Asta Särs: Hiekka kukkii

Useimmissa näkemissäni kristillisissä romaaneissa juoni on se, että päähenkilöllä on ongelmia, sitten hän tulee uskoon ja mahdollisesti ongelmatkin katoavat. Tai luterilaisessa versiossa henkilöltä on armo hukassa ja sitten hän löytää sen. Mielestäni kristillisiä romaaneja saisi ensinnäkin olla enemmän ja toiseksi niitä saisi kirjoittaa myös muista aiheista kuin uskoontulosta ja armon löytymisestä.

Siinä mielessä tämä Asta Särsin romaani on todella virkistävä poikkeus, koska hän kirjoittaa eri aiheesta - lähetystyöstä - ja lisäksi hänen kirjassaan tärkeää ei ole vain sanoma, vaan myös kieli, nimittäin hän todella osaa kirjoittaa.

Anna Kaarina ja Olli ovat nuori aviopari, joka lähtee kahden pienen lapsensa kanssa lähetystyöhön Senegaliin. Kirja kuvaa taitavasti ja eläytyen heidän sopeutumistaan uuteen maahan ja kulttuuriin, jossa kaikki on niin erilaista - ilmasto, tavat, ihmiset ja puhutut kielet. He joutuvat käymään läpi kulttuurishokin, eivätkä ongelmat toki lopu varsinaisen kulttuurishokin jälkeenkään. On haasteellisia ihmisiä, hankalia tilanteita, uskon kriisejä ja masennusta.

Kaiken keskellä he kuitenkin rakastuvat tähän maahan ja tahtovat jatkaa työtä siellä kaikesta huolimatta. Surujen lisäksi on kuitenkin myös iloja. Monia käänteitä koetaan ennen kuin päästään kirjan viimeiselle sivulle.

Asta Särs on diakonissa ja terveydenhoitaja, joka on itse ollut terveydenhoito-, koulutus- ja seurakuntatyössä Senegalissa kirjan kansilehden tietojen mukaan 13 vuotta. Näin hän jos kuka osasi tällaisen romaanin kirjoittaa. Kirjansa alussa hän kertoo, että kaikki kirjan henkilöt ovat mielikuvituksen tuotetta ja tapahtumat keksittyjä tai selvästi muutettuja, mutta hän on pyrkinyt kirjoittamaan niin todenmukaisesti, että kaikki olisi voinut käydä juuri näin. Ja siinä hän on mielestäni onnistunut. Tarina on hyvin todentuntuinen.

Kirja kuvaa Senegalia myös maana ja on kuin nojatuolimatka Afrikasta kiinnostuneelle. Tässä esimerkki luonnon kuvauksesta. Aurinko nousee horisontin yläpuolelle. Tasanko kimmeltää kullanruskeassa udussa - viimeinen hiekkamyrsky on lennättänyt ympäriinsä miljoonia hiekanjyviä. Apinanleipäpuun vääntyneet kyhmyiset oksat sojottavat taivasta vasten. Heidän edessään aukeaa kilometrikaupalla loppumatonta hiekkasavannia, jossa kasvaa harvakseltaan puita ja pensaita. Siellä täällä näkyy vielä hirssinolkia ja viimevuotista ruohoa, mutta enimmäkseen maa on paljasta, niin että tuuli on voinut muotoilla hiekasta aaltoja. 

Tämä Asta Särsin romaani sai Församlingsförbundetin romaanikilpailussa vuonna 1991 kunniamaininnan.

 Suomen Lähetysseura 2001, 191 sivua.

Patrik Hagman: Vastarintausko

Sisälläni asuva pieni maailmanparantaja malttoi tuskin odottaa, kun tiesin, että tämä kirja oli ilmestymässä suomeksi. Tuo nimi Vastarintausko kuulosti nimittäin niin houkuttelevalta. Sainkin kirjan heti sen ilmestyttyä keväällä ja luin sen silloin, mutta luin sen nyt uudestaan, koska halusin kirjoittaa siitä tähän blogiin.

Kyllä sain kirjalta juuri sitä mitä odotin, aimo annoksen kristillistä vastarinta-ajattelua ja pureskeltavaa omaan arkeeni - miten elää uskoaan arjessa todeksi niin, ettei mukaudu tämän yhteiskunnan ja kulttuurin ei-kristillisiin arvoihin. Hagman ei anna mitään valmista kaavaa siitä, miten olisi toimittava, mutta hän antaa hyvää ajattelemisen aihetta.

Kirjan takakansi tuo jotain osviittaa siihen, mistä kirjassa on kysymys. Siinä etsitään vapautumista kulutusyhteiskunnan painolastista - vaihtoehtoa tehokkuuden, kilpailun, ahneuden ja kuluttamisen kulttuurille. Nykyisen liberaalin yhteiskunnan uskonto kun on kapitalismi ja kuluttaminen. Jos yhteiskunta olisi kristillinen, vaikeina aikoina johtajat kehottaisivat meitä rukoilemaan, mutta nyt he kehottavat meitä kuluttamaan enemmän, että kilpailukyky säilyisi ja kasvaisi. Jopa identiteettiämme pönkitämme kuluttamisella - ajattelemme, että se millainen auto tai millaiset vaatteet minulla on, kertoo jotain minuudestani. Ja näin uhraamme tälle kuluttamisen jumalalle.

Meihin vaikuttavat huomaamattamme monet asiat, kuten media, viihde ja mainonta. Näitä vastaan kapinoimisesta tässä kirjassa muun muassa kerrotaan. Hagmanin mukaan nyky-yhteiskunnassamme vapaus nähdään vapautena valita erilaisten nautinnon muotojen välillä, ruoan, seksin, itsensä toteuttamisen jne. Mutta sinulla ei ole oikeutta kyseenalaistaa perustavaa vaatimusta - nauti. Nautinto on se ratkaiseva tekijä, jolla järjestelmä - maailma - pitää meidät koukussa. Keskeinen osa tämän päivän kristillistä vastarintaa on siis nautinnon hallitseminen, Hagman kirjoittaa. Hän ei kuitenkaan aja takaa kaikesta nautinnosta kieltäytymistä - joskin kirjan yksi teema on asketismi - vaan sen erottamista, mikä on hyvää ja mikä huonoa nautintoa.

Asketismista kirjassa todetaan, ettei fyysinen yhteiskunnan jättäminen ja erämaahan pakeneminen riitä, koska maailma on meissä sisällä ja olemme sen muokkaamia. Niinpä kaupungista pois lähtevän on jätettävä taakseen myös kaupungin tapa elää, ajatella ja rakastaa.

Hagman kirjoittaa myös paheista, joista tänä päivänä ovat keskeisiä kunnianhimo, status, tehokkuus, individualismi ja penseys. Näistä tulisi pyrkiä eroon ja pyrkiä kristillisiin hyveisiin, joista hän kuvaa vieraanvaraisuutta, kärsivällisyyttä ja nöyryyttä.

Kaikessa tässä hän peräänkuuluttaa kristinuskon yhteisöllistä luonnetta. Keskeisintä hänestä ei ole yksilön sielun pelastus tai hyvä olo, vaan se, miten toimimme tässä maailmassa kristittyinä lähimmäistemme hyväksi. Hän omistaakin kokonaan oman luvun kirkolle ja Kristuksen ruumiin yhteydelle siellä. Ehtoollinen on hänelle tärkeä yhteyden ja kristillisen vastarinnan muoto. Myös Jumalan kuvan mukaiseksi muuttuminen on kirkon yhteinen tehtävä, ei yksittäisen kristityn. Samoin juuri Hagmanin kuvaamassa vieraanvaraisuuden hyveessä on kyse yhteisöllisyydestä ja lähimmäisyydestä.

Kirjoittajan mukaan kristillinen elämä on yritystä vapautua perisynnistä, joskaan siitä ei voi vapautua kuin osittain tai vähitellen. Itse en näe aivan näin, mielestäni perisynti on ja pysyy ihmisessä, vaikka yksittäisistä pahoista tavoista on mahdollista päästä eroon.

Joka tapauksessa kirjassa oli niin paljon hyviä kohtia, että taittelin sivuja sieltä täältä merkiksi myöhempää palaamista varten. Otetaan tähän loppuun yksi sellainen kohta, joka kolahti.

Iisak Niiniveläinen sanoo, että lukiessamme hengellistä kirjallisuutta mielemme kastetaan. Tällä hän tarkoittaa, että täytämme päämme kristillisillä ajatuksilla niin, että alamme silloinkin, kun emme enää lue, ajatella sen mukaisesti. Niin Raamatun kuin muun hyvän kristillisen kirjallisuuden lukemisella vaikutetaan siis siihen, miten ajattelemme, ja tätä kautta siihen, keitä me olemme. Jos kristillisen vastarinnan tavoitteena on tulla toisenlaiseksi ihmiseksi, jota ei kerta kaikkiaan voida ohjailla ja kontrolloida, on tällainen lukeminen välttämätöntä. Se on vastamyrkkyä sille ajattelutavalle, jota kaupalliset ja poliittiset intressit pakottavat meihin.

Patrik Hagman opettaa ja tutkii Åbo Akademissa poliittista teologiaa ja kristillistä asketismia ja on käsitellyt näitä aiheita muissakin kirjoissaan, jotka ovat ilmestyneet Ruotsissa.

Kirjapaja 2016 

144 sivua 

Jumalan sydämen armo - Carl Olof Roseniuksen elämä

Christer Andersson

Tässä kirjassa kerrotaan 1800-luvulla Ruotsissa voimakkaasti vaikuttaneen maallikkosaarnaaja Carl Olof Roseniuksen elämästä ja varsinkin hänen mittavasta elämäntyöstään. Hän tuli jo nuorena herätykseen ja lähti opiskelemaan teologiaa, mutta joutui keskeyttämään opintonsa ilmeisesti ainakin taloudellisista syistä. Kirjan kertoman mukaan hän kuitenkin pystyi maallikkona vaikuttamaan paljon laajemmin kuin olisi pappina pystynyt, jopa niin, että hänet tunnetaan vielä tänäkin päivänä ainakin Pohjoismaissa.

Rosenius toimi saarnaamisen ohella myös sielunhoitajana sekä keskustellen että kirjeitse. Hän kirjoitti elämänsä aikana tuhansia kirjeitä, vaikka oli muutenkin kiireinen. Hänellä tuntui olevan aina aikaa ihmisille. Hän veti myös suuret kansanjoukot julistustaan kuuntelemaan. Lisäksi hän toimitti vuosien ajan Pietisten-nimistä lehteä, jonka kirjoituksista on koottu myöhemmin kirjoja, joista moni on saanut apua uskonelämäänsä.

Roseniukselle kirkastui jo nuorena Jumalan armo ja vanhurskaus yksin uskosta. Hän lukikin paljon Lutherin kirjoituksia ja oli hyvin luterilainen, joten on yllättävää, että hänen läheisin työtoverinsa tuli olemaan metodistipastori Scott, jonka kirkossa hän paljon saarnasi. Metodisteja vastustettiin hyvinkin törkeästi, heistä levitettiin perättömiä juoruja ja pastori Scottista tehtiin pilkkaava näytelmäkin, minkä takia hän lopulta joutui lähtemään maasta.

Samoin Roseniuskin joutui kohtaamaan vastustusta, ja hänestäkin tehtiin jossain vaiheessa pilkkaava näytelmä. Osittain vastustus johtui yhteistyöstä metodistien kanssa, mutta ilmeisesti myös siitä, että hän oli maallikkosaarnaaja, mikä ei ollut aivan ongelmatonta sen ajan Ruotsissa, jossa oli vielä voimassa ns. konventikkeliplakaatti, joka kielsi seurojen pitämisen. Roseniuksen aikana se tosin taidettiin lopulta purkaa.

Olen lukenut paljon Roseniuksen kirjoituksia, ja ne todella ovat hyvin armollisia, mutta hänellä on myös joitain hyvinkin vaativia tekstejä, joista herkempi sielu voi ahdistua. Lienevätkö ne hänen varhaisemmalta kaudeltaan vai onko niissä metodismin vaikutusta, mene ja tiedä. Roseniuksen kautta joka tapauksessa itse nuorena löysin armon ensimmäisen kerran, joten hän on minulle siinä mielessä tärkeä henkilö.

Kirjassa valotetaan Roseniuksen elämää monelta taholta, hänen työtään, lähimpiä työtovereitaan, perhe-elämäänsä jne. Mukana on myös Roseniuksen kirjoittamia kirjeitä, jotka elävöittävät tekstiä - piristävimpänä lisänä hänen erittäin tunteellinen rakkauskirjeensä tulevalle vaimolleen Agathalle.

Kirjoittaja taitaa olla ruotsalainen, koska kirjassa on yksi Suomea koskeva asiavirhe. Rosenius tapasi suomalaiset herätysliikejohtajat Paavo Ruotsalaisen ja Fredrik Gabriel Hedbergin, joita kirjoittaja väittää molempia Suomen evankelisen liikkeen johtajiksi, kun todellisuudessa heistä vain Hedberg oli evankelinen.

Perussanoma Oy 2011, 156 sivua + liitteet

101 vinkkiä miten pidätte rakkautenne elävänä

Koonnut Betsy Williams yhdessä Bordon Booksin kanssa

Tämä pienikokoinen kirja on kätevä ja helppolukuinen avioliitto-opas. Jokaisella aukeamalla on yksi noista 101 vinkistä, miten pitää rakkaus elävänä. Vasemmanpuoleisella sivulla on otsikko ja oikealla sivulla sitä selitetään tarkemmin.

Vinkkejä on monenlaisia, osa on niitä samoja, joita jokaisessa avioliittokirjassa riittää, kuten anteeksi-sanan käytöstä, nalkuttamisen välttämisestä ja kommunikaatiosta, mutta sitten on myös virkistävän erilaisia ohjeita. Kuten vaikka tämä - Näe maailmaa - vaikka vain naapurustoosi asti. Kyseisessä vinkissä kehotetaan pitämään vapaata ja suunnittelemaan yhteisiä seikkailuja, ja pitempää reissua odotellessa tutkimaan, mitä aarteita lähistöltä löytyy.

Kirjassa kehotetaan myös antamaan pieniä lahjoja, käyttämään rahaa järkevästi, arvostamaan arkipäivän hetkiä, antamaan puolisolle aikaa levätä, menemään yhtä aikaa nukkumaan, laittamaan puolison lempiruokia, unelmoimaan yhdessä, nauramaan yhdessä, harrastamaan yhdessä - sekä sellaista mikä molempia kiinnostaa että joskus sellaistakin, mistä vain toinen on kiinnostunut.

Myös terveys otetaan tässä kirjassa huomioon - neuvotaan tarkkailemaan painoaan, käymään säännöllisesti terveys- ja hammastarkastuksissa, mittaamaan verenpaineensa ynnä muuta vastaavaa.

Ja koska tämä on kristillinen kirja, mukana on myös sellaisia ohjeita kuin käykää yhdessä seurakunnassa, rukoilkaa yhdessä, rukoile puolisollesi varjelusta ja johdatusta...

Ja vieläpä on hassujakin ohjeita, kuten pistä twistiksi ja laula autossa, joiden on tarkoitus piristää mielialaa ja elämää yleensä.

Kaiken kaikkiaan voin suositella tätä kirjaa todellisena hyvän mielen kirjana jokaiselle avioparille.

Kustannus Oy Uusi Tie 2008, 207 sivua.

Tapani Suonto: Kuinka tunnistaa eksytys

Kristillisissä piireissä on aina ihmisiä, jotka ovat valmiita lähtemään kritiikittömästi mukaan melkein mihin vain. Kaikkein eniten vaaravyöhykkeellä ovat herätyskristilliset ja karismaattiset piirit sekä niihin päin vetoa tuntevat kristityt. Itsekin olen nähnyt läheltä, millaista nykymeno karismaattisissa piireissä voi olla, joten siksi oli mielenkiintoista lukea tämä kirja. Ja onhan kenen tahansa kristityn hyvä tietää, missä ajassa eletään ja mitä kaikkea kristillisyyden nimissä ihmisille tarjotaan.

Nykyään juostaan enenevässä määrin ihmeitten perässä, ja juuri siitä Suontokin kirjoittaa. Jeesus ei suotta varoittanut vääristä profeetoista ja lopun ajan eksytyksistä. 

Jeesus ei sanonut, että ihmeiden voimalla lopun ajan seurakunta saa suuren voiton. Hän puhui ihmeistä varoittaessaan eksytyksistä, jotka tulevat lopun ajassa valheen kaikella voimalla, tunnusteoilla ja ihmeillä. Jeesus korosti, että ihmeet ovat lopun ajassa asia, josta tunnistamme eksytyksen. Sen pitäisi saada meidät tutkimaan tarkkaan kaikki, eikä uskomaan sokeasti jokaista ihmeiden tekijää. 

Kuitenkin moni karismaatikko haluaa sulkea silmänsä siltä, että on myös epätervettä äärikarismaattisuutta ja ettei kaikki ihmeellinen ole Pyhän Hengen työtä. Pääasia tuntuu olevan, että ihmeitä tapahtuu, sivuasia taas se, mitä ihmeiden tekijät julistavat tai miten he ja heidän seuraajansa elävät.

Suonto ei lähde esittelemään kaikkia maailman harhaoppeja, koska niitä on aivan liikaa, mutta hän antaa neuvoja eksytysten tunnistamiseen ja terveeseen kristillisyyteen. Joistain harhoista hän kuitenkin kirjoittaa aivan omat lukunsa, nimittäin demoniopeista ja menestysteologiasta. Joista jälkimmäinen on kovasti muotia tällä hetkellä, mutta sitä syötetään uskoville niin ovelasti pieninä annoksina, etteivät he huomaa vaaraa. Eihän kukaan julistaja tule sanomaan, että olen menestysteologi, eikä minkään kirjan kannessa lue Sisältää menestysteologiaa, kuten Suonto huomauttaa.

Hän kertoo myös pitkin kirjaa valaisevia tosielämän esimerkkejä uskovien elämästä, jotka ovat erilaisiin eksytyksiin sekaantuneet. Jotkut heistä ovat suomalaisia, toiset maailmalta. Osa henkilöistä on tunnettuja julistajia, toiset tavallisia rivikristittyjä.

Kirja opettaa, että käytännön uskonelämässä ihmeitä tärkeämpää on Hengen hedelmä, Jumalan sana eli Raamattu ja pyrkimys elää sen sanan mukaan. Mitään sanan ulkopuolista uutta ilmoitusta ei ole enää tulossa, joten kaikki sellainen on harhaoppia, eikä karismaattisenkaan kristityn ole tarpeen saada jatkuvasti rohkaisua profetioista, vaan hän voi saada sitä Raamatusta, joka on aina se tärkein. Eräskin nainen oli 20 vuotta antanut jonkun profeetan ohjailla elämäänsä ennen kuin oli herännyt tajuamaan tilanteen. Se nyt tietysti oli ääriesimerkki, mutta kaikenlaista tapahtuu...

Suonto on hyvä opettaja, kirja on sopivan ohut vaikka kerralla lukaistavaksi ja nuo käytännön esimerkit lisäävät kerronnan mielenkiintoisuutta ja havainnollisuutta. Tajuaa, miten vakavista asioista on kysymys.

Loppuun on vielä lisättävä, että Suonto ei vastusta karismaattisuutta sinänsä, vaan on itsekin karismaatikko, vaikka kun hän varoittaa vaaroista, häntä syytetään siitä, ettei hän usko Pyhään Henkeen. Varoittaminen ja henkien erottaminen on joka tapauksessa täysin Raamatun mukaista, olihan Jeesuksenkin puheista ehkä puolet erilaista varoittamista, kuten Suonto kirjassaan myös muistuttaa.

One Way Mission 2015 

116 sivua 

Fredrik Gabriel Hedberg: Pyhän kasteen puolustus

Luen kyllä monenlaista, mutta tähän alkuun sattui nyt oikein järeän opillinen luterilainen kirja kasteesta. Evankelisen liikkeen isä Fredrik Gabriel Hedberg kirjoitti tämän kirjan 1800-luvun puolivälissä vastineeksi baptistiksi kääntyneen kirkkoherra Wibergin kirjoittamalle kastekirjalle.

Koska kirja on vastaus Wibergin kirjoitukseen, siinä käydään luonnollisesti läpi paljon tämän väitteitä ja kumotaan niitä. Osaa väitteistä en tunnista nykyisten vapaitten suuntien väitteiksi, itsekin kun olen siellä ollut. Menipä Wiberg jopa ihannoimaan joitain menneitten aikojen lahkoja, joista Hedberg tiesi, etteivät ne uskoneet Jeesuksen syntyneen ihmiseksi tai kuolleen ristillä ja monta muuta harhaoppia. Mutta en sentään luule baptistien missään vaiheessa niin opettaneen. Wiberg varmaankin ihannoi vain näiden ryhmien kasteoppia. Hedberg joka tapauksessa tulee omien päättelyjensä johdosta siihen lopputulokseen, että baptistit eivät usko Jeesuksen syntyneen ihmiseksi.

Hedberg käy hyvin perusteellisesti käsiksi aiheeseensa ja opettaa tarkkaan kasteeseen liittyvistä Raamatun kohdista, kuten Galatalaiskirjeen jakeesta, jonka mukaan kastetut ovat Kristukseen pukeutuneet, ja Roomalaiskirjeen mainitsemasta Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen hautaamisesta. Raamatunopetus on hänellä hyvää ja antoisaa. Hedbergille on tosin ominaista toisto, joka välillä väsyttää, kun sama asia on sanottu vähän eri sanoin jo monta kertaa. Mutta ainakin asia käy väkisinkin selväksi.

Kirjassa opetetaan myös ehtoollisesta, muutamassa luvussa jopa enemmän kuin kasteesta. Ovathan nämä sakramentit sidoksissa toisiinsa. Niissä Jumalan armo tarjotaan aivan ruumiillisesti meille. Tuosta ruumiillisuudesta Hedberg myös kirjoittaa pitkästi, samoin kirjassa on Kristuksen ja seurakunnan välistä morsiusmystiikkaa.

Jotkut luvut olivat teoreettisempia kuin toiset, varsinkin ne ruumiillisuudesta puhuvat. Itse pidin enemmän niistä käytännönläheisemmistä ja konkreettisemmista, joissa puhuttiin kasteen merkityksestä meille. Wibergin outojenkin väitteiden kumoaminen taas oli puuduttavampaa.

Viimeiseen, mutta kaikkein pisimpään lukuun Hedberg on säästänyt aiheen lapsikaste, josta hänellä on monta hyvää näkökulmaa. Hän osoittaa monessa kohdassa Wibergin selittelyt ontuviksi ja omaan nilkkaan osuviksi. Esimerkiksi kun Wiberg yrittää selittää kreikan kielioppia joidenkin jakeiden kohdalla, hän tekee sen niin monimutkaisesti, että lopulta selitykset kääntyvät hänen omia teorioitaan vastaan ja tukevat sittenkin lapsikastetta.

Aivan kirjan lopussa on joitain helmiä, kuten esimerkiksi seuraava kappale.

Samoin on uskolla nimenomaan lapsikasteessa Kristuksen suoranaisena armotekona luja tuki kaikissa kiusauksissa ja kaikessa hädässä. Kiusaukset pyrkivät kaatamaan meidät myrskyn tavoin tai tulen lailla sulattamaan ja hävittämään kaiken sen, minkä varaan ihminen pyrkii pelastuksensa rakentamaan. Niinpä tässä hädässä voi kestää vain se, mikä ei ole meistä, vaan joka on Kristuksen työtä, sellaista hänen toimintaansa meidän hyväksemme ja meissä, jota ei tarvitse epäillä. Juuri siunatussa lapsikasteessahan Herra on voinut toimia hyväksemme kaikkein häiriytymättömimmin ja varmimmin. Siinä me emme vaikuttaneet yhtään mitään mutta hän teki kaiken. Tiedämme autuaallisen varmasti, että meidätkin on sanan täydessä merkityksessä nostettu Jeesuksen syliin, siis hänen armoa täynnä olevaan yhteyteensä. Siinä hän on siunannut meidät taivasten valtakunnan kaikilla aarteilla. Kun usko on ahdistusten, hädän ja kuoleman piirittämänä, sen on hyvä panna tukensa ja turvansa tähän Kristuksen esteettömän vapaaseen, varmaan armotekoon.

Tämä kirja on sen verran raskasta sarjaa, että suosittelen sitä vain todella motivoituneille ja opillisesti suuntautuneille lukijoille. Se oli antoisa kirja, mutta itse luin sitä puolitoista kuukautta, koska se ei ole mitään kevyttä luettavaa. Kasteesta on olemassa helppolukuisempiakin kirjoja. Mutta hyvä kirja joka tapauksessa.

SLEY-Kirjat 1989, 270 sivua.

Coming soon...

Kyllä ihan oikeasti on koko ajan ollut tarkoitus aloittaa tätä uutta kirjablogia, mutta kesä on mennyt vähän niin kuin kesälaitumilla. Ja vaikka olen lueskellut, niin keskeneräisenä on ollut monta kirjaa yhtä aikaa, eikä mikään ole tullut valmiiksi asti. Muutamat kirjat ovat vielä olleet kovin hidaslukuista tekstiä. Nyt yksi kirja on lupaavasti loppusuoralla - ja edessähän odottavat syksyn pitkät illat, jolloin minutkin varmasti löytää nenä kirjasta täältä kotoa.

Joten kyllä se tästä, tämänkin blogin osalta.