Asta Särs: Hiekka kukkii

Useimmissa näkemissäni kristillisissä romaaneissa juoni on se, että päähenkilöllä on ongelmia, sitten hän tulee uskoon ja mahdollisesti ongelmatkin katoavat. Tai luterilaisessa versiossa henkilöltä on armo hukassa ja sitten hän löytää sen. Mielestäni kristillisiä romaaneja saisi ensinnäkin olla enemmän ja toiseksi niitä saisi kirjoittaa myös muista aiheista kuin uskoontulosta ja armon löytymisestä.

Siinä mielessä tämä Asta Särsin romaani on todella virkistävä poikkeus, koska hän kirjoittaa eri aiheesta - lähetystyöstä - ja lisäksi hänen kirjassaan tärkeää ei ole vain sanoma, vaan myös kieli, nimittäin hän todella osaa kirjoittaa.

Anna Kaarina ja Olli ovat nuori aviopari, joka lähtee kahden pienen lapsensa kanssa lähetystyöhön Senegaliin. Kirja kuvaa taitavasti ja eläytyen heidän sopeutumistaan uuteen maahan ja kulttuuriin, jossa kaikki on niin erilaista - ilmasto, tavat, ihmiset ja puhutut kielet. He joutuvat käymään läpi kulttuurishokin, eivätkä ongelmat toki lopu varsinaisen kulttuurishokin jälkeenkään. On haasteellisia ihmisiä, hankalia tilanteita, uskon kriisejä ja masennusta.

Kaiken keskellä he kuitenkin rakastuvat tähän maahan ja tahtovat jatkaa työtä siellä kaikesta huolimatta. Surujen lisäksi on kuitenkin myös iloja. Monia käänteitä koetaan ennen kuin päästään kirjan viimeiselle sivulle.

Asta Särs on diakonissa ja terveydenhoitaja, joka on itse ollut terveydenhoito-, koulutus- ja seurakuntatyössä Senegalissa kirjan kansilehden tietojen mukaan 13 vuotta. Näin hän jos kuka osasi tällaisen romaanin kirjoittaa. Kirjansa alussa hän kertoo, että kaikki kirjan henkilöt ovat mielikuvituksen tuotetta ja tapahtumat keksittyjä tai selvästi muutettuja, mutta hän on pyrkinyt kirjoittamaan niin todenmukaisesti, että kaikki olisi voinut käydä juuri näin. Ja siinä hän on mielestäni onnistunut. Tarina on hyvin todentuntuinen.

Kirja kuvaa Senegalia myös maana ja on kuin nojatuolimatka Afrikasta kiinnostuneelle. Tässä esimerkki luonnon kuvauksesta. Aurinko nousee horisontin yläpuolelle. Tasanko kimmeltää kullanruskeassa udussa - viimeinen hiekkamyrsky on lennättänyt ympäriinsä miljoonia hiekanjyviä. Apinanleipäpuun vääntyneet kyhmyiset oksat sojottavat taivasta vasten. Heidän edessään aukeaa kilometrikaupalla loppumatonta hiekkasavannia, jossa kasvaa harvakseltaan puita ja pensaita. Siellä täällä näkyy vielä hirssinolkia ja viimevuotista ruohoa, mutta enimmäkseen maa on paljasta, niin että tuuli on voinut muotoilla hiekasta aaltoja. 

Tämä Asta Särsin romaani sai Församlingsförbundetin romaanikilpailussa vuonna 1991 kunniamaininnan.

 Suomen Lähetysseura 2001, 191 sivua.