torstai 5. lokakuuta 2023

Petri Tuunainen: Mira Kunnasluoto - Riisuttu kuningatar


Mira Kunnasluodon suuri unelma toteutui, kun hänet valittiin vuoden 2000 tangokuningattareksi. Tässä kirjassa hän kertoo koskettavan elämäntarinansa lapsuudesta tähän päivään asti. Se on tarina, joka varmasti rohkaisee monia muita elämän kolhimia lukijoita. 

Unelman toteutuminen ei nimittäin tuonut onnea tullessaan. Jostain käsittämättömästä syystä keltainen lehdistö otti heti alusta asti Kunnasluodon hampaisiinsa ja kirjoitteli hänestä negatiivisesti. Tämä rikkoi syvästi herkän nuoren naisen sielua. Tuore tangokuningatar olisi halunnut tehdä rauhassa keikkoja ja kasvaa sisälle työhönsä, mutta tuo mahdollisuus vietiin häneltä. Ja vaikka hän sai laulajana toteuttaa unelmaansa, ei se elämä ollut niin hohdokasta kuin olisi luullut. Paljon vastoinkäymisiä ja kaltoinkohtelua Kunnasluoto joutui siinä maailmassa kokemaan. Ura ei lähtenyt urkenemaan niin kuin hän olisi toivonut, ja taloudellisesti oli vaikeaa. 

Mira Kunnasluoto oli ollut nuorena uskossa, eikä usko hänestä täysin lähtenyt iskelmävuosinakaan, vaikka hän kulki kahta tietä. Hän joutui näkemään, miten tyhjää viihdemaailmassa on, ja miten pettävää sen tarjoama onni voi olla. Se elämä oli pinnallista ja repivää. Lopulta Kunnasluoto saikin uudistua uskossaan, ja ajan mittaan hän pystyi jättämään myös keikkailun. Hän siirtyi muihin töihin sekä gospelmusiikin pariin. Seurakuntakuvioista löytyi hänen kaipaamaansa rauhaa ja turvallisuutta repivien iskelmävuosien jälkeen. 

Jokin syvä vapaus tuli sisälleni päästäessäni siitä kaikesta lopulta irti. Olin kokenut jo riittävästi huonoa kohtelua. Kaiken tämän Jumala oli sallinut. Kun tein vihdoin päätöksen lopettaa tanssikeikat, olin yksinomaan helpottunut. Jatkossa en tekisi enää yhtään enempää Jumalan tahdon vastaisia ratkaisuja! Halusin antaa nyt koko loppuelämäni Jeesukselle ja olla enää yksinomaan Jumalan käytössä. 

Kirjassa Mira Kunnasluoto kertoo avoimesti haavoistaan, epävarmuudestaan, erityisherkkyydestään ja kipeistä kokemuksistaan. Eräs hyvin kipeä asia oli se, että hän joutui kasvamaan äidittömänä. Meistä useimmat emme ole joutuneet julkisuuden riepoteltaviksi, mutta monissa muissa asioissa lukija voi löytää kirjan sivuilta vertaistukea. Mira Kunnasluoto haluaakin rohkaista lukijoita omalla elämäntarinallaan. 

Hänestä tuli kipeiden kokemustensa kautta riisuttu kuningatar. Kirjan alkusanoissa evankelista Sointu Thakur sanoittaa tämän kauniisti: 

Risti riisuu ihmisen kaikesta omastaan, sen juurelle polvistutaan armon kerjäläisenä, ei kuningattarena. 

Kirjassa on myös paljon Mira Kunnasluodon elämästä kertovia värikuvia, jotka elävöittävät kerrontaa. Kirjan alussa Kunnasluoto muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan, joista oli kiinnostavaa lukea, koska olen itsekin ollut lapsi ja nuori 1970- ja 1980-luvuilla. Sen ajan kerronnassa ja valokuvissa oli mukavaa ajankuvaa noilta minullekin tutuilta ajoilta. 

Kirjan kirjoittanut Petri Tuunainen on laukaalainen freelancetoimittaja, jolta on aikaisemmin ilmestynyt muun muassa elämäkerrat Armi Aavikosta, Helinä Ilkasta ja Jamppa Tuomisesta. Tuunainen on toiminut vuosia sanomalehti Keskisuomalaisen vakituisena avustajana. 

Kustantaja: Petri Tuunainen 2023 
190 sivua 
Kannen kuva: Seinäjoen Tangomarkkinat Oy 

6 kommenttia:

  1. Tämän kirjan voisi laittaa varauksiin. Nimenä on jotenkin tuttu laulaja, mutten ole seurannut hänestä kirjoitettuja juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lukea tämä! On kiinnostava ja koskettava tarina.

      Ei minullakaan ollut mitään muistikuvaa tuosta negatiivisesta kirjoittelusta. En varmaan ole silloinkaan kovin aktiivisesti seurannut iltapäivälehtiä.

      Poista
  2. Minä en ole tätä kirjaa lukenut,mutta olen lukenut Mira Kunnasluodon haastatteluja,miten Media kirjoitti negatiivisesti Kunnasluodosta. Olen iloinen että Mira Kunnasluoto on uskossa.
    Varmaan löytyy kirjastosta ja varaan sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, eiväthän toimittajat välttämättä aina edes haastatelleet Miraa, vaan kirjoittivat suoraan omasta päästään. Ihanaa, että hän on uskossa. Kiva jos sinäkin luet tämän kirjan. Kirjastosta minäkin varasin sen.

      Poista