Salme Blomster: Suojaava, lamauttava pelko

  

Syksyllä luin Salme Blomsterin kirjan Musta, valkoinen häpeä. Samassa sarjassa ovat ilmestyneet myös kirjat Hyvä, paha viha ja tämä nyt lukemani Suojaava, lamauttava pelko. 

Nämä ovat ohuita kirjoja, mutta täyttä asiaa. Paljon mahtuu tähän pelkokirjaankin. Blomster kertoo monista erilaisista peloista, kuten luontainen ujous, sosiaaliset pelot, esiintymisjännitys, fobiat, paniikkioireet, ahdistus ja paranoia. Puhumattakaan elämän pelosta, joka saa ihmisen vetäytymään kätkeytymään kotinsa turvaan lukkojen taakse niin, että elämä jää elämättä. Omat lahjatkin voivat jäädä käyttämättä, ja ihmisestä tulee alisuoriutuja, koska hän ei usko itseensä. Pelko tekee ihmisen pienemmäksi ja avuttomammaksi kuin hän oikeasti on. 

Blomster muistuttaa, että meidän pelkomme perustuvat valheisiin, jotka pitäisi korvata Jumalan totuudella. Meille on tietyissä tilanteissa muodostunut virheellisiä ajattelutapoja. Onhan olemassa tervettäkin pelkoa, jonka tehtävä on suojata meitä vaaroilta. Mutta epäterveet eli neuroottiset pelot ovat väärin tulkittuja ja yhdisteltyjä tunteita, ajatuksia ja kokemuksia, Blomster toteaa ja jatkaa:  

Niissä on oleellista se, ettei pelkääjä usko selviävänsä vaikeista asioista ja tilanteista. Hänessä ei ole riittävästi hyväksyttyä ja siksi turvaa kokevaa sisäistä lasta. Siksi hänen pelkonsa eivät ole oikeassa suhteessa itse tapahtumaan, vaan pikemminkin suhteessa hänen sisäiseen käsitykseensä itsestä ja omista mahdollisuuksista. 

Onneksi meidän on nyt aikuisina mahdollista alkaa hoitaa sisäistä lastamme ja antaa sille sen tarvitsemaa turvaa. Aivan erityisesti meillä on mahdollisuus saada sitä turvaa Jumalalta. Voimme ottaa vastuun omasta elämästämme. Blomster jakaa kirjassaan monia vinkkejä toipumisen tielle. Yksi niistä on kolmen T:n malli: tiedosta tai tunnista, tunnusta ja työstä. Peloista voi myös siedättää itseään pois. Tästä Blomster kertoo rohkaisevia esimerkkejä sekä omasta että erään "Lauran" (nimi muutettu) elämästä. 

Blomster kertoo esimerkiksi siitä, miten hän selätti omat paniikkioireensa. Pelkäävä ihminenhän helposti häpeää ja salailee pelkojaan, mutta niin salailu kuin vaikeiden tilanteiden vältteleminenkin vain pahentavat pelkoa. Blomster sai huomata eräässä tilanteessa, mikä voima oli avoimuudessa ja totuudellisuudessa. Paniikki menetti silloin maagisen voimansa. Siitä oli hyvä jatkaa. Taistelu ei silti ollut helppo, mutta se kannatti. 

Tärkeää on siirtyä itsekeskeisyydestä Kristus-keskeisyyteen ja saada apua, tukea ja turvaa Raamatusta sekä rukouksesta. Raamatussahan on paljon rohkaisua pelkäävälle. 

Tässä muutamia ajatuksia, joita kirjasta jäi mieleeni. Se on ehdottoman suositeltavaa luettavaa kenelle tahansa pelkäävälle, joka haluaa lukea tästä aiheesta kristillisestä näkökulmasta. 

Karas-Sana 2002 

106 sivua