Rukouksen pettymyksiä ja iloja
Suomentanut Raimo Mäkelä
Miksi rukousvastaukset viipyvät? Olemmeko rukoilleet huonosti tai liian vähän vai eikö meillä kerta kaikkiaan ole tarpeeksi uskoa? Ja miksi joku muu tuntuu saavan paljon enemmän rukousvastauksia, kun taas toinen joutuu odottamaan ja kärsimään?
Leif Andersen toteaa, että tämän aiheen äärellä voimme reagoida eri tavoin. Toiset kieltävät, että mitään ongelmaa onkaan; heidän mielestään saamme aina sen, mitä Jumalalta pyydämme. Toiset alkavat ajatella, että kyllähän Raamatussa on kaikki nämä lupaukset rukousvastauksista, mutta eivät ne oikeasti mitään tarkoita. Ei Jumala kuitenkaan anna sitä, mitä haluaisimme. Lisäksi voimme myös kieltää jopa todelliset rukousvastaukset ja suoranaiset ihmeetkin, kun niitä tapahtuu. Emmekä välttämättä muista kiittää saamistamme Jumalan lahjoista, kun pohdimme jo monia muita ongelmia ja vastaamattomia rukouksia.
Joku vajoaa itsesyytöksiin, kun ei koe saavansa rukousvastauksia; toinen taas katkeroituu niille, jotka näyttävät niitä saavan. Tai sitten katkeroidumme Jumalalle, hänelle joka kätkeytyy, vaikenee ja viipyy.
Andersen käy läpi Raamatun opetusta rukouksesta. Siellähän luvataan, että saamme aina sen, mitä pyydämme Jumalan tahdon mukaisesti. Jotkut sanovat, ettei meillä ole uskoa, jos rukoilemme: Tapahtukoon sinun tahtosi. Kuitenkin juuri Jeesus opetti rukoilemaan näin, ja hän itsekin käytti tätä rukousta Getsemanessa. Eikö hänellä siis ollut uskoa?
Entä onko Jumalan tahto sitten aina jotain pahaa, minkä takia emme uskalla pyytää sitä tapahtuvaksi? Ja jos hän on jo etukäteen päättänyt kaiken, mitä hyödyttää rukoilla, kun ei se voi enää muuttaa Jumalan suunnitelmaa - vai voiko? Entä onko Jumala liian hengellinen kiinnostuakseen meidän maallisista tarpeistamme? Monihan voi ajatella, että hän tahtoo vain pelastaa meidät eikä sitten välitä, mitä meille tapahtuu kotimatkallamme.
Monia tällaisia pettyneen rukoilijan kipeitä kysymyksiä Leif Andersen käsittelee kirjassaan. Hän muistuttaa meitä Jumalan isänsydämestä, joka rakastaa meitä, omia lapsiaan. Emme ole julman kohtalon armoilla:
Rakkaussuhdetta hänen ja meidän välillä ei voisi ajatella, jos hänen tahtonsa olisi vain kohtalo eivätkä mitkään meidän rukouksemme eivätkä kyyneleemme voisi muuttaa mitään.
Onneksi meidän ei tarvitse myöskään uskoa omaan uskoomme, vaan Jumalaan. Silloin se meidän pieni ja heikkokin uskomme riittää. Ja entä sitten väsynyt rukous?
Jeesus ei ole myöskään koskaan sanonut, että väsynyt rukous on huonoa rukousta. Hän on rohkaissut meitä rukoilemaan ahkerasti ja väsymättä, mutta jos väsymme emmekä jaksa jatkaa, hän ei siis ole sanonut: "Voi harmi! Jos olisitte vain jatkaneet vielä hiukan, rukous olisi tullut perille."
Väsyneinä saamme levätä siinä, että Isä on kyllä jo kuullut rukouksemme ja tietää kaiken. Opettihan Jeesus itse, ettei meitä kuulla monisanaisuutemme tähden, vaan vähempikin riittää. Eikä meidän tarvitse ajatella menestysteologien tapaan Jumalan olevan niin heikko, ettei hän pärjää ilman meidän uskoamme ja rukoustamme - että meidän pitäisi joillakin omilla taikavoimillamme loihtia Jumala toimimaan, kun hän ei muuten pysty.
Raamatun rukoukseen liittyvät lupaukset ovat meille mahdollisuuksia, joita saamme käyttää, eivät vaatimuksia, että jos et tee juuri näin etkä täytä tätä, et voi saada rukousvastausta. Esimerkiksi kestävyys rukouksessa tai yhdessä toisten kanssa rukoileminen. Vaikka et jaksaisi käydä pitkää rukoustaistelua tai vaikka rukoilisit yksin, silti rakastava Isämme kuulee sinua.
Toisaalta tärkeintä on tietysti aina Jumalan armo ja syntien anteeksiantamus. Voi saada sellaisen vastauksen, jonka Paavalikin sai, että minun armoni riittää sinulle. Mutta on niinkin kuin Paavali itse kirjoittaa, että kun Jumala ei säästänyt ainoaa Poikaansakaan, kuinka hän ei lahjoittaisi meille Poikansa mukana kaikkea muutakin? Kyllä hän välittää myös maallisista tarpeistamme.
Muun muassa tällaisia ajatuksia minulle jäi mieleen tästä kirjasta. Jos kiinnostuit, kannattaa tutustua Andersenin ajatuksiin tarkemmin. Rukoilinko riittävästi? on kaiken lisäksi melko ohut, joten sen jaksaa hyvin lukea.
Kirjansa alussa Andersen myöntää olevansa niitä ihmisiä, jotka näkevät helpommin synkät kuin iloiset asiat. Sen huomasinkin, kun luin äskettäin hänen aikaisemman teoksensa Miksi nukut, Herra? Se oli kieltämättä hyvin raskasta luettavaa. Tämä rukousaiheinen kirja ei ole niin raskas, mutta kyllä tämäkin silti enemmän tuntuu korostavan rukouksen pettymyksiä kuin iloja.
Mutta on kirjassa silti paljon myös rohkaisua pettyneelle ja väsyneelle rukoilijalle.
Andersen huomauttaa kuitenkin, että synkkyyteen taipuvaisen kristityn kannattaisi opetella myös hyvien asioiden näkemistä ja niistä kiittämistä (mikäli hän ei ole niin huonossa hapessa, että tämä olisi liikaa vaadittu). Hän toteaa, että jotkut pitävät rukouspäiväkirjaa, johon merkitään myös saapuneet rukousvastaukset ja kiitosaiheet. Tämä voisi auttaa meitä paremmin huomaamaan ja muistamaan, että hyvääkin tapahtuu.
Perussanoma 2002
110 sivua
Alkuteos: Jamen bad jeg da for lidt? Om bedeskuffelser - om bedegläder (2000)
Kansi: Heikki O. Jokinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti