Eero Junkkaala: Matkalla Emmaukseen

Matkalla Emmaukseen on kolmas ja tulevan pääsiäisen osalta varmaankin viimeinen pääsiäisen ajan lukuvinkkini. Emmauksen tien kulkijoista kertoo Luukkaan evankeliumi, ja se on yksi koskettavimmista ylösnousemuskertomuksista. Siinä kaksi Emmaukseen matkalla olevaa, Mestarinsa kuoleman musertamaa opetuslasta saa yllättäen kohdata Jeesuksen ylösnousseena. 

Eero Junkkaala kertoo Emmauksesta sekä Raamatun että arkeologian pohjalta. Olihan hän ollut kymmenenä kesänä mukana arkeologisissa kaivauksissa Emmaus-Nikopoliksen raunioilla. Erilaisia Emmaus-kandidaatteja kuuluu olevan ainakin yhdeksän, mutta Emmaus-Nikopolis on niistä kaikkein todennäköisin. 

Arkeologiasta onkin kiinnostavaa lukea, mutta suurin osa Junkkaalan kirjasta on kuitenkin syvällistä Raamatun opetusta. Hän kuvaa noiden kahden opetuslapsen kokemaa pettymystä ja sitä, miten hoitavasti Jeesus heidät kohtasi. Miksi hän leikki kuuropiiloa eikä heti paljastanut itseään? Koska hän ymmärsi, että Emmauksen tien kulkijoiden oli saatava ensin purkaa surunsa jollekulle. Jeesus oli hyvä kuuntelija. 

Mutta kuuntelemisen jälkeen hän oli myös paras mahdollinen raamatunopettaja. Jeesus kävi läpi, mitä hänestä oli kirjoituksissa sanottu, ja niinpä myös Eero Junkkaala käy kirjassaan läpi, mitä kaikkea Vanha testamentti tosiaan kertoo Jeesuksesta. 

Hoitavasti Junkkaala kirjoittaa siitä, miten Jeesus oli kulkevinaan ohi - mutta ei sitten kulkenutkaan. Ja miten hän meidänkin kohdallamme on joskus kulkevinaan ohi: 

Rukouksen syvin olemus on juuri siinä, että pyydämme Jeesusta tulemaan luoksemme. Joskus hän on ikään kuin kulkevinaan ohitsemme. On aikoja, jolloin Jeesus tuntuu olevan kaukana. Tuntuu, että hän pysähtyy muiden luo mutta ei minun. Uskonelämäni on kylmää ja heikkoa, eikä Jeesusta ole missään. Mutta ei hän ole kaukana. Hän on vain kulkevinaan ohi mutta ei kuitenkaan kulje. Hän on lähellä ja odottaa, että kutsuisin hänet luokseni. Kun kutsun, hän ilomielin tulee. 

Lopulta kaikki huipentuu siihen, kun Jeesus murtaa leivän, ja opetuslapset tunnistavat hänet vihdoin. Surun tilalle tulee ilo ja kiire lähteä kertomaan muillekin. 

Kirjan lopulla Eero Junkkaala kiteyttää hienosti Emmauksen matkan merkityksen: 

Kirjoitusten avaaminen oli tämän matkan päätarkoitus. Se ikään kuin siirsi Jeesuksen kohtaamisen paikaksi Jumalan sanan. Historiallinen Jeesus lähtisi pois mutta hänen Sanansa jäisi. Tästä eteenpäin hänet kohdattaisiin Sanassa. 

Entä Vanhan testamentin merkitys, sen ainoan Raamatun, joka Jeesuksen aikana oli olemassa: 

Jeesus nosti tässä myös Vanhan testamentin sellaiseen asemaan, että sen syrjäyttäminen on Jumalan sanan syrjäyttämistä. Vanha testamentti puhuu kaikkialla Kristuksesta, ja se on kauttaaltaan Jumalan sanaa. Jeesuksen tultua sitä kuitenkin luetaan uudessa valossa. 

Kiinnostavaa uutta tietoakin kirjasta avautuu. Junkkaala pohtii esimerkiksi noiden kahden opetuslapsen henkilöllisyyttä. Kun Raamatun mukaan Jeesuksen ristin juurella seisoi muiden mukana "Klopaksen vaimo", hän oli hyvin todennäköisesti nimeltä mainitun Emmauksen tien matkalaisen puoliso. Juutalaiskristillinen kirjailija Hegesip (180-luvulla jKr.) kertoo puolestaan, että Kleopas olisi ollut Jeesuksen kasvatti-isän Joosefin veli. Kun Jeesuksen ajasta ei ollut tuolloin kulunut vielä kovin monta sukupolvea, Hegesipillä saattoi hyvinkin olla oikeaa tietoa asiasta. 

Entä sitten se toinen kulkija, jonka nimeä Luukas ei mainitse? Siitä ja monesta muusta voit lukea lisää Junkkaalan kirjasta.  

Puhutteleva teos taas tämäkin. Kannattaa ehdottomasti ottaa lukulistalle! 

Kirjapaja 2006 

112 sivua 

Kansi: Jenny Haapimaa 

Kannen kuva: Valtteri Kantanen