Jumala on aloittaa Roseniusta nykysuomeksi -sarjan, jonka parista myöhemmästä osasta bloggasin jo aikaisemmin. Nyt sain ilokseni käsiini sellaisia tämän sarjan kirjoja, joita minulla ei vielä ollut.
C. O. Rosenius todella osaa kirjoittaa Jumalasta lohdullisesti, hoitavasti, sytyttävästi ja innostavasti. Ja tämä kirja osoittaa, että hänellä on ollut paljon syvällistä sanottavaa muustakin kuin Kristuksen sovitustyöstä, joka toki on se pääasia ja Roseniuksellekin erityisen rakas.
Tässä teoksessa Rosenius käsittelee Jumalaa ja meidän suhdettamme häneen monesta eri näkökulmasta. Kirja alkaa Jumalan luomistyön kuvauksella. Toisessa luvussa Rosenius kirjoittaa puhuttelevasti siitä, ettei meillä pitäisi olla mitään muita jumalia tämän ainoan todellisen Jumalan rinnalla, jolle rakkautemme kuuluu. Meidänhän tulisi rakastaa Jumalaa koko sydämestämme. Monet maalliset, sinänsä hyvätkin asiat voivat kuitenkin tulla meille epäjumaliksi. Mutta:
Jumala haluaa olla sydämesi kallein aarre, hän tahtoo olla ajatustesi, hartaimman ikävöintisi ja syvimmän kiintymyksesi kohde.
Seuraavissa luvuissa Rosenius rohkaisee lukijaa luottamaan Jumalaan, joka auttaa meitä hädässä, huojentaa huolemme, antaa meille jokapäiväisen leivän ja vastaa rukouksiimme. Jos Jumalan hyvyys, isällinen rakkaus ja huolenpito ovat päässeet unohtumaan, Rosenius muistuttaa näistä ihanan lohdullisesti.
Hän kirjoittaa siitäkin, että Jumala antaa aina sitä, mikä on meille parasta, vaikka monesti se voi meistä itsestämme tuntua katkeralta. Mutta sittenkin kaikki vaikuttaa meidän parhaaksemme. Jos vaikeuksien keskellä luottamus tähän on päässyt rakoilemaan, tässäkin asiassa Rosenius tarjoaa ihanaa rohkaisua ja uskon vahvistusta.
Hän kirjoittaa epäilyksistä, jotka valtaavat mielemme vaikeina aikoina:
Meidän on helppo uskoa, niin kauan kuin uskomme ei joudu koetteelle. Mutta heti kun tapahtuu jotakin huolestuttavaa, on kuin ei Jumalaa olisikaan. Siksi meidän on selvitettävä itsellemme, mitä me oikeastaan uskomme Jumalasta. Uskommeko me, että hän yhä elää keskellämme ja että hän on sellainen, miksi Raamattu hänet kuvaa? Ja uskommeko me, että on sellainen joka hetki - silloinkin kun näemme kaiken sysimustana? Voimmeko me silloin viipyä hiljaa hänen edessään ja sanoa: Hyvä Jumala, sinä olet yhä minua lähellä ja sinun rakkautesi ja uskollisuutesi ja voimasi on yhtä suuri kuin sinä ja sinä vuonna, jolloin sain maistaa sinun suloisuuttasi ja nähdä, kuinka ihmeellinen sinä olet. Mitä katkerammaksi ja pimeämmäksi nyt teet elämäni, sitä suurempi on armo ja ilo, jonka sinä minulle valmistat.
Koetusten keskellä olevalle tämä kirja onkin hyvin lohdullista luettavaa. Se muistuttaa, että sittenkin Jumala on hyvä ja tekee hyvää, vaikka juuri nyt en pystyisi sitä tunnetasolla kokemaan.
Parin rukousta ja rukousvastauksia käsittelevän luvun jälkeen viimeisenä kirjassa on vielä luku kiitollisuudesta.
Kaikesta tästäkin kirjoittaessaan Rosenius kyllä muistaa myös muistuttaa siitä, mikä on tärkeintä. Vaikka elämämme olisi inhimillisesti ajatellen miten köyhää ja onnetonta tahansa ja vaikka rukousvastaukset tuntuisivat viipyvän loputtomiin, Jeesuksessa me olemme rikkaita. Hän on meidän suurin onnemme. Saamme aina olla kiitollisia siitä, että syntimme on pyyhitty pois eikä niitä enää muisteta.
SLEY-Kirjat 1975
155 sivua
Alkuteos: Det finns en Gud
Päällys: Elsa Korhonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti