Risti rintamalla

Valikoima sotilaspappien saarnoja ja puheita sotatalvena 1939-1940 

Toimittaneet sotarovasti Joh. Björklund ja maavoimien pastori Rolf Tiivola  

Aioin kertoa tästä kirjasta jo itsenäisyyspäivänä, mutta en ehtinytkään lukea sitä niin nopeasti kuin oli tarkoitus. Aihe on kuitenkin ajankohtainen kaikkina muinakin päivinä. Nimittäin vaikka tähän teokseen on koottu sotilaspappien saarnoja ja puheita talvisodan ajalta, ja vaikka sota on niissä luonnollisesti paljon esillä, kirjalla on kuitenkin  paljon sanottavaa myös meille 2000-luvun ihmisille omissa elämäntilanteissamme. Kuten myös nykyisessä maailmantilanteessa, jossa sota riehuu lähempänä kuin kertaakaan toisen maailmansodan jälkeen. 

Nuo sota-ajan papit näyttävät julistaneen kirkasta ja selkeää Jumalan sanaa. Siellä on jaettu todellista sanan rukiista, ravitsevaa leipää. Ainakaan näistä kirjaan päässeistä saarnoista ei löydy mitään ympäripyöreitä filosofioita, vaan rintamalla on pidetty esillä sanomaa syntien anteeksiantamuksesta ja ikuisesta elämästä. 

Ympärillä riehuvat taistelut ovat saaneet papit puhumaan myös meidän sisäisestä taistelustamme syntiä vastaan. Jopa sotaoloissa he ovat muistuttaneet kiitollisuuden tärkeydestä ja siitä, että vaikka ulkonaisesti meiltä vietäisiin kaikki, voimme sittenkin olla autuaita. Ja vaikka Jumala ei varjelisi kuolemalta, hän voi varjella tämän maailman vaaroilta, jotka yrittävät viedä meidät pois hänen luotaan. Suurin vaarahan on ikuinen ero Jumalasta. Tärkeintä kaikessa siinä, mitä hän meidän elämässämme tekee, on aina ikuisuusnäkökulma. 

Moni puhe rohkaisee ja lohduttaa myös nykypäivän kärsivää ihmistä, vaikka meillä onkin toisenlainen tilanne kuin sota-ajan suomalaisilla. Kirjassa on niin ihanaa evankeliumin julistusta ja rohkaisua, että sen pariin haluaa palata myöhemminkin. 

Mutta tietysti on erityisen kiinnostavaa lukea, mitä kaikkea nuo puheet kertovat sota-ajasta ja miten papit aihetta käsittelivät. 

Heti alku on riipaiseva, koska ensimmäinen kirjoitus löydettiin kaatuneen pastori Sakari Ervolan repusta Raamatun välistä. Toisena on ote etulinjoilla toimineen rykmentin pastori Yrjö Lähteenmäen kirjeestä. Hän kaatui viikkoa myöhemmin. 

Puheita ja saarnoja on jaettu aihepiireittäin. Niitä on pidetty juhlapyhien yhteydessä, kentillä ja korsuissa, taisteluun lähdettäessä ja sieltä palattaessa, haavoittuneiden parissa, sankarihautajaisissa ja lopulta rauhanteon jälkeen. Osa kirjan ihanimmasta annista on rippisaarnoissa, joita on pidetty ehtoolliselle käytäessä. Eräskin tuollainen ehtoollishetki oli vietetty yöllä maanalaisessa saunakorsussa. 

Parissa puheessa kerrotaan Jumalan ihmeellisistä varjeluksista, joita talvisodan aikana saatiin kokea. Eräs pappi puolestaan oli tavannut venäläisen sotavangin, joka oli ateisti, mutta joutui tunnustamaan, että joku korkeampi voima teitä suomalaisia puolustaa. 

Jotkut papit puhuivat siitä, miten sota oli vetänyt suomalaisia Jumalan luo. Kuulemma aikana ennen talvisotaa Raamattua oli kritisoitu paljon, mutta sota sai ihmiset taas arvostamaan Jumalan sanaa. (Kun nykyäänkin Raamattua niin kovasti kritisoidaan, on rohkaisevaa tietää, että tuollainenkin käänne on mahdollinen. Mutta kunpa sen ei tarvitsisi tapahtua sodan kautta.) 

Sykähdyttävältä tuntui lukea, miten viikkoa ennen talvisodan päättymistä oli saarnatekstinä sanat: Älkää peljätkö; pysykää paikoillanne, niin te näette, minkä pelastuksen Herra tänä päivänä antaa teille. Divisioonan pastori A. I. Heikkala puhui siitä, miten Suomen kansa oli nyt tyrmistyneenä ja masentuneena "punaisen meren" äärellä. Heikkala puhui rohkaisevasti siitä, miten Jumala tulee kyllä auttamaan, ja vain noin viikon kuluttua tästä puheesta talvisota päättyikin. 

Sota-ajan papit olivat löytäneet puheisiinsa paljon ajankohtaan liittyviä vertauskuvia, kuten tässäkin divisioonan pastori Aarre Lauha (ajatus, joka rohkaiskoon meitäkin silloin, kun emme ymmärrä, miksi Jumala toimii niin kuin toimii): 

Jumala ei toimi meidän odotustemme mukaan, vaan oman suuren suunnitelmansa mukaan. Ajatelkaamme suurta sotapäällikköä, jolla on suunnitelma valtavan sotaliikkeen suorittamiseksi. Sen menestyksellinen toteuttaminen vaatii ehkä, että jollakin rintamanosalla on vetäydyttävä taaksepäin. Yksityinen rintamamies voi joutua ymmälle: onko sodassa tapahtunut huono käänne, koska on peräännyttävä? Mutta ylemmissä portaissa tiedetään, että tämä "takaperoinen" vaihe palvelee suurta, voitollista sotaliikettä. Niin on myös Jumalan strategiassa kohtia, joita emme käsitä, mutta kristittyinä saamme silti olla turvallisin mielin. 

M. S. Tyrkkö puolestaan on pitänyt Karjalan kannaksella linnoitustyöjoukoille puhuttelevan saarnan Sittenkin minä uskon! Hän puhui psalmista 22, jossa Daavid ensin valittaa: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? Kaiken jälkeen Daavid sitten jatkaa: Ja kuitenkin sinä olet Pyhä, jonka istuin on Israelin kiitosvirtten keskellä. Tyrkkö saarnasi sitten tuosta kuitenkin-uskosta, joka sanoo, että käyköön minun kuinka käy, niin kuitenkin sinä olet Pyhä. Suomen kansalta kysyttiin sota-aikana tuota kuitenkin-uskoa, ja sitä mekin tarvitsemme omien vaikeuksiemme keskellä. 

Sairauksien keskelle hyvin lohdullinen puhe oli eräs haavoittuneille pidetty, jossa pappi puhui niistä Jeesuksen sanoista, että parempi on mennä jalkapuolena / käsipuolena / silmäpuolena taivaaseen kuin terveenä helvettiin (näin vapaasti lainaten).  

Eikä kaikkia tämän kokoelman ihania puheita voi todellakaan luetella. Nämä kyllä nostivat katsetta Jeesukseen ja siihen, mikä elämässä on kaikkein tärkeintä. 

Vielä monen papin puheista jakaisin mielelläni otteita (esimerkiksi niistä rippisaarnoista), mutta tuli tässä jo kirjoitettua pitkästi, joten annan olla. Mutta jos tällaisen vanhan kirjan löydät kirpputorilta tai jostakin divarista, niin tämä on kyllä helmi. Tässä on syvällistä evankeliumin sanomaa ja lohtua vaivatulle sielulle. 

Otava 1940 

172 sivua