Aimo Kymäläinen: Sinä Jumalalle rakas

Tällä rovasti Aimo Kymäläisen kirjalla on kaunis nimi ja kansi, jotka houkuttelivat lukemaan, mitä Kymäläisellä on sanottavana. Paljon hyvää evästä näistä hänen kirjoituksistaan saikin uskon tielle. Kymäläinen johdattaa lukijansa Jeesuksen luo, joka on meille elämän leipä, ja jolla on se paras veripalvelu, se joka ei pelasta henkeä vain tämän elämän ajaksi, vaan ikuisesti. 

Kirja käsittelee monia eri aiheita, mutta punaisena lankana kaikessa on Jumalan rakkaus ja armo. Miten me tavallisetkin ihmiset saamme uskoa, että meitä koskevat sanat "sinä Jumalalle rakas", vaikka meillä ei olisikaan niin erityistä tehtävää kuin Vanhan testamentin Danielilla, jolle nuo sanat aikoinaan lausuttiin. 

Köyhinä ja avuttomina saamme jäädä Jumalan käsiin ja uskoa, että mekin olemme Jumalan lempilapsia, kuten uskoi eräs Karjalan evakko, joka oli joutunut jättämään kotinsa neljästi ja sairastui lopulta vielä aivoverenvuotoon. Silti tuo mummon kuiskasi papin korvaan: Mie oon Jumalan lempilapsi. 

Aimo Kymäläinen sanoittaa Jumalan armoa tuoreesti. Hän muun muassa kirjoittaa, että tietokoneissakin on roskakori, johon tarpeettomat tiedostot siirretään, koska muuten ne vain hidastavat ja hankaloittavat koneen käyttöä. Tällainen roskakori meilläkin on: Jeesuksen risti on meidän kaikkien huonojen asioittemme ja tekojemme roskakori. Näin meidän ei tarvitse jäädä kantamaan syyllisyyttä menneistä synneistä, koska risti on vedetty kaiken sen ylle, mikä syyllistää meitä vuosien ja vuosikymmenienkin takaa. 

Kirja rohkaisee meitä myös luottamaan, että huonollakin rukoilijalla on se turva, että hänen puolestaan rukoillaan - onhan itse Jeesus meidän suuri esirukoilijamme. Eikä uskon vahvuutta voi mitata. Olipa usko pieni tai suuri, se on pelastavaa uskoa, kun sen kohteena on Jeesus: 

Heikkokin usko, joka aivan kuin huomaamatta kuitenkin tarrautuu Jumalaan ja hänen armoonsa, on Jumalan lahja ja riittää pelastukseen. 

Ja juuri huonot kristityt ovat niitä, jotka jaksavat aina tulla sanankuuloon, koska he tarvitsevat aina vakuutusta syntien anteeksiantamuksesta. He eivät tule toimeen ilman sitä, kirjoittaa Kymäläinen. Sellainen ihminen oppii ymmärtämään, että juuri syntien anteeksiantamus on meidän suurin aarteemme. Näin saamme heikkoina ja huonoina olla siunattuja, koska juuri se ajaa meidät Kristuksen luo. 

Evankelisen liikkeen julistajana Kymäläisen tekstissä nousee luonnollisesti esiin myös se, miten suuri lahja meillä on kasteessa ja ehtoollisessa. 

Toisaalta Kymäläinen myös haastaa meitä esimerkiksi antamaan enemmän Jumalalle ja lähimmäiselle, käymään kirkossa säännöllisesti ja sopimaan riitamme. Hän varoittaa "kivasta uskonnollisuudesta", jossa kuulutaan kyllä kirkkoon, mutta halutaan uskoa johonkin omatekoiseen jumalaan ja ottaa kristinuskosta vain se, mikä itselle sopii. On menetetty ymmärrys Jumalan pyhyydestä, se että hän on suuri majesteetti eikä vain joku kiva kaveri. 

Tämä kaikki ja paljon muuta tässä puhuttelevassa kirjassa, joka on sisällöltään yhtä kaunis kuin ulkoasultaankin. Evankeliumin julistusta höystettynä sopivalla määrällä lakia, joka tekee meidät armoa tarvitseviksi. Ja Kymäläisen kirjoituksissa se armo tulee alas sinne, missä me heikot vaeltajat sitä kipeästi tarvitsemme ja kaipaamme. 

Kustannus Oy Majakka 2008 

208 sivua 

Graafinen asu: Leena Seppänen