Irja Aro-Heinilä: Kun emme mitään muuta voi

Tämä uutuusromaani kertoo suomalaisesta Maijasta, joka palaa hänelle ennestään tuttuun Tansanian Morogoroon. Hän on asunut siellä perheineen, työskennellyt luterilaisen kirkon piirissä ja avustanut paikallisia naisia. Tällä kertaa Maija saapuu maahan yksin. Hän aikoo tehdä tutkimusta tyttöjen ympärileikkauksesta sairaanhoitajan tutkintoaan varten. 

Perillä Maija tutustuu pian Roseen, joka on nuori masainainen. He ystävystyvät ja voivat pian molemmat olla avuksi toisilleen. Yhteistä heille on se, että kumpikin pakenee jotakin vaikeaa ihmissuhdekuviota. Maija on paennut kotimaasta Tansaniaan asti; Rose piileskelee Morogorossa - mutta miksi? Aikanaan se selviää, ja molempien naisten tilanteet avautuvat lukijalle vähän kerrallaan. Yllätyksiä on luvassa. Niin Maijan kuin Rosenkin on tehtävä oma ratkaisunsa, niin vaikeaa kuin se onkin. 

Yhdessä luterilaisen seurakunnan Parish Worker Mama Mlyukan kokoaman ryhmän kanssa Maija ja Rose panevat tuulemaan ja kehittävät oman projektinsa paikallisten naisten auttamiseksi. Ympärileikkauksen lisäksi Tansanian naisilla on monia muitakin kipeitä ongelmia, joita nämä naiset yhdessä pohtivat. Käsiteltävät aiheet ovat rankkoja, vaikka sivullinen tarkkailija ei heidän kipujaan välttämättä näe: 

Naiset nauravat taas. He nauravat vaikeille asioille, nauravat kipua pois kehostaan, nauravat surua pois mielestään, ja turistit luulevat, että nämä ihmiset ovat huolettomia, iloisia, sydämellisiä ja vieraanvaraisia. Ovat he. Mutta ovat he naurussaan paljon muutakin. 

Toiset naiset ihmettelevät, kun Maija silloin tällöin itkeskelee ikäväänsä. Miksi hän itkee, hänellähän on asiat niin hyvin, hänen murheensa ovat sikäläisten näkökulmasta kovin pieniä. 

Ajan mittaan Tansania opettaa Maijalle, mikä elämässä on tärkeää. Kirjan lopussa hänkin vihdoin tekee oman ratkaisunsa.  

Mitä paikallisten tyttöjen ja naisten elämään tulee, jotkut saavat avun. Mutta isot käytännöt kuten tyttöjen ympärileikkaus eivät niin vain muutu. Avustus- ja lähetystyöntekijöille tämä on raskasta ja turhauttavaa. Kirja näyttää tuon todellisuuden realistisesti. 

Irja Aro-Heinilä on itse ollut lähetystyössä Tansaniassa, joten hän tuntee maan ja sen olot. Eletty ja koettu näkyy tässä upeassa romaanissa. Tarina on fiktiivinen, mutta Irja Aro-Heinilä on kirjoittanut siihen Tansaniassa näkemäänsä, kokemaansa ja kuulemaansa. Ympäristön, ihmisten, kulttuurin ja tapojen kuvaus vie lukijan mennessään täydelliselle nojatuolimatkalle Tansaniaan. 

Tyttöjen ympärileikkaus on tärkeä aihe. On hyvä, että siitä puhutaan ja kirjoitetaan. 

Kaiken lisäksi tälle kirjalle on tulossa jatkoa. Odotan sitä innolla. Vaikka Aro-Heinilä käsittelee kirjassa vaikeita asioita, Kun emme mitään muuta voi oli täydellinen lukuelämys ja flunssapotilaan mielen piristys. Ihana Tansania!  

Aurinko on värjännyt taivaan loistavan punaiseksi. Väri heijastuu vuorille vain hetken, väreilee raskaan pölyisessä ilmassa oranssin villinä tanssina, muuttuu violetiksi ja laskeutuu lopulta sinertävänä massana kaiken ylle. Yö peittää laaksoon avautuvan maiseman tummaan pimeyteensä. Alhaalla kaupungissa sytytellään öljytuikkuja. 

  Korkealla vuorella asuva tuttu kilimbin soittaja aloittaa villin musisoinnin. Hän on ilmiselvästi saanut sanan, että minä, hänen soittonsa rakastaja, olen tullut. Itsetehty kilimbi helisee hänen käsissään iloa. 

Warelia 2023 

312 sivua 

Päällys: Markku Yli-Erkkilä