Eero Junkkaala: Matkalla Emmaukseen

Matkalla Emmaukseen on kolmas ja tulevan pääsiäisen osalta varmaankin viimeinen pääsiäisen ajan lukuvinkkini. Emmauksen tien kulkijoista kertoo Luukkaan evankeliumi, ja se on yksi koskettavimmista ylösnousemuskertomuksista. Siinä kaksi Emmaukseen matkalla olevaa, Mestarinsa kuoleman musertamaa opetuslasta saa yllättäen kohdata Jeesuksen ylösnousseena. 

Eero Junkkaala kertoo Emmauksesta sekä Raamatun että arkeologian pohjalta. Olihan hän ollut kymmenenä kesänä mukana arkeologisissa kaivauksissa Emmaus-Nikopoliksen raunioilla. Erilaisia Emmaus-kandidaatteja kuuluu olevan ainakin yhdeksän, mutta Emmaus-Nikopolis on niistä kaikkein todennäköisin. 

Arkeologiasta onkin kiinnostavaa lukea, mutta suurin osa Junkkaalan kirjasta on kuitenkin syvällistä Raamatun opetusta. Hän kuvaa noiden kahden opetuslapsen kokemaa pettymystä ja sitä, miten hoitavasti Jeesus heidät kohtasi. Miksi hän leikki kuuropiiloa eikä heti paljastanut itseään? Koska hän ymmärsi, että Emmauksen tien kulkijoiden oli saatava ensin purkaa surunsa jollekulle. Jeesus oli hyvä kuuntelija. 

Mutta kuuntelemisen jälkeen hän oli myös paras mahdollinen raamatunopettaja. Jeesus kävi läpi, mitä hänestä oli kirjoituksissa sanottu, ja niinpä myös Eero Junkkaala käy kirjassaan läpi, mitä kaikkea Vanha testamentti tosiaan kertoo Jeesuksesta. 

Hoitavasti Junkkaala kirjoittaa siitä, miten Jeesus oli kulkevinaan ohi - mutta ei sitten kulkenutkaan. Ja miten hän meidänkin kohdallamme on joskus kulkevinaan ohi: 

Rukouksen syvin olemus on juuri siinä, että pyydämme Jeesusta tulemaan luoksemme. Joskus hän on ikään kuin kulkevinaan ohitsemme. On aikoja, jolloin Jeesus tuntuu olevan kaukana. Tuntuu, että hän pysähtyy muiden luo mutta ei minun. Uskonelämäni on kylmää ja heikkoa, eikä Jeesusta ole missään. Mutta ei hän ole kaukana. Hän on vain kulkevinaan ohi mutta ei kuitenkaan kulje. Hän on lähellä ja odottaa, että kutsuisin hänet luokseni. Kun kutsun, hän ilomielin tulee. 

Lopulta kaikki huipentuu siihen, kun Jeesus murtaa leivän, ja opetuslapset tunnistavat hänet vihdoin. Surun tilalle tulee ilo ja kiire lähteä kertomaan muillekin. 

Kirjan lopulla Eero Junkkaala kiteyttää hienosti Emmauksen matkan merkityksen: 

Kirjoitusten avaaminen oli tämän matkan päätarkoitus. Se ikään kuin siirsi Jeesuksen kohtaamisen paikaksi Jumalan sanan. Historiallinen Jeesus lähtisi pois mutta hänen Sanansa jäisi. Tästä eteenpäin hänet kohdattaisiin Sanassa. 

Entä Vanhan testamentin merkitys, sen ainoan Raamatun, joka Jeesuksen aikana oli olemassa: 

Jeesus nosti tässä myös Vanhan testamentin sellaiseen asemaan, että sen syrjäyttäminen on Jumalan sanan syrjäyttämistä. Vanha testamentti puhuu kaikkialla Kristuksesta, ja se on kauttaaltaan Jumalan sanaa. Jeesuksen tultua sitä kuitenkin luetaan uudessa valossa. 

Kiinnostavaa uutta tietoakin kirjasta avautuu. Junkkaala pohtii esimerkiksi noiden kahden opetuslapsen henkilöllisyyttä. Kun Raamatun mukaan Jeesuksen ristin juurella seisoi muiden mukana "Klopaksen vaimo", hän oli hyvin todennäköisesti nimeltä mainitun Emmauksen tien matkalaisen puoliso. Juutalaiskristillinen kirjailija Hegesip (180-luvulla jKr.) kertoo puolestaan, että Kleopas olisi ollut Jeesuksen kasvatti-isän Joosefin veli. Kun Jeesuksen ajasta ei ollut tuolloin kulunut vielä kovin monta sukupolvea, Hegesipillä saattoi hyvinkin olla oikeaa tietoa asiasta. 

Entä sitten se toinen kulkija, jonka nimeä Luukas ei mainitse? Siitä ja monesta muusta voit lukea lisää Junkkaalan kirjasta.  

Puhutteleva teos taas tämäkin. Kannattaa ehdottomasti ottaa lukulistalle! 

Kirjapaja 2006 

112 sivua 

Kansi: Jenny Haapimaa 

Kannen kuva: Valtteri Kantanen 

Eero Huovinen: Uusi ilo - Pääsiäisen evankeliumi

Tässä toinen pääsiäisen ajan lukuvinkki. Edellinen lukemani kirja, Lauri Huovisen Katso ihmistä, keskittyi Kristuksen kärsimyshistoriaan. Nyt puolestaan Laurin poika Eero Huovinen (Helsingin emerituspiispa ja teologian tohtori) käsittelee - kuten jo hänen teoksensa nimestä Uusi ilo voi päätellä - lähinnä ylösnousemusta. Mutta aluksi hiukan myös sitä aikaa, kun Jeesus oli haudassa ja "astui alas tuonelaan". 

Kirjan mietteet ovat syntyneet pääsiäisyön messuihin valmistautumisesta ja niiden viettämisestä. 

Aivan aluksi pääsemme lukemaan pääsiäisen evankeliumit Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen mukaan. Sitten Huovinen käy läpi pääsiäisen tapahtumia avaten sieltä sieltä paljon kiinnostavia yksityiskohtia ja uusia näköaloja lukijan pohdittavaksi. Mitä oli se tuonelaan astuminen, miksi juuri naiset pääsivät niin keskeiseen rooliin ylösnousemuksen todistajina, entä mitä kaikkea meille avautuu vaikkapa kivestä hautakammion suulla? 

Puhuttelevia ajatuksia Huovisella on muun muassa siitä, että ylösnousemuksen edessä Jeesuksen seuraajilla ei ollutkaan suurta, voitonvarmaa uskoa, vaan aluksi he säikähtivät ja olivat ymmällä. Ja kun Johannes katsoi tyhjään hautaan, toisaalta kerrotaan, että hän näki ja uskoi, mutta sitten kuitenkin: vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet. Mitä oli se usko, joka "ei vielä ymmärrä"? Huikea näkökulma siihen, että voi uskoa, vaikka ei aina kaikkea ymmärtäisikään. 

Toisaalta seuraavaksi kerrotaan, että viestiä ylösnousemuksesta lähdettiin viemään juoksujalkaa. Alkuhämmennyksen jälkeen sydämet syttyivät niin, että tuli kiire lähteä kertomaan ilouutista muillekin. 

Huoviselle on avautunut pääsiäisen sanomasta monia syvällisiä näkökulmia. Jaan tässä lopuksi vielä joitakin otteita kirjasta: 

Kristuksen tuonelaan astuminen vakuuttaa siitä, ettei niin synkkää paikkaa voi olla, ettei Kristus voisi tulla sinne. Jos hän kerran on laskeutunut keskelle kaikkein pahinta, niin eikö hän voisi tulla myös kaikkien niiden kauheuksien keskelle, joiden ahdistamina ihmiset maan päällä elävät. 

  Aina kun tunnustan uskoni siihen, että Kristus "astui alas tuonelaan", saarnaan itselleni ja muille siitä Jumalan armosta ja rakkaudesta, joka yltää helvetin porttien yli, sen perimmäisiin komeroihin saakka. 

*** 

Olisiko pääsiäisen ihme siinä, että Jumala "vierittää pois" kaikki ne suuret kivet, jopa "hyvin suuret kivet", jotka estävät pääsemästä armon ja anteeksiantamuksen vaikutuspiiriin. Jumala itse poistaa kaikki esteet ja avaa pääsiäisen todellisuuden ja ilon. Kun Jumala vierittää kivet pois, silloin valo pääsee sydämemme hautoihin ja silloin me pääsemme vapauteen ja uuteen elämään. 

*** 

Miten usein Jumala ja Kristus näyttäytyvätkään oudossa ja tuntemattomassa hahmossa. Monasti voi olla työlästä tunnistaa yllättävällä tavalla vastaantulevaa Kristusta. Christus incognito, tuntematon Kristus. 

  Mutta olennaisinta ei ehkä olekaan, huomaako ihminen Kristuksen, vaan se, näkeekö Kristus ihmisen. Kun Jumala katsoo ja muistaa, silloin ihmisen käy hyvin. 

Kuvituksena kirjassa on eri taiteilijoiden pääsiäisaiheisia maalauksia. Monet niistä ovat hyvin vanhoja, mutta on mukana hiukan uudempaakin tuotantoa, kuten eräs Kuutti Lavosen maalaus Tyrvään Pyhän Olavin kirkosta. 

Uusi ilo - Pääsiäisen evankeliumi tarjoaa siunattuja lukuhetkiä pääsiäisen aikaan. Kuten tarjosi joulun alla myös Eero Huovisen Pitkä ilo - joulun evankeliumi. 

WSOY 2014 

136 sivua 

Päällys ja graafinen suunnittelu: Marjaana Virta 

Kuvatoimittaja: Laura Arvela 

Lauri Huovinen: Katso ihmistä

Siirryn blogissani melkein suoraan joulusta pääsiäiseen, koska edellisen postauksen jälkeen ehti olla parin kuukauden tauko. Nyt ainakin toivon, että saisin tämän kirjan lisäksi tuotua blogiin pari muutakin pääsiäisaiheista kirjaa - jos vain ehdin lukea vielä nekin. 

Tästä Lauri Huovisen kirjasta oli luontevaa aloittaa, koska Huovinen keskittyy tässä Kristuksen kärsimiseen ja kuolemaan. Teoksen alaotsikkona onkin Kristuksen kärsimisen ja kuoleman historia. Seuraavassa kirjassa, jonka lukemista olen suunnitellut, ollaan sitten varmasti enemmän myös ylösnousemuksessa. Jos tai kun toivottavasti saan sen luettua, koska todella kiinnostava sekin ehdottomasti on. 

Lauri Huovinen käy yksityiskohtaisesti läpi Jeesuksen kärsimystien eri vaiheet, ja kirja on hieno yhdistelmä historiallista tietoa sekä hengellistä sanomaa. Sain tästä todella paljon uutta taustatietoa aiheeseen liittyen ja hengellistä ravintoa. Siis niitä siunattuja lukuhetkiä! 

Kirja esittelee meille Kristuksen kärsimystien tapahtumat ja niihin liittyvät henkilöt sekä paikat. Näistä kaikista avautuu monia uusia näköaloja ja uutta ajateltavaa. 

Huovinen kiinnittää huomiota siihen, että kun evankeliumit kertovat Jeesuksen kärsimyshistoriaa, ne eivät mässäile julmilla ja verisillä yksityiskohdilla. Tarkoituksena ei ollut saada lukijaa järkyttymään niinkään Jeesuksen tuskia kuin omaa syntisyyttään. Niinpä Jeesus itse sanoi häntä itkeneille naisille, ettei näiden pitäisi itkeä häntä, vaan itseään. Huovinen toteaa: 

Tämä on evankeliumien lyhyiden ja yksinkertaisten Kristuksen kärsimyskertomusten oikea vaikutus: ne saavat meitä tutkimaan itseämme, näkemään syntimme ja kauhistumaan niitä. 

Toisaalta Juudaksen ja Pietarin esimerkki opettaa meille, että kun kauhistumme syntejämme, 

meidän tulee mennä synteinemme, ei pois Herran luota, kuten Juudas, vaan Herran tykö, kuten Pietari. Siten löydämme niitä vastaan oikean lääkkeen. 

Ryöväri puolestaan uskoi ensimmäisenä ristiinnaulittuun Jeesukseen - ja sai armon. Hän, kelvoton, kuolemaantuomittu rikollinen, voi olla lohtuna monelle muulle: 

Kaikille niille, jotka eivät ole osanneet eivätkä osaa valmistaa itseään oikealla tavalla lähtemään ajasta iäisyyteen - kaikille kelvottomille ja ihmisten hylkäämille, omasta syystään kärsiville ja kuritetuille - kaikille Jumalan vihaa ja tuomiota pelkääville, kadotetuille rikollisille - kaikille heille ristin ryöväri on sanomattomaksi lohdutukseksi. 

Lauri Huovinen kuvailee tuon ajan ruoskimis- ja ristiinnaulitsemiskäytäntöjä yksityiskohtaisemmin kuin evankeliumit, joten hänen kirjansa äärellä pääsee kyllä kauhistumaan myös Jeesuksen kärsimystä, ei vain omaa syntisyyttään. (Toki ne evankeliumien koruttomat kertomuksetkin esittävät Jeesuksen tuskalliset kokemukset aivan tarpeeksi järkyttävinä.) Ja vaikka vasta Golgatalla Jeesuksen ruumis naulittiin ristille, jo Getsemanessa hänen tahtonsa naulittiin ristille. Hän koki sielussaankin suunnattomat kärsimykset. 

Sanomaton on kuitenkin se lohdutus, minkä me sielullemme Getsemanen tuskaa ajatellessamme saamme. Tästä Kristuksen ahdistuksesta meidän syntiemme tähden lähtee se loputon ja ääretön autuuden virta, joka antaa kristilliselle seurakunnalle sen elämän ja voiman. 

Koen taas kerran, etten osannut sanoa paljoakaan tästä hyvästä kirjasta, mutta itse lukemalla sieltä voi ammentaa paljon hengellisiä rikkauksia. Katso ihmistä on sellainen teos, jonka äärellä hiljaisen viikon sanoma alkaa elää ja puhutella uudella tavalla. 

SLEY 1965 

158 sivua 

Oi rakkain Jeesukseni, 

piinattu, verinen, 

jo särkyy sydämeni, 

kun tuskaas muistelen. 

Sua taivaan kunnialla 

ylhäällä palveltiin, 

nyt orjantappuralla 

pää pyhä kruunattiin. 

VK 63:1