Donald Bubna: Rohkaisun voima

Suomentanut Merja Pitkänen 

Hyllyssäni on kaksi melkein samannimistä kirjaa: Donald Bubnan Rohkaisun voima ja David Jeremiahin Rohkaisemisen voima. Olen lukenut ne varmaan joskus parikymmentä vuotta sitten, enkä muistanut enää muuta kuin että pidin silloin enemmän Jeremiahin kirjasta. Saa nähdä kuinka tällä kertaa käy. Ajattelin lukea nämä nyt uudestaan, ja aloitin tästä Bubnasta. 

Donald Bubna toteaa, että joillakin meistä on kyllä erityinen rohkaisemisen armolahja, mutta siitä huolimatta meistä jokainen voi pyrkiä rohkaisemaan toisia. Rohkaisemista voi opetella. On myös niin kuin Paavali kirjoittaa, että sillä lohdutuksella, jota itse saamme Jumalalta omissa ahdistuksissamme, voimme lohduttaa toisia ahdistettuja. Eli kärsimyksen kautta meitä voidaan kasvattaa rohkaisijoiksi. 

Bubna lainaakin A. W. Tozeria, joka on sanonut, että aina kun Jumala valitsee kenet tahansa käyttääkseen häntä, Jumalan täytyy ensin syvästi haavoittaa. 

Kärsimyksen ollessa pahimmillaan ketään ei lohduta esimerkiksi monien ahkerasti viljelemä jae siitä, että kaikki yhdessä vaikuttaa meidän parhaaksemme. Bubna varoittaakin tuon jakeen käytöstä, ja muutenkin Raamattua on syytä käyttää varovasti. Mutta jälkeenpäin uskova ihminen voi monesti nähdä, että Jumala vaikutti niidenkin vaiheiden kautta jotain hyvää. Tämän sai huomata esimerkiksi avioeron kokenut Marilyn, kun eräs hänen ystävänsäkin kävi myöhemmin läpi avioeroa: 

Marilyn kertoi, että yhdessä vaiheessa hän ei voinut nähdä, miten mitään hyvää saattaisi syntyä hänen henkilökohtaisesta katastrofistaan. "Nyt tämä ystävä käy läpi samoja asioita, joita minä olen kokenut ja minä voin auttaa. Ehkä tästä voi sittenkin tulla jotakin hyvääkin." 

Millaisia rohkaisun muotoja sitten on olemassa? Bubna käsittelee muun muassa ystävyyttä, sanojen voimaa, kirjoittamalla rohkaisemista, koskettamista ja rukoilemista. Hän korostaa tietysti sitä, mikä onkin tärkeintä kärsivän ihmisen lähestymisessä, että on oltava läsnä, annettava toiselle tilaa puhua ja kuunneltava keskeyttämättä. 

Bubnan omassa seurakunnassa oli tapana kirjoittaa toisille rohkaisukortteja. Näistä monet saivatkin valtavasti rohkaisua. Niinpä Bubna suosittelee lämpimästi rohkaisevien korttien ja kirjeiden kirjoittamista. Nykyään rohkaista voi tietysti vaikka WhatsApp-viestillä. Mutta jos joku vielä nytkin vaivautuisi lähettämään kauniin kortin tai kirjeen, sen ilahduttava vaikutus voisi kyllä olla moninkertainen. 

Kirja käsittelee erikseen esimerkiksi surevan ja kuolevan ihmisen kohtaamista. Tilanteita, joissa emme tiedä, mitä pitäisi tehdä. Surusta Bubnallakin oli raskas, omakohtainen kokemus, kun hänen puolivuotias lapsenlapsensa koki äkillisen kätkytkuoleman. Vasta edellisenä iltana Bubna oli pidellyt tervettä vauvaa sylissään. 

Oli tässä muutama luku, jotka eivät itseäni niin paljon kiinnostaneet, ja amerikkalaisena Bubnalla on tietysti välillä omat amerikkalaisuutensa. Hän kertoo myös niin paljon eri ihmisten tarinoita, että välillä väsytti hypätä koko ajan uuden ihmisen tilanteeseen. 

Paljon hyvää tässä kuitenkin oli, ja loppua kohti oma keskittymiskykynikin parani, mikä tietysti helpotti lukemista kummasti. Tärkeä aihe. Odotan mielenkiinnolla, millainen se toinen rohkaisukirja on - ja onko se edelleen minusta parempi kuin tämä. 

Päivä Oy 1989 

211 sivua 

Alkuteos: Encouraging People (1988) 

Kansi: Jyri Taipale