Anna-Liisa Valtavaara: Huolena huolehtiminen

Huolehtimista ja suoranaista murehtimista monet harjoittavat ihan työkseen. Anna-Liisa Valtavaara toteaa, että sillä alalla tehdään myös paljon ylitöitä. Yötöiksikin murehtiminen tahtoo mennä, kun huolet vievät helposti yöunet. Myös terveyteen jatkuva huolitaakan alla eläminen voi vaikuttaa - ja ennen kaikkea koko elämänlaatuun. 

Apua siihen siis todella tarvitaan. Mitä me ammattimurehtijat voisimme tehdä helpottaaksemme oloamme ja eloamme? Valtavaara tarjoaa kirjassaan monia hoitokeinoja tähän vaivaan. 

Aluksi kirja kuitenkin käsittelee sitä, mitä kaikkea murehtiminen voi olla, mikä sitä aiheuttaa, miten monilla eri tavoilla se voi ilmetä eri ihmisten elämässä. Lukijalle esitellään mitä erilaisimpia huolehtijatyyppejä, joista voi löytää sen omankin (tai omatkin) tyyppinsä. Entä mitä erilaisia pelkoja huolehtimiseen voi sisältyä? Niitäkin on monia aina hylätyksi tulemisen ja epäonnistumisen pelosta menettämisen ja katastrofin pelkoon. 

Ja mitä kaikkea hyvää murehtijan elämästä puuttuu? Esimerkiksi ilo, tyytyväisyys, levollisuus, mielenrauha, unelmat ja uskallus uuteen, toivo, luottamus... Jopa realismi: että elämässä voikin käydä myös hyvin! Sekin voi siis olla realismia - mitä monen aina pahinta pelkäävän pessimistin on vaikea sisäistää. 

Onneksi sitten tulee myös pitkä lista keinoja huolirepun keventämiseen. Näistä jokainen voi poimia itselleen sopivimmat. Minua kiinnosti esimerkiksi ajatus huolipäiväkirjan pitämisestä. Kun kirjoittaa murheensa ja pelkonsa ylös, voi myöhemmin tarkistaa, miten moni niistä toteutui. Ja varsinkin: miten moni ei toteutunut - ovathan useimmat peloistamme tutkitusti aivan turhia. 

Kirjan lopussa on sitten myös hengellistä antia eli Jumalan lupauksia huolehtijalle. Voimme saada Jumalalta turvallisuuden tunnetta, luottamusta, lohdutusta ja tulevaisuuden toivoa. Raamatusta löytyy valtavasti ihania lupauksia; sieltä jokainen voi etsiä ne, jotka itseä parhaiten rauhoittavat. Jumala rakastaa meitä, haluaa meille hyvää ja on luvannut pitää meistä huolta. Myös rukous voi rauhoittaa, hoitaa ja parantaa meitä. 

Niille, jotka helposti näkevät tulevaisuuden toivottomana ja asiat synkempinä kuin ne ovatkaan, tässä pari ajatusta kirjasta. Ajattelussamme voi silloin olla korjaamisen varaa: 

Mieleeni on jostain jäänyt viisaalta ja todelta kuulostava ajatus: "Se, mihin keskityt, vahvistuu." Jos keskittyy huoliin ja murheisiin tai toivottomuuteen, ne kaikki vahvistuvat, ne tuntuvat entistä suuremmilta. Jos keskittyy hyviin asioihin ja mahdollisuuksiin sekä toivoon, niiden vaikutus kasvaa entistä suuremmaksi ja enemmän elämää vahvistavaksi. Niinpä ei kannata vain kauhistella pahaa maailmaa, vaan yrittää nähdä siinä myös hyvää. Sanotaan myös, ettei pidä kauhistella pimeyttä, vaan sytyttää kynttilä. Se on toivon näkökulma. 

Jos varaudumme aina vain huonoihin vaihtoehtoihin, kaikkeen siihen, mikä voi mennä pieleen, Valtavaara muistuttaa: 

Kuitenkin jotain muuta on. Maailmassa on sittenkin paljon hyvää ja kaunista, mielenkiintoista ja innostavaa, rohkaisevaa ja ilahduttavaa. Niilläkin voi täyttää ajatuksiaan, niihinkin voi käyttää aikaansa. Ja toden totta - elämässä voi käydä myös hyvin, jopa oikein hyvin ja monessa suhteessa. Ei kaikki mene aina pieleen. Ei kaikesta tule ongelmia. 

Hyvä ja ajatuksia herättävä kirja. Kuten Anna-Liisa Valtavaara toteaa, murehtimisesta pois oppiminen ei toki käy helposti eikä nopeasti. Se vaatii aikaa ja vaivannäköä. Eikä varsinkaan kaikista murheista pääse kertaheitolla - ja toki elämään myös kuuluu erilaisia huolia. Mutta yksi kerrallaan niitä voi alkaa työstää: olisiko mahdollista, ettei tätä asiaa tarvitsisikaan kantaa painolastina mielessään joka päivä aamusta iltaan? 

Kirjapaja 2009 

284 sivua 

Kansi: Petri Kovács 

Lauri Koskenniemi: Kotona odotetaan

Tässä taas yksi Lauri Koskenniemen hartauskirja, tällä kertaa vuodelta 1981. Armollista ja hoitavaa julistusta tässäkin. 

Varsinkin kirjan alkupuolella on paljon sellaisia kirjoituksia, joissa armo tulee alas. Mitään ei vaadita, kaiken saa lahjaksi. Saa vain ojentaa tyhjän kätensä ja ottaa lahjan vastaan. Koskenniemi muistelee Lohtajan valtakunnallisia evankeliumijuhlia kesällä 1981: miten siellä ehtoollispöydässä eräs pienokainenkin isänsä sylistä ojensi kätensä kohti ehtoollisleipäastiaa kuin sanoakseen: Anna minullekin. Ja niin mekin saamme pyytää, eikä meitä jätetä osattomiksi: 

Ojenna vain tyhjä kätesi: anna minullekin. Siinä se usko juuri on, jota ahdistuneena olet sisimmästäsi etsinyt. Siihen tyhjään käteen Jumala antaa koko armonsa ja lahjaksi. 

  Ojenna vain. Katso Herrasi ristillä täytettyä työtä. Siinä tyhjät ja kelvottomat on nostettu Jumalan armoon. 

Koskenniemen teksteissä hoitavaa on sekin, että heikot, sairaat ja väsyneet saavat luvan olla heikkoja. Lutherkin kirjoittaa kunnon isästä, joka ei hylkää lastaan, "vaikka se on likainen, rupinen tai muuten heikko". Koskenniemi toteaa, että äidin ja isänkin rakkaus kohdistuu aivan erityisesti siihen lapseen, joka on sairas tai muuten muita heikompi. Hän jatkaa: 

Juuri tällainen on Kristus. Mitä heikompi, sen rakkaampi. Mitä yksinäisempi ja onnettomampi, sitä ehdottomampana kohdistuu hänen hyvyytensä tähän usein toisten vieroksumaan. 

Ja entä sitten kekäle, mustaksi hiiltynyt puunpala, joka vielä hetken hehkuu hiilloksessa, ja sitten se on tuhkaa: 

Kekäle on aivan tarpeeton. Ehkä tunnet itsesi kuin loppuun hehkuneeksi kekäleeksi, jota kukaan ei enää tarvitse. Tarpeeton, pois joutava. Joku on voinut taitamattomuudessaan, jopa armottomuudessaan siitä sinulle sanoakin. 

  Jumala on toisenlainen. Hän ottaa omakseen sellaisen, jolla ei ole mitään arvoa. Hän tempaa tuhoutumassa olevan kekäleen tulesta. Sen hän tekee rakkautensa tähden. 

Monia muitakin aiheita Koskenniemi sitten käsittelee. Vääränlaista oikeassa olemisen tarvetta, tehtäväämme olla suolana tässä maailmassa, Martan sisarta Mariaa, oikeaa ja väärää ihmisten kalastamista, kirkkovuoden eri aiheita - ja paljon muuta. Hyvin puhuttelevaa luettavaa on tämäkin Lauri Koskenniemen teos. 

SLEY-Kirjat 1981 

134 sivua 

Kansi: Pertti Judin 

Peter Hansen Skovmoes: Mitä se hyödyttää ihmistä

Suomentanut Eija Palsbo 

Tämä vanha tanskalainen kristillinen romaani kertoo maaseudulla elävästä kristitystä perheestä, jossa on pojat Niels ja Anton. Lisäksi he saavat kasvattisisarekseen Sigridin, kun tyttö jää orvoksi. Tarina alkaa sisarusten lapsuudesta ja seuraa heidän elämäänsä pitkälle aikuisuuteen asti, vuosikymmenien ajan. Vaikka kirja on alun perin tarkoitettu nuortenromaaniksi, ainakin nykypäivänä se tuntuu kyllä täysin aikuisten romaanilta, ja aikuisuudestahan tässä lopulta eniten kerrotaan. 

Niels jää kotiseudulle ja jatkaa tyytyväisenä vanhempiensa vaatimatonta elämäntapaa; hän myös säilyttää lapsuutensa uskon. Myös Sigrid elää maalla ja säilyttää uskonsa ensin kaupunkilaiselämää maistettuaan. 

Anton sen sijaan on kunnianhimoinen ja haluaa päästä elämässä eteenpäin. Hän muuttaa kaupunkiin, etenee kyynärpäätaktiikalla muiden tunteista välittämättä ja pääseekin pitkälle. Anton saa menestystä, rikkautta ja vaikutusvaltaa. Naisiakin hän ottaa ja jättää mielensä mukaan - eli lähinnä sen mukaan, kenestä hänelle kulloinkin on hyötyä. Mutta tuo kova ja häikäilemätön mies on lopulta yksinäinen. 

Jossain vaiheessa Antonin mieleen muistuu lause, jonka äiti oli aikoinaan kirjoittanut poikansa Uuteen testamenttiin: Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman? Kaikkina näinä vuosina Anton ei ollut muistanut tuota kirjaa. Olikohan se vielä jossain? 

Niin, kuinka Antonin sitten käy? Entä miten hänen vanhempiensa, Nielsin ja Sigridin elämä jatkuu kotipuolessa? Kaikesta tästä Peter Hansen Skovmoes kertoo mukaansatempaavasti. Hän kertoo henkilöidensä työstä, rakkaudesta ja perhesuhteista. Mitä se hyödyttää ihmistä on viehättävä vanhan hyvän ajan romaani, jollaisia lukisi mielellään enemmänkin. 

Suomeksi kirja on ilmestynyt vuonna 1960. Sitä, koska se on Tanskassa ilmestynyt, ei kerrota. Tosin takakannessa todetaan 1950-luvun olleen kirjailijan parasta luomiskautta. Joka tapauksessa hyvin historiallinen romaani tämä on, sillä jossain vaiheessa oltiin 90-luvulla, eli 1800-luvulta lähdetään liikkeelle. Noin vanhassa ajassa on oma tunnelmansa. 

Mutta puhuttelevinta kirjassa on sen sanoma. Kun lukee tarinan loppuun asti, se pysäyttää kyllä miettimään, mitä se tosiaankin hyödyttää ihmistä, vaikka täällä maan päällä saisi kaiken haluamansa. 

Takakannen mukaan tämä romaani tahtookin puhutella nuorta lukijaa, joka kamppailee kahden maailman välissä: toisaalta on uskovan kodin perintö; toisaalta maailma tarjoaa aivan muita ihanteita, itsekkyyttä ja oman voiton tavoittelua. Peter Hansen Skovmoes tahtoo pysäyttää lukijan laittamaan elämänsä arvot oikeaan järjestykseen. 

SLEY 1960 

313 sivua 

Tanskankielinen alkuteos: Hvad gavner det et menneske 

Liisi Jokiranta: Vastustuksesta huolimatta - Esra ja Nehemia

Tässä kirjassa käydään läpi kaksi Vanhan testamentin historiallista kirjaa: Esran ja Nehemian kirjat. Niissä on palattu pakkosiirtolaisuudesta jälleenrakentamaan Jerusalemia. 

Mieleen näistä kirjoista jää erityisesti se, miten kansa monenlaisesta vastustuksesta ja pelottelusta huolimatta rohkaistui rakentamaan. Toinen esiin nouseva asia molemmissa kirjoissa on kansan kokema hengellinen herätys. Tunnetaan syvästi oma syntisyys, itketään sitä ja halutaan tehdä parannusta. Myös iloitaan Jumalan edessä ja halutaan oppia hänen sanaansa. 

Näitä monia vaiheita Liisi Jokiranta käy kirjassaan läpi yksityiskohtaisesti. On hienoa, että on ihmisiä, jotka paneutuvat Raamatun kirjoihin, niiden historialliseen taustaan ja hengelliseen sisältöön näin perusteellisesti ja jakavat löytöjään meille muillekin. 

Käsiteltävät Esran ja Nehemian jakeet on myös painettu kirjaan, joten niitä ei välttämättä tarvitse etsiä Raamatusta. Vasta viimeisillä sivuilla kyllä tajusin, että olisin voinut sittenkin lukea ne omasta Raamatustani. Nuo jakeet oli nimittäin painettu niin pienellä ja koukeroisella fontilla, että jos ikänäkö vaivaa, ei sellaista jaksaisi lukea edes lukulaseilla. Vai lieneekö laseistani jo paras teho mennyt? 

Joka tapauksessa Vastustuksesta huolimatta on hyvin antoisa ja puhutteleva kirja, jonka luettuani haluaisin mielelläni lukea vielä Raamatusta Esran ja Nehemian kirjat. Näin moni asia voisi vielä palautua mieleen, ja niitä voisi rauhassa sulatella. 

Kustannus Oy Uusi Tie 2009 

250 sivua 

Kannen ulkoasu: Mediacabinet Oy / Kari Turunen, Lari Kemiläinen 

P. S. Usein olen kovin monisanainen kirjoittaja, mutta tällä kertaa olen sairastellut, joten ajatus ei kulje. Ehkä hyvä joskus näinkin, niin blogin lukijaa armahdetaan. 

Aimo Kymäläinen: Sinä Jumalalle rakas

Tällä rovasti Aimo Kymäläisen kirjalla on kaunis nimi ja kansi, jotka houkuttelivat lukemaan, mitä Kymäläisellä on sanottavana. Paljon hyvää evästä näistä hänen kirjoituksistaan saikin uskon tielle. Kymäläinen johdattaa lukijansa Jeesuksen luo, joka on meille elämän leipä, ja jolla on se paras veripalvelu, se joka ei pelasta henkeä vain tämän elämän ajaksi, vaan ikuisesti. 

Kirja käsittelee monia eri aiheita, mutta punaisena lankana kaikessa on Jumalan rakkaus ja armo. Miten me tavallisetkin ihmiset saamme uskoa, että meitä koskevat sanat "sinä Jumalalle rakas", vaikka meillä ei olisikaan niin erityistä tehtävää kuin Vanhan testamentin Danielilla, jolle nuo sanat aikoinaan lausuttiin. 

Köyhinä ja avuttomina saamme jäädä Jumalan käsiin ja uskoa, että mekin olemme Jumalan lempilapsia, kuten uskoi eräs Karjalan evakko, joka oli joutunut jättämään kotinsa neljästi ja sairastui lopulta vielä aivoverenvuotoon. Silti tuo mummon kuiskasi papin korvaan: Mie oon Jumalan lempilapsi. 

Aimo Kymäläinen sanoittaa Jumalan armoa tuoreesti. Hän muun muassa kirjoittaa, että tietokoneissakin on roskakori, johon tarpeettomat tiedostot siirretään, koska muuten ne vain hidastavat ja hankaloittavat koneen käyttöä. Tällainen roskakori meilläkin on: Jeesuksen risti on meidän kaikkien huonojen asioittemme ja tekojemme roskakori. Näin meidän ei tarvitse jäädä kantamaan syyllisyyttä menneistä synneistä, koska risti on vedetty kaiken sen ylle, mikä syyllistää meitä vuosien ja vuosikymmenienkin takaa. 

Kirja rohkaisee meitä myös luottamaan, että huonollakin rukoilijalla on se turva, että hänen puolestaan rukoillaan - onhan itse Jeesus meidän suuri esirukoilijamme. Eikä uskon vahvuutta voi mitata. Olipa usko pieni tai suuri, se on pelastavaa uskoa, kun sen kohteena on Jeesus: 

Heikkokin usko, joka aivan kuin huomaamatta kuitenkin tarrautuu Jumalaan ja hänen armoonsa, on Jumalan lahja ja riittää pelastukseen. 

Ja juuri huonot kristityt ovat niitä, jotka jaksavat aina tulla sanankuuloon, koska he tarvitsevat aina vakuutusta syntien anteeksiantamuksesta. He eivät tule toimeen ilman sitä, kirjoittaa Kymäläinen. Sellainen ihminen oppii ymmärtämään, että juuri syntien anteeksiantamus on meidän suurin aarteemme. Näin saamme heikkoina ja huonoina olla siunattuja, koska juuri se ajaa meidät Kristuksen luo. 

Evankelisen liikkeen julistajana Kymäläisen tekstissä nousee luonnollisesti esiin myös se, miten suuri lahja meillä on kasteessa ja ehtoollisessa. 

Toisaalta Kymäläinen myös haastaa meitä esimerkiksi antamaan enemmän Jumalalle ja lähimmäiselle, käymään kirkossa säännöllisesti ja sopimaan riitamme. Hän varoittaa "kivasta uskonnollisuudesta", jossa kuulutaan kyllä kirkkoon, mutta halutaan uskoa johonkin omatekoiseen jumalaan ja ottaa kristinuskosta vain se, mikä itselle sopii. On menetetty ymmärrys Jumalan pyhyydestä, se että hän on suuri majesteetti eikä vain joku kiva kaveri. 

Tämä kaikki ja paljon muuta tässä puhuttelevassa kirjassa, joka on sisällöltään yhtä kaunis kuin ulkoasultaankin. Evankeliumin julistusta höystettynä sopivalla määrällä lakia, joka tekee meidät armoa tarvitseviksi. Ja Kymäläisen kirjoituksissa se armo tulee alas sinne, missä me heikot vaeltajat sitä kipeästi tarvitsemme ja kaipaamme. 

Kustannus Oy Majakka 2008 

208 sivua 

Graafinen asu: Leena Seppänen  

Riitta Lemmetyinen: Tuon taivaallista

Tarinoita elävästä elämästä 

Elämäni ensimmäinen äänikirja on nyt luettu. Toisin sanoen kuunneltu. Olen huono kuuntelija, mutta silmävaivat pakottivat yrittämään tätäkin. Ja kirja valikoitui aivan sillä perusteella, että tämä taisi olla suunnilleen ainoa kristillinen äänikirja paikallisen kirjaston hyllyssä. (Erkki Lemisen raamattutunteja löysin kyllä myös.) 

Olen nytkin lukenut myös perinteisiä kirjoja aina kun olen pystynyt, mutta ne ovat vielä kesken. Koska kristillisiä äänikirjoja ei taida kovin paljon olla olemassa ja koska minulle sopii paljon paremmin vanha tuttu silmillä lukeminen, toivon todella, että silmävaivat alkavat pian helpottaa. 

Kuinka tämän äänikirjan kanssa siis kävi? No siinä toteutui juuri se, minkä olen aina tiennytkin. Kun ei pysty jatkuvasti pysähtelemään ja kelaamaan taaksepäin, ja aina tulee uutta asiaa, unohdin vanhat jutut sitä mukaa, kun uutta tuli. Näin käy tietysti varsinkin tällaisessa kirjassa, jossa on paljon lyhyitä lukuja, kaikki eri aiheista. Jos sama aihe olisi jatkunut alusta loppuun, ehkä muistaisin vähän paremmin? Kuka tietää. 

Joka tapauksessa tässäkin kirjassaan Riitta Lemmetyinen kertoo tarinoita, joiden kautta hän sitten johdattelee lukijansa / kuulijansa syvällisen hengellisen sanoman äärelle. Hänellä riittää hienoja oivalluksia eri aiheista. Moni luku kolahti, vaikka kuultuna ne minulta niin nopeasti unohtuivatkin. 

Jospa CD:n kannessa lueteltaisiin lukujen nimet, niin niiden kautta voisi muisti hiukan palautua. 

Kirja on kahdella vajaan tunnin pituisella CD-levyllä, joista ensimmäisen kuuntelin eilen ja toisen tänään. Eilisestä mieleeni jäi esimerkiksi tarina miehestä, joka kantoi kahta vesiruukkua. Toinen oli ehjä, toisessa oli reikiä. Se reikäinen tunsi huonoutensa, kun matkan varrella siitä valui niin paljon vettä pois. Se ei siis ollut pystynyt täyttämään tehtäväänsä niin kuin olisi pitänyt. Mutta silloin sen kantaja sanoi sille, että sillä puolella, jolla kannoin sinua, kasvoi istuttamiani kukkia. Sinusta valuva vesi kasteli niitä, ja ne saivat kasvaa. 

Mikä lohdullinen ajatus meille monesti niin huonoille ja epäonnistuneille saviastioille taivaallisen Isämme käytössä. 

Tämän päivän tarinoista muistan esimerkiksi arkkipiispan, joka kertoi saarnassaan (muistaakseni Notre Damen katedraalissa) nuoresta miehestä, joka meni rippituoliin valehtelemaan, ja miten Jumala silloin pysäytti hänet viisaan rippi-isän antaman katumusharjoituksen kautta. Hänestä tuli Jeesuksen seuraaja - ja arkkipiispa. 

Eräs tarina kertoi siitä, miten suurempi vihollinen kuin ympärillämme oleva myrsky on se pelko, jonka annamme hallita sisällämme. En muista, mitä Lemmetyinen siitä sanoi, mutta se antoi ajattelemisen aihetta. 

Koskettava on tarina äidistä, joka aina sanoi päiväkotiin jäävälle pienelle pojalleen, että ei häntä jätetä yksin (en muista tarkkaa sanamuotoa, siinä oli jotain muutakin, ehkä älä pelkää tms.). Kun vanha äiti sitten oli Alzheimer-potilaana hoitokodissa, poika sanoi aina pois lähtiessään hänelle nuo samat sanat, että ei sinua jätetä yksin. Äiti tuntui vielä muistavan nuo tutut sanat, ja sai varmasti niistä lohtua. Lemmetyinen kertoo sitten, miten meitäkään ei jätetä yksin, vaan laulun sanoin: 

Milloinkaan ei hän hylkää, 

lastensa kanssa hän on. 

Jumalan kämmenellä 

ei kukaan ole turvaton. 

Puhutteleva on tämäkin Riitta Lemmetyisen kirja. Nyt jään toivomaan, että silmäni tulisivat parempaan kuntoon, mutta sitä odotellessakin yritän kyllä lueskella aina kun vain pystyn. Ellen voi lukea, kuuntelen sitten Erkki Lemistä. 

Toivottavasti kristillisiä äänikirjoja saadaan lisää. Ovathan jotkut parempia kuuntelijoita kuin lukijoita, ja on myös huonosilmäisiä, sokeitakin ihmisiä, jotka voisivat kaivata kristillistä kirjallisuutta. 

Jos joku haluaa muistaa rukouksin, se on tervetullutta. Tähän blogiin palaaminen tuntui niin johdatukselta, mutta jos silmät eivät tästä parane, ei blogin jatko näytä hyvältä. 

Perussanoma 2017 

Äänitys, miksaus, masterointi: Aku Lundström / AL-Sound 

Kannen kuva: Erkki Jokinen 

Kansitaitto: Taneli Törölä