja tuttavia. Tai ainakin Hanna haluaa välttyä heidän kysymyksiltään. Julkisesti hän haluaa myöntää olevansa korkeintaan "vähän väsynyt". Pitäisikö hänen pastorina olla sellainen esikuva, joka murtaa vaikenemisen kulttuuria seurakunnassa ja avautuu omista kipeistä kokemuksistaan, Hanna miettii. Mutta ei hänestä ole sellaiseen.  

Kirja sisältää paljon Hannan pohdiskelua, kipuilua, kysymyksiä ja itsetutkistelua. Niinhän se on, että masentunut ihminen elää päänsä sisällä ja ajattelee liikaa, mistä ulkopuoliset mielellään huomauttavat. Millaiseksi Hannan toivottoman tuntuinen olotila sitten jatkossa kehittyy ja miten Saarela päättää hänen tarinansa, siitä oli kiinnostavaa lukea. 

Julistus- ja sielunhoitotyössä uupuneille Hannan kokemuksissa on varmasti paljon tunnistettavaa. Häntä esimerkiksi väsyttävät pitkiä monologeja pitävät ihmiset. Hanna pohtii, että sielunhoitotilanteissa pitäisi pystyä pitämään kiinni omista rajoistaan, ettei ota väärällä tavalla kannettavakseen vielä toistenkin painolasteja omiensa lisäksi. Vaan minkäs teet, kun olet herkkä ja empaattinen? Eikö siis saisi olla herkkä, pitäisikö pystyä olemaan vahva? Ne vahvat kyllä jaksavat paremmin, mutta ymmärtävätkö he heikkojen ongelmia? 

Kun elämä kuormittaa uupumuksen lisäksi muillakin ahdistuksilla, Hanna pohtii, pitääkö ihmisen tosiaan elää kaikki saarnan aiheet omassa elämässään läpi. Ja miksi hän sairauslomallakin alkaa heti suunnitella mielessään saarnaa kohtaamistaan tilanteista ja niiden herättämistä mietteistä? 

Niin Hanna kuin Marke joutuvat myös tuntemaan nahoissaan ympäristön asenteet hengellistä työtä tekeviä naisia kohtaan. Vaikka helluntailiikkeen alkuaikoina oli paljon naisevankelistoja, Marken aikana heitä on jo paljon vähemmän. Ja Hannan pitäisi olla mieluummin seurakuntatyöntekijä kuin pastori. Kaikkein mieluiten jotkut haluaisivat nähdä hänet vain pastorimiehensä vaimona. 

Miten kovan hinnan kutsumuksesta joutuu maksamaan? Miten jaksaa jatkaa ja pysyä uskollisena kutsumustyölleen? Nämä ovat monelle kipeitä kysymyksiä.  

- Tässä olen, kuiskaan. 

  Enempää ei ole. Suuret sanat ja rukoukset, joita latelin nuorempana ja oikein huusin, miten rakastan Jumalaa ja haluan kasvaa enemmän sellaiseksi kuin Jeesus, ovat jääneet taakse. Halusin olla suuri, hyvä, varma ja voittoisa. 

  Minä tiedän, että aion jatkaa polullani, enhän minä voi muuta. En halua muuta. Mutta tästedes jatkan aika pitkän aikaa ontuen. 

Aikamedia 2023 

246 sivua 

Roland H. Bainton: Joulukirja

Martti Lutherin ajatuksia joulun sanomasta 

Suomentanut Helinä Kuusiola 

Tähän kirjaan on koottu otteita Martti Lutherin jouluaiheisista saarnoista yli 30 vuoden ajalta. Takakannessa puhutaan jouluevankeliumiin liittyvistä saarnoista, mutta jos jouluevankeliumina pidetään lähinnä Luukkaan toista lukua, niin on Luther käsitellyt myös Matteuksen kertomia joulun ajan tapahtumia. 

Noita saarnaotteita on ryhmitelty kirjassa aihepiireittäin aikajärjestyksessä, alkaen enkelin ilmestymisestä Marialle ja päättyen Betlehemin lastenmurhaan sekä Marian, Joosefin ja Jeesuksen pakoon Egyptiin. Kun viimeisillä riveillä kaikki loppuu murhattuja lapsiaan surevien vanhempien lohduttomuuteen, on se aika raju loppu tällaiselle kirjalle. Mutta on aivan lopussa sitten vielä Enkeli taivaan -virren sanat palauttamassa ajatukset takaisin joulun ilosanomaan. 

Rajuhan se joulun sanomakin toisaalta on, koska siitä sai alkunsa tie, joka johti Jeesuksen ristille. Ja nöyryytyksen tie se oli jo syntymästä asti. Kirjan esipuheessa todetaankin: 

Miksi Jumala nöyrtyisi makaamaan aasin seimessä ja riippumaan ristillä? Seimi ja risti eivät Lutherilla ole koskaan kaukana toisistaan. Syntymä oli enemmän kuin vain herttainen idylli. Se tapahtui keskellä saastaa ja hirmuvallan pelkoa. Betlehem ennakoi Golgataa. 

Kun meillä on pyrkimys tehdä joulusta kiiltokuvaa, ensimmäinen joulu sen sijaan oli arkea ja vaatimattomia oloja. Lutherkin korostaa monessa kohdassa arjen ja arkisen työn merkitystä - sitä, että Jumala on läsnä juuri tavallisessa arjessa. Kun enkeli ilmestyi Marialle, Luther toteaa, että Maria saattoi hyvinkin hyöriä silloin kotiaskareissaan. Hän jatkaa: 

Enkelit tulevat useimmiten ihmisten luo näiden ollessa täyttämässä kutsumustaan ja hoitamassa virkaansa. Enkeli ilmestyi paimenille, jotka olivat paimentamassa laumaansa, Gideonille, kun tämä oli puimassa viljaa, Samsonin äidille tämän istuessa pellolla. 

Tämä rohkaisee meitäkin uskomaan, että Jumala on mukana ihan arkisen elämämme keskellä ja haluaa kohdata meitä siellä. 

Paimenten kohdalla Luther kiinnittää huomiota myös sanoihin: Paimenet palasivat. He eivät jättäneet kaikkea ja lähteneet esimerkiksi luostariin, vaan jatkoivat samaa vanhaa paimenen työtään. Eli kuten Luther sanoo, he eivät väheksyneet palvelutehtäväänsä, vaan jatkoivat uskollisina siitä, mihin olivat jääneet. 

Paimenista Luther huomioi myös kaksi muuta seikkaa. He noudattivat enkelin kehotusta ja lähtivät katsomaan Jeesusta - eli olivat kuuliaisia sanalle. Tämä oli uskon ensimmäinen hedelmä. Toiseksi heistä tuli sananjulistajia, kun he kertoivat kaikille tapaamilleen ihmisille, mitä lapsesta oli heille kerrottu. 

Luther suree sitä, että kun enkelit riemuitsivat Jeesuksen syntymästä, me taas emme koe ilon häivähdystäkään kuullessamme tuon sanoman: Katso, minä ilmoitan teille suuren ilon. Käyttäydymme kuin se olisi vain kylmä historiallinen tosiasia, joka ei sykähdytä meitä. Kunpa voisimmekin löytää aivan tuoreen jouluilon enkelin sanoman äärellä. 

Kirjassa on mukana paljon myös loppiaisen sanomaa, eli Lutherin ajatuksia idän tietäjistä. Ja Herodeksestakin. Tietäjien kohdalla puhutteleva ajatus on esimerkiksi tämä: 

Miksi tähti ei vienyt itämaan tietäjiä suoraan Betlehemiin, niin että heidän ei olisi tarvinnut tutkia pyhiä kirjoituksia? Koska Jumala halusi opettaa meille, että meidän tulee pitäytyä kaikessa Raamattuun eikä luottaa itseemme tai muiden petollisiin oppeihin. 

Herodeshan kyseli ylipapeilta ja kirjanoppineilta, missä Kristuksen piti syntyä, ja hänelle kerrottiin silloin Miikan kirjan profetiasta. Eli näin pelkkä tähti ei johdattanut tietäjiä, vaan Jumalan sana. Siksikin heidän piti ensin päätyä väärään paikkaan eli Jerusalemiin. 

Tässä vain joitakin hajanaisia poimintoja Joulukirjasta, jonka tekstit on valittu Roland H. Baintonin kääntämästä ja kokoamasta teoksesta Luther's Meditations on the Gospels. Kuvituksena on tunnettujen Lutherin aikalaisten puupiirroksia. 

Tämänkin kirjan äärellä joulun sanomasta avautuu paljon uutta ajateltavaa. 

Annetaan Lutherin sanoa vielä viimeinen sana: 

Kunpa ihminen voisi tämän lapsen vuoksi pitää kaikkea kultaa ja omaisuutta, kaikkea valtaa ja loistoa pimeytenä; jospa taivaan tähdet ja kaikki maailman aarteet ja kunnia eivät olisi mitään tämän lapsen rinnalla. Silloin osaisimme käyttää enkelin sanomaa oikein ja hyötyä siitä. 

SLEY-Kirjat 1985 

102 sivua 

Alkuteos: The Martin Luther Christmas Book 

Kannen suunnittelu: Jouko Jäntti 

Kannen kuvat: Albrecht Dürer (1471-1528) 

Salme Blomster: Suojaava, lamauttava pelko

  

Syksyllä luin Salme Blomsterin kirjan Musta, valkoinen häpeä. Samassa sarjassa ovat ilmestyneet myös kirjat Hyvä, paha viha ja tämä nyt lukemani Suojaava, lamauttava pelko. 

Nämä ovat ohuita kirjoja, mutta täyttä asiaa. Paljon mahtuu tähän pelkokirjaankin. Blomster kertoo monista erilaisista peloista, kuten luontainen ujous, sosiaaliset pelot, esiintymisjännitys, fobiat, paniikkioireet, ahdistus ja paranoia. Puhumattakaan elämän pelosta, joka saa ihmisen vetäytymään kätkeytymään kotinsa turvaan lukkojen taakse niin, että elämä jää elämättä. Omat lahjatkin voivat jäädä käyttämättä, ja ihmisestä tulee alisuoriutuja, koska hän ei usko itseensä. Pelko tekee ihmisen pienemmäksi ja avuttomammaksi kuin hän oikeasti on. 

Blomster muistuttaa, että meidän pelkomme perustuvat valheisiin, jotka pitäisi korvata Jumalan totuudella. Meille on tietyissä tilanteissa muodostunut virheellisiä ajattelutapoja. Onhan olemassa tervettäkin pelkoa, jonka tehtävä on suojata meitä vaaroilta. Mutta epäterveet eli neuroottiset pelot ovat väärin tulkittuja ja yhdisteltyjä tunteita, ajatuksia ja kokemuksia, Blomster toteaa ja jatkaa:  

Niissä on oleellista se, ettei pelkääjä usko selviävänsä vaikeista asioista ja tilanteista. Hänessä ei ole riittävästi hyväksyttyä ja siksi turvaa kokevaa sisäistä lasta. Siksi hänen pelkonsa eivät ole oikeassa suhteessa itse tapahtumaan, vaan pikemminkin suhteessa hänen sisäiseen käsitykseensä itsestä ja omista mahdollisuuksista. 

Onneksi meidän on nyt aikuisina mahdollista alkaa hoitaa sisäistä lastamme ja antaa sille sen tarvitsemaa turvaa. Aivan erityisesti meillä on mahdollisuus saada sitä turvaa Jumalalta. Voimme ottaa vastuun omasta elämästämme. Blomster jakaa kirjassaan monia vinkkejä toipumisen tielle. Yksi niistä on kolmen T:n malli: tiedosta tai tunnista, tunnusta ja työstä. Peloista voi myös siedättää itseään pois. Tästä Blomster kertoo rohkaisevia esimerkkejä sekä omasta että erään "Lauran" (nimi muutettu) elämästä. 

Blomster kertoo esimerkiksi siitä, miten hän selätti omat paniikkioireensa. Pelkäävä ihminenhän helposti häpeää ja salailee pelkojaan, mutta niin salailu kuin vaikeiden tilanteiden vältteleminenkin vain pahentavat pelkoa. Blomster sai huomata eräässä tilanteessa, mikä voima oli avoimuudessa ja totuudellisuudessa. Paniikki menetti silloin maagisen voimansa. Siitä oli hyvä jatkaa. Taistelu ei silti ollut helppo, mutta se kannatti. 

Tärkeää on siirtyä itsekeskeisyydestä Kristus-keskeisyyteen ja saada apua, tukea ja turvaa Raamatusta sekä rukouksesta. Raamatussahan on paljon rohkaisua pelkäävälle. 

Tässä muutamia ajatuksia, joita kirjasta jäi mieleeni. Se on ehdottoman suositeltavaa luettavaa kenelle tahansa pelkäävälle, joka haluaa lukea tästä aiheesta kristillisestä näkökulmasta. 

Karas-Sana 2002 

106 sivua 

Eero Huovinen: Pitkä ilo - Joulun evankeliumi

 

Vuosi vuodelta joulu tuntuu tulevan nopeammin. Huomenna jouluaattoon on enää kaksi viikkoa. Nyt ehdin vihdoin esitellä vähän jouluistakin lukemista sitä kaipaaville. 

Helsingin piispana toimineen Eero Huovisen vuonna 2002 ilmestynyt kirja käy läpi jouluevankeliumia hyvin syvällisesti. Huovinen nostaa sieltä esiin monia puhuttelevia näkökulmia. Luvut on otsikoitu monesti vain yhdellä tai muutamalla sanalla, johon liittyviin asioihin sitten syvennytään: Siihen aikaan, Verollepano, Joosef, Maria, Seimi, Kapalot, Yhtäkkiä, Kirkkaus, Pelko, Ilo, Teille... Näistä Huovinen ammentaa paljon ajattelemisen aihetta. Siellä täällä hän lainaa myös Lutherin joulusaarnoja. 

Vanhemmat varoittavat monesti lapsiaan: Itku pitkästä ilosta. Mutta millaista on Jumalan meille lahjoittama ilo? Eero Huovinen sanoittaa sen kauniisti: 

Jouluevankeliumin sanoma on toinen: pitkä ilo pitkien itkujen keskelle. Joulu osoittaa ja lahjoittaa ilon. Se ei tosin aina poista ihmisen itkua, mutta tuo surujen sekaan oikean ilon. 

Lainaukset Huovisen omasta tekstistä kertokoot kirjasta tarkemmin. 

Luvusta Paimenet: 

Joulu tulee tavallisten ihmisten luokse. Jeesus ei syntynyt Jerusalemissa eikä hänen syntymäänsä ilmoitettu ensin ruhtinaille. Jumala ei etsi sellaisia, jotka olisivat ulkonaisesti edustavia tai uskonnollisesti sopivia. Joulu tulee itsensä tavanomaiseksi tuntevien ihmisten luo. Jos siis tunnet itsesi harmaaksi ja juhlattomaksi, voit olettaa, että joulu ja Jumala ovat kiinnostuneet tulemaan luoksesi. 

Luvusta Enkeli: 

Enkelin saarna ei perimmältään ole neuvo, kehotus saati käsky lakata pelkäämästä. Pelko ei lopu katteettomasti komentamalla. Lapsen itku voi vaieta, jos vanhemmat vaativat, mutta sisin voi silti vapista. 

  Pelko loppuu vain, jos pelon syy poistuu. Enkelin saarnassa on tärkeintä syy, jonka nojalla pelko voi poistua. Kirkkauden säikäyttämille paimenille sanotaan myös peruste. Älkää pelätkö, sillä siihen ei ole syytä. Pikemminkin on aihetta iloon, sillä tänään on syntynyt Vapahtaja. 

Ja vielä luvusta Teille: 

Neljänneksi jotakin annetaan juuri meille ja minulle. Teille-sanaa seuraa meille. Lahjasta tulee meidän omamme. Paimenetkin innostuivat uutisesta: "Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen... minkä Herra meille ilmoitti." Ilo alkaa siitä, kun huomaa omistavansa jotakin. Iloa tuovat muillekin annetut lahjat, mutta omaksi saatu lahja - se vasta on jotakin! 

Esipuheessaan Eero Huovinen kertoo yhä uudestaan häkeltyvänsä siitä, miten rikas jouluevankeliumi on, ja miten samastakin kohdasta voi löytyä aina uusia vivahteita ja rikkauksia, joiden ohi on aiemmin kulkenut. Pitkä ilo - Joulun evankeliumi onkin tulvillaan noita hänen löytämiään vivahteita ja rikkauksia, joiden äärellä saamme sukeltaa yhä syvemmälle jouluevankeliumin sanomaan. 

Melkein joka aukeamalla on lisäksi kuvituksena tunnettujen taiteilijoiden jouluaiheisia maalauksia taustanaan joulunpunaista väriä. Niinpä tekstien ohella myös kuvat ja kirkkaat värit virittävät lukijan joulumielelle. Teos on visuaalisestikin todella upea. Kokonaisuutena siis erittäin suositeltavaa joulun ajan lukemista. 

Eipä siis muuta kuin: Nyt Betlehemiin! 

WSOY 2002 

120 sivua 

Kuvat: WSOY:n kuvapankki 

Graafinen suunnittelu: Kristina Segercrantz 

Kuvatoimittaja: Riitta Toiviainen 

Risti rintamalla

Valikoima sotilaspappien saarnoja ja puheita sotatalvena 1939-1940 

Toimittaneet sotarovasti Joh. Björklund ja maavoimien pastori Rolf Tiivola  

Aioin kertoa tästä kirjasta jo itsenäisyyspäivänä, mutta en ehtinytkään lukea sitä niin nopeasti kuin oli tarkoitus. Aihe on kuitenkin ajankohtainen kaikkina muinakin päivinä. Nimittäin vaikka tähän teokseen on koottu sotilaspappien saarnoja ja puheita talvisodan ajalta, ja vaikka sota on niissä luonnollisesti paljon esillä, kirjalla on kuitenkin  paljon sanottavaa myös meille 2000-luvun ihmisille omissa elämäntilanteissamme. Kuten myös nykyisessä maailmantilanteessa, jossa sota riehuu lähempänä kuin kertaakaan toisen maailmansodan jälkeen. 

Nuo sota-ajan papit näyttävät julistaneen kirkasta ja selkeää Jumalan sanaa. Siellä on jaettu todellista sanan rukiista, ravitsevaa leipää. Ainakaan näistä kirjaan päässeistä saarnoista ei löydy mitään ympäripyöreitä filosofioita, vaan rintamalla on pidetty esillä sanomaa syntien anteeksiantamuksesta ja ikuisesta elämästä. 

Ympärillä riehuvat taistelut ovat saaneet papit puhumaan myös meidän sisäisestä taistelustamme syntiä vastaan. Jopa sotaoloissa he ovat muistuttaneet kiitollisuuden tärkeydestä ja siitä, että vaikka ulkonaisesti meiltä vietäisiin kaikki, voimme sittenkin olla autuaita. Ja vaikka Jumala ei varjelisi kuolemalta, hän voi varjella tämän maailman vaaroilta, jotka yrittävät viedä meidät pois hänen luotaan. Suurin vaarahan on ikuinen ero Jumalasta. Tärkeintä kaikessa siinä, mitä hän meidän elämässämme tekee, on aina ikuisuusnäkökulma. 

Moni puhe rohkaisee ja lohduttaa myös nykypäivän kärsivää ihmistä, vaikka meillä onkin toisenlainen tilanne kuin sota-ajan suomalaisilla. Kirjassa on niin ihanaa evankeliumin julistusta ja rohkaisua, että sen pariin haluaa palata myöhemminkin. 

Mutta tietysti on erityisen kiinnostavaa lukea, mitä kaikkea nuo puheet kertovat sota-ajasta ja miten papit aihetta käsittelivät. 

Heti alku on riipaiseva, koska ensimmäinen kirjoitus löydettiin kaatuneen pastori Sakari Ervolan repusta Raamatun välistä. Toisena on ote etulinjoilla toimineen rykmentin pastori Yrjö Lähteenmäen kirjeestä. Hän kaatui viikkoa myöhemmin. 

Puheita ja saarnoja on jaettu aihepiireittäin. Niitä on pidetty juhlapyhien yhteydessä, kentillä ja korsuissa, taisteluun lähdettäessä ja sieltä palattaessa, haavoittuneiden parissa, sankarihautajaisissa ja lopulta rauhanteon jälkeen. Osa kirjan ihanimmasta annista on rippisaarnoissa, joita on pidetty ehtoolliselle käytäessä. Eräskin tuollainen ehtoollishetki oli vietetty yöllä maanalaisessa saunakorsussa. 

Parissa puheessa kerrotaan Jumalan ihmeellisistä varjeluksista, joita talvisodan aikana saatiin kokea. Eräs pappi puolestaan oli tavannut venäläisen sotavangin, joka oli ateisti, mutta joutui tunnustamaan, että joku korkeampi voima teitä suomalaisia puolustaa. 

Jotkut papit puhuivat siitä, miten sota oli vetänyt suomalaisia Jumalan luo. Kuulemma aikana ennen talvisotaa Raamattua oli kritisoitu paljon, mutta sota sai ihmiset taas arvostamaan Jumalan sanaa. (Kun nykyäänkin Raamattua niin kovasti kritisoidaan, on rohkaisevaa tietää, että tuollainenkin käänne on mahdollinen. Mutta kunpa sen ei tarvitsisi tapahtua sodan kautta.) 

Sykähdyttävältä tuntui lukea, miten viikkoa ennen talvisodan päättymistä oli saarnatekstinä sanat: Älkää peljätkö; pysykää paikoillanne, niin te näette, minkä pelastuksen Herra tänä päivänä antaa teille. Divisioonan pastori A. I. Heikkala puhui siitä, miten Suomen kansa oli nyt tyrmistyneenä ja masentuneena "punaisen meren" äärellä. Heikkala puhui rohkaisevasti siitä, miten Jumala tulee kyllä auttamaan, ja vain noin viikon kuluttua tästä puheesta talvisota päättyikin. 

Sota-ajan papit olivat löytäneet puheisiinsa paljon ajankohtaan liittyviä vertauskuvia, kuten tässäkin divisioonan pastori Aarre Lauha (ajatus, joka rohkaiskoon meitäkin silloin, kun emme ymmärrä, miksi Jumala toimii niin kuin toimii): 

Jumala ei toimi meidän odotustemme mukaan, vaan oman suuren suunnitelmansa mukaan. Ajatelkaamme suurta sotapäällikköä, jolla on suunnitelma valtavan sotaliikkeen suorittamiseksi. Sen menestyksellinen toteuttaminen vaatii ehkä, että jollakin rintamanosalla on vetäydyttävä taaksepäin. Yksityinen rintamamies voi joutua ymmälle: onko sodassa tapahtunut huono käänne, koska on peräännyttävä? Mutta ylemmissä portaissa tiedetään, että tämä "takaperoinen" vaihe palvelee suurta, voitollista sotaliikettä. Niin on myös Jumalan strategiassa kohtia, joita emme käsitä, mutta kristittyinä saamme silti olla turvallisin mielin. 

M. S. Tyrkkö puolestaan on pitänyt Karjalan kannaksella linnoitustyöjoukoille puhuttelevan saarnan Sittenkin minä uskon! Hän puhui psalmista 22, jossa Daavid ensin valittaa: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? Kaiken jälkeen Daavid sitten jatkaa: Ja kuitenkin sinä olet Pyhä, jonka istuin on Israelin kiitosvirtten keskellä. Tyrkkö saarnasi sitten tuosta kuitenkin-uskosta, joka sanoo, että käyköön minun kuinka käy, niin kuitenkin sinä olet Pyhä. Suomen kansalta kysyttiin sota-aikana tuota kuitenkin-uskoa, ja sitä mekin tarvitsemme omien vaikeuksiemme keskellä. 

Sairauksien keskelle hyvin lohdullinen puhe oli eräs haavoittuneille pidetty, jossa pappi puhui niistä Jeesuksen sanoista, että parempi on mennä jalkapuolena / käsipuolena / silmäpuolena taivaaseen kuin terveenä helvettiin (näin vapaasti lainaten).  

Eikä kaikkia tämän kokoelman ihania puheita voi todellakaan luetella. Nämä kyllä nostivat katsetta Jeesukseen ja siihen, mikä elämässä on kaikkein tärkeintä. 

Vielä monen papin puheista jakaisin mielelläni otteita (esimerkiksi niistä rippisaarnoista), mutta tuli tässä jo kirjoitettua pitkästi, joten annan olla. Mutta jos tällaisen vanhan kirjan löydät kirpputorilta tai jostakin divarista, niin tämä on kyllä helmi. Tässä on syvällistä evankeliumin sanomaa ja lohtua vaivatulle sielulle. 

Otava 1940 

172 sivua 

Liisa Rossi: Sinä annat toivon

 

Liisa Rossin kirjassa sekä nimi että valtavan kaunis kansi aivan houkuttelevat lukemaan. Eikä lukija joudu pettymään odotuksissaan. Rossilla on lahja löytää mitä yllättävimmistä Raamatun kohdista jotakin puhuttelevaa ja rohkaisevaa. Lukija saa olla virvoittavien vesien äärellä ja kohdata Jumalaa niin sanan kuin rukouksenkin kautta. 

Kirjassa on vuoden joka päivälle raamatunkohta ja siitä nouseva rukous. Kaikki sai alkunsa siitä, kun Liisa Rossi lähti Viroon lähetystyöhön syksyllä 2017. Hän sai ystävältään pienen paketin raamatunkohtia ja purukumeja, ja ohjeena oli pureskella päivittäin yhtä raamatunkohtaa niin kauan kuin purukumissa riittää makua. Purukumit loppuivat aikanaan, mutta kirjoittaminen Raamatun tekstien pohjalta jatkui. Kirjan rukoukset ovat vastausta siihen, mitä Jumala sanassaan puhuu. 

Vuoden varrelle mahtuu pohdintaa monista eri aiheista, mutta punaisena lankana läpi kirjan kulkee luottamus Jumalan ansaitsemattomaan armoon. Rossi muistuttaa meitä siitä, ettei Jumala tarjoa meille sekä-että-vanhurskautta, jossa hän tekisi osan työstä ja me sitten täydentäisimme sitä omilla teoillamme. Ei, vaan vanhurskaus on sataprosenttisesti Jumalan työtä ja lahjaa meille. 

Meidän ei myöskään tarvitse tehdä Jeesuksesta hyvää esimerkkiä, jota kohti meidän olisi ponnisteltava - jolloin käytännössä yrittäisimme tulla itse Jumalaksi. Mutta Jeesuksen esimerkki on jotain, mihin me emme koskaan itse yllä. Onneksi meidän ei tarvitse tulla Jumalaksi, koska Jeesus tuli ihmiseksi. Rossi jatkaa: 

Sinä kannoit ristille likani ja syntini. Kastevedellä pesit minut täysin puhtaaksi ja lahjoitit koko pyhyytesi. Tähän sinun tekoosi saan panna toivoni. Saan panna toivoni siihen, että vaikka en itsestäni löydä pyhyyttä ja puhtautta, sinusta löydän. Kiitos, että siitä riittää minullekin. 

Lohdullisesti Rossi kirjoittaa esimerkiksi siitä, että vaikka opetuslapsilla oli sinapinsiementä pienempi usko (sanoihan Jeesus: Jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran...), Jeesus ei ajanut heitä pois luotaan, eikä hän aja meitäkään. Se pieni, heikko usko riittää, kun se tarrautuu Jeesukseen. 

Liisa Rossilla on lahja löytää puhuttelevia ajatuksia sellaisistakin Raamatun yksityiskohdista, jotka moni sivuuttaa huomaamatta niissä mitään erityistä. Jopa sukuluettelosta voi nousta lohdullisia ajatuksia: 

Sibeonin pojat olivat Aija ja Ana; hän oli se Ana, joka löysi kuumat lähteet autiomaasta paimentaessaan isänsä Sibeonin aaseja. 1. Moos. 36:24 

Herra Jumala, kiitos näistä pienistä yksityiskohdista, jotka yllättäen kesken sukuluetteloiden tulevat vastaan. Tahdotko niiden kautta muistuttaa, että jokaisen ihmiselämän jokainen yksityiskohta on sinulla muistissa? Et ole antanut tallettaa Raamattuun vain valitun kansasi johtomiesten historiaa, vaan näytät, että sinun silmäsi näkevät jokaisen ihmisen - tämänkin pakanakansaan kuuluvan Anan, joka löysi kuumat lähteet autiomaasta. Jumalani ja Luojani, kiitos, että sinä tunnet myös minun elämäni. Minustakin osaisit heti sanoa: hän on se, joka... Eikä sinun tarvitsisi tyytyä vain yhteen yksityiskohtaan, osaisit luetella ne kaikki. Sinä tunnet elämäni jokaisen hetken, jopa ne, jotka itse olen jo unohtanut. Ei ole sellaista autiomaata, johon voisin sinulta kadota, ei yhtäkään hetkeä, joka mielestäsi olisi liian merkityksetön. 

Tämän kirjan äärellä olen saanut viettää monia hetkiä Jumalan puhuttelussa. Näihin rukouksiin on ollut helppo yhtyä ja purkaa niiden kautta Isälle omia tuntojaan. Samalla kirjan teksteistä on avautunut paljon uutta näkökulmaa tähän Jumalan lapsen elämään tässä maailmassa. Sinä annat toivon johdatteleekin hienosti päivittäiseen hiljentymiseen. 

SLEY-Media Oy 2019 

288 sivua 

Kansi: Tappajahai 

Kannen kuva: Robert Thiemann / Unsplash