C. O. Rosenius: Jumala on

Suomentanut Helinä Kuusiola 

Jumala on aloittaa Roseniusta nykysuomeksi -sarjan, jonka parista myöhemmästä osasta bloggasin jo aikaisemmin. Nyt sain ilokseni käsiini sellaisia tämän sarjan kirjoja, joita minulla ei vielä ollut. 

C. O. Rosenius todella osaa kirjoittaa Jumalasta lohdullisesti, hoitavasti, sytyttävästi ja innostavasti. Ja tämä kirja osoittaa, että hänellä on ollut paljon syvällistä sanottavaa muustakin kuin Kristuksen sovitustyöstä, joka toki on se pääasia ja Roseniuksellekin erityisen rakas. 

Tässä teoksessa Rosenius käsittelee Jumalaa ja meidän suhdettamme häneen monesta eri näkökulmasta. Kirja alkaa Jumalan luomistyön kuvauksella. Toisessa luvussa Rosenius kirjoittaa puhuttelevasti siitä, ettei meillä pitäisi olla mitään muita jumalia tämän ainoan todellisen Jumalan rinnalla, jolle rakkautemme kuuluu. Meidänhän tulisi rakastaa Jumalaa koko sydämestämme. Monet maalliset, sinänsä hyvätkin asiat voivat kuitenkin tulla meille epäjumaliksi. Mutta: 

Jumala haluaa olla sydämesi kallein aarre, hän tahtoo olla ajatustesi, hartaimman ikävöintisi ja syvimmän kiintymyksesi kohde. 

Seuraavissa luvuissa Rosenius rohkaisee lukijaa luottamaan Jumalaan, joka auttaa meitä hädässä,  huojentaa huolemme, antaa meille jokapäiväisen leivän ja vastaa rukouksiimme. Jos Jumalan hyvyys, isällinen rakkaus ja huolenpito ovat päässeet unohtumaan, Rosenius muistuttaa näistä ihanan lohdullisesti. 

Hän kirjoittaa siitäkin, että Jumala antaa aina sitä, mikä on meille parasta, vaikka monesti se voi meistä itsestämme tuntua katkeralta. Mutta sittenkin kaikki vaikuttaa meidän parhaaksemme. Jos vaikeuksien keskellä luottamus tähän on päässyt rakoilemaan, tässäkin asiassa Rosenius tarjoaa ihanaa rohkaisua ja uskon vahvistusta. 

Hän kirjoittaa epäilyksistä, jotka valtaavat mielemme vaikeina aikoina: 

Meidän on helppo uskoa, niin kauan kuin uskomme ei joudu koetteelle. Mutta heti kun tapahtuu jotakin huolestuttavaa, on kuin ei Jumalaa olisikaan. Siksi meidän on selvitettävä itsellemme, mitä me oikeastaan uskomme Jumalasta. Uskommeko me, että hän yhä elää keskellämme ja että hän on sellainen, miksi Raamattu hänet kuvaa? Ja uskommeko me, että on sellainen joka hetki - silloinkin kun näemme kaiken sysimustana? Voimmeko me silloin viipyä hiljaa hänen edessään ja sanoa: Hyvä Jumala, sinä olet yhä minua lähellä ja sinun rakkautesi ja uskollisuutesi ja voimasi on yhtä suuri kuin sinä ja sinä vuonna, jolloin sain maistaa sinun suloisuuttasi ja nähdä, kuinka ihmeellinen sinä olet. Mitä katkerammaksi ja pimeämmäksi nyt teet elämäni, sitä suurempi on armo ja ilo, jonka sinä minulle valmistat. 

Koetusten keskellä olevalle tämä kirja onkin hyvin lohdullista luettavaa. Se muistuttaa, että sittenkin Jumala on hyvä ja tekee hyvää, vaikka juuri nyt en pystyisi sitä tunnetasolla kokemaan. 

Parin rukousta ja rukousvastauksia käsittelevän luvun jälkeen viimeisenä kirjassa on vielä luku kiitollisuudesta. 

Kaikesta tästäkin kirjoittaessaan Rosenius kyllä muistaa myös muistuttaa siitä, mikä on tärkeintä. Vaikka elämämme olisi inhimillisesti ajatellen miten köyhää ja onnetonta tahansa ja vaikka rukousvastaukset tuntuisivat viipyvän loputtomiin, Jeesuksessa me olemme rikkaita. Hän on meidän suurin onnemme. Saamme aina olla kiitollisia siitä, että syntimme on pyyhitty pois eikä niitä enää muisteta. 

SLEY-Kirjat 1975

155 sivua 

Alkuteos: Det finns en Gud 

Päällys: Elsa Korhonen  

C. O. Rosenius: Yksi kaikkien puolesta

Suomentanut Helinä Kuusiola 

Yksi kaikkien puolesta on Roseniusta nykysuomeksi -sarjan kolmas osa. Siinä Rosenius käsittelee sitä, miten yhden eli Jeesuksen päälle heitettiin koko maailman kaikki synti, ettei meidän tarvitsisi syntejämme enää kantaa. Jos nyt joku joutuu kadotukseen, häntä ei Roseniuksen mukaan kadotakaan enää synti, vaan se, ettei armo kelvannut hänelle. Kaikki kun on jo valmiina, ei tarvitse kuin ottaa vastaan. 

Laki ei voi meitä enää tuomita: 

Sinun ei tarvitse muuta kuin ottaa vastaan armo, joka lahjoitetaan sinulle ilmaiseksi. Mikään vajavaisuus tai kelvottomuus ei enää voi estää sinua. Mitään syntiä ei enää lueta sinun syyksesi. On kuin lakia ei enää olisi. Samalla hetkellä jona syntinen tulee Kristuksen luo ja etsii armoa hänessä, loppuu lain oikeus vaatimusten esittämiseen. Kaikki on armoa. 

Se vika meissä vain on, että teemme itsestämme liian tärkeän henkilön, kun emme uskalla turvautua Kristukseen niin kelvottomina kuin olemme, Rosenius toteaa. Katsomme ohimennen Kristukseen ja tuhat kertaa itseemme. Meidän on opittava katsomaan itsemme sijasta Jeesukseen: 

Juuri siksi että koko huomiosi on kiintynyt itseesi, tilasi on niin kehno kuin se nyt on. Sinun täytyy oppia aivan toisella tavalla katsomaan Jeesukseen ja hänen kuolemansa merkitykseen. Tilamme oli niin surkea, että Jumalan täytyi panna asiat kuntoon kokonaan ilman meitä - toisen henkilön avulla. Ja tämä tapahtui Kristuksessa hänen täyttäessään lain meidän sijastamme ja antaessaan henkensä meidän puolestamme. Sinut voi pelastaa vain se, että saat kaiken lahjaksi Kristukselta, vieläpä ennen kuin olet lainkaan onnistunut muuttamaan itseäsi. 

Tässäkin kirjassa Rosenius käsittelee hyvin selkeästi lakia ja evankeliumia. Hän julistaa Jeesuksen sovitustyön riittävyyttä, sitä ilmaista lahjavanhurskautta, jonka häneltä saamme. Kirja käsittelee Jeesusta myös hyvänä paimenena, ja lopussa Rosenius kuvaa sitä ihanaa voitonvirttä, jota saamme laulaa kerran taivaassa. 

Siunattu lukuelämys. 

SLEY-Kirjat 1976 

123 sivua 

Alkuteos: En dött för alla 

Päällys: Elsa Korhonen 

 

Martti Luther: Jesaja 53

Suomentanut Hannu Lehtonen 

Jesajan kirjan 53. luku oli Lutherille rakas, ja hän viittaa siihen monissa kirjoituksissaan. Tämä Jesaja 53:n selitys perustuu luentoihin, jotka Luther piti vuosina 1527-1529. Raamatun teksti, johon hänen selityksensä perustuu, on käännetty hänen käyttämästään latinalaisesta käännöksestä, joka onkin monin paikoin erilainen kuin meidän tuntemamme suomenkieliset raamatunkäännökset. 

Vaikka kirja perustuukin noihin luentoihin, se on hyvin pieni, suorastaan taskukokoinen, ja on nopeasti luettu. Sisältö on kuitenkin painavaa asiaa Kristuksen kärsimyksestä ja meidän vanhurskauttamisestamme. Se sopikin hyvin luettavaksi näin hiljaisella viikolla. 

Luther tekee hyvin selväksi, mikä on meidän osuutemme pelastumisessamme: vain ottaa vastaan. Itse emme voi armoa millään tavalla ansaita. Luther toteaa ytimekkäästi: 

Mitään Jumalan edessä ansioita tuottavia tekoja ei ole olemassa. 

Myöhäistäkin olisi yrittää itse mitään: 

Me emme ota ansioillamme pois syntejämme, koska ne on jo sitä ennen otettu pois. 

Eikä Kristus olisi tullut, jos me olisimme kyenneet itse parantamaan itsemme. Mutta siihen meistä ei tosiaan ollut eikä ole. 

Koska syntiemme rangaistus on jo kärsitty, meidän ei Lutherin mukaan pidä enää katsoa syntiä omassa sydämessämme, vaan Kristuksessa, jonka päälle Jumala heitti kaikki syntimme. Jos me näemme synnin omassa sydämessämme, perkele on pannut sen sinne, ei Jumala. Omaatuntoa syyttävät ja murehduttavat ajatukset ovat perkeleen ajatuksia. Hän tahtoo taas kasata meidän päällemme ne synnit, jotka Kristus on jo ottanut pois. 

Sinun pitää sitä vastoin katsella Kristusta. Kun näet syntisi hänessä, olet turvassa synneistä, kuolemasta ja helvetistä. Sinä näet sanot: minun syntini eivät ole minun syntejäni, koska ne eivät ole minussa vaan ne ovat vieraita syntejä, nimittäin Kristuksen, ne eivät siis ole voineet vahingoittaa minua. 

 -- Omatunto ei näet voi olla varma, jos syntejä ei ole siirretty kauas pois näkyvistä. Ne on siirrettävä näkyvistä näin: et saa katsoa tekemisiäsi, elämääsi etkä omaatuntoasi vaan Kristusta. 

Tällaisia armon ja lohdutuksen sanoja Luther jakaa heikolle kristitylle. Heikkouteen liittyen hän rohkaisee, että uskon heikkous on hyvän ja Jumalaa pelkäävän sydämen merkki. Harhaoppisille puolestaan on tunnusomaista kokea olevansa vahvoja, varmoja ja täysinoppineita. 

SLEY-Kirjat 1994 

78 sivua 

Alkuteksti: Vorlesung über Jesaia 53 - Scholia (WA 25,328-339) 

Kansi: Ritva Kaijasilta 

Johanna Salo: Pimeys ei saa sitä valtaansa

118 päivää kaapattuna Kabulissa 

Suomalainen avustustyöntekijä, joka oli ollut vasta kolme kuukautta Afganistanissa ja kävi vielä kielikoulua, kaapattiin väkivaltaisesti kotoaan. Hyökkäyksen yhteydessä kuoli hänen saksalainen kollegansa ja paikallinen vartija. Tässä uudessa kirjassa Johanna Salo kertoo neljän kuukauden panttivankeudestaan vihamielisten kaappaajien käsissä sekä myös toipumisajasta sen jälkeen. Johanna Salo on peitenimi; samoin muut nimet kirjassa on muutettu. 

Kirja on kristillinen, joten sen parasta antia on kaikki se Jumalan ihmeellinen apu, jota Salo sai vankeusaikanaan kokea. Hän löysi selviytymiskeinoja, jotka auttoivat häntä pysymään järjissään kaiken keskellä ja pitämään kiinni toivosta. Läheinen jumalasuhde oli kaikkein tärkeintä. Kuten takakannessa todetaan: Kun kaikki vietiin, jäljelle jäi vain Jeesus - se riitti. Kirja kertoo myös rukouksen voimasta. Vaikka Salo ei sitä vankeusaikanaan tiennyt, hänellä oli valtavat määrät esirukoilijoita ympäri maailmaa - ja rukousvastauksia tuli aivan arkisissakin tarpeissa ja tilanteissa. 

Moni asia kirjassa puhutteli syvästi. Salo koki raskaan pettymyksen tietäessään, että vaikka hän vapautuisi, hän joutuisi lähtemään Afganistanista ja luopumaan unelmiensa työstä. Mutta vangittuna kurjaan kellariin hän koki, että nämä kaappaajat ovat nyt hänen kohderyhmänsä, ja alkoi rukoilla heidän puolestaan. Salo sai myös näyttää värinsä heille ja vastailla kysymyksiin; eiväthän miehet ehkä koskaan olleet tavanneet tunnustavaa kristittyä. 

Kirjoittaja kertoo opetelleensa myös esimerkiksi kiitollisuutta. Noissakin oloissa saattoi löytää yllättävän paljon kiitosaiheita, kun niitä alkoi etsiä. Eikä hän rukoillut vain kaappaajien puolesta, vaan monien muiden. Sekin auttaa, kun ei keskity vain itseensä, vaan muistaa, että monilla muillakin on tarpeita. 

Johanna Salo joutui myös prosessoimaan sitä, miten suuri valta peloilla ja valheilla on meihin, jos uskomme niihin. Hän sai opetella Jumalan totuuteen luottamista, kuten tässä: 

Pelko muuttui kauhuksi. Yritin taistella sitä vastaan, mutta pelko täytti mielen ja olemuksen. En voinut rukoilla sitä pois. Lopulta itkin ja huusin Jumalan puoleen, jotta hän ottaisi pelon pois. Hädän keskellä Jumala puhui hiljaa: "Olen suurempi." Se pysäytti minut. Tajusin, että olin uskonut valheeseen. Elämäni, kuolemani, saisinko tänään ruokaa tai pääsisinkö koskaan vapaaksi ei ollut noiden miesten käsissä. Niistä päätti Jumala. Hän määritti rajat sille, mitä rikolliset voivat minulle tehdä. Jumala oli kaappaajienkin yläpuolella. Minun selviämiseni oli Jumalan käsissä, ei näiden rikollisten. Se rauhoitti minut, ja pelko hälveni. Jumalan minä tunnen, häneen voin luottaa. Hänen tahtonsa minua kohtaan on hyvä. Pyysin anteeksi, että olin uskonut valheisiin, antanut niiden kasvaa ja saada minusta valtaa. Sanouduin niistä irti ja pyysin Pyhää Henkeä näyttämään ja vahvistamaan minulle totuuden. Löysin jälleen rauhan. 

Tällaisia kamppailuja joutui kuitenkin käymään läpi aina uudestaan. Niiden keskellä Johanna Salo oppi: 

Huomasin, että pahimmat pelot ja kauhu syntyivät valheisiin uskomisesta. Siksi totuuden paljastuminen hävitti pelon. 

Useimmat meistä emme koskaan joudu panttivangeiksi, mutta monenlaisen muunkin kärsimyksen keskellä eläville Pimeys ei saa sitä valtaansa on rohkaisevaa ja lohdullista luettavaa. Mistä kaikesta voikaan Jumalan avulla selvitä, ja miten monenlaisia selviytymiskeinoja meillä uskovina on. Miten voimme opetella ajatusmaailmamme vangitsemista kuuliaiseksi Kristukselle, ei vihollisen valheille. 

Lopuksi Johanna Salo kertoo kiinnostavasti myös toipumis- ja terapiaprosessistaan. Eri tavoin traumatisoituneille lukijoille siinäkin on hienoa vertaistukea, koska juuri syvän trauman käsittelemisestä tässä on kysymys. 

On upeaa, että Johanna Salo oli valmis jakamaan tarinansa meille muillekin; niin paljon rohkaisua hänen kirjansa tarjoaa. Uskoa siihen, että rankimmistakin vaiheista voi selviytyä, elämä voi voittaa ja Jumalalla voi sittenkin olla hyvä tahto. 

Aikamedia 2023 

298 sivua 

Kansi: Aikamedia Oy / Karen Hagqvist