keskiviikko 27. syyskuuta 2023

Corrie ten Boom: Hän huolehtii, hän lohduttaa

 

Suomentanut Tellervo Ihalainen 

Tämä pieni kirjanen on Corrie ten Boomin kirje kaikille sairaille, joita hän ei pääse henkilökohtaisesti tapaamaan, mutta haluaa jollain tavalla lohduttaa heitä. Lohdullisia tekstejä siinä onkin. Corrie ten Boom jakaa kohtaamisiaan monien sairaiden ja kuolevienkin kanssa. Hän kertoo, mistä he saivat apua ja lohtua tilanteisiinsa. 

Koska ten Boom oli itse kärsinyt keskitysleirillä, hän oli oikea henkilö lohduttamaan kärsiviä ihmisiä. Hän tiesi mitä se on. Eräskin onnettomuuden jälkeen sietämättömiä tuskia kärsinyt mies sai lohtua Corrien keskitysleirikokemuksista. Siellä oli ollut tuskallista joutua riisumaan kaikki vaatteensa ja seisomaan alasti. Mutta sitten Corrie muisti, että kun Jeesus ristiinnaulittiin, Raamatussa sanotaan, että häneltä otettiin kaikki vaatteetkin. Se antoi hänelle voimia. Myös tuo hänen ystävänsä Bob alkoi ajatella Jeesusta ja hänen tuskiaan aina, kun hänen tuskansa kävivät niin koviksi, ettei hän ollut kestää niitä. 

Jotkut kirjan henkilöistä olivat vajaamielisiä, niin kuin ennen sanottiin, mutta löysivät ihanasti Jeesuksen rakkauden. Oli kyttyräselkäinen tyttö, väsynyt äiti joka sai kerrankin levätä kun joutui sairaalaan, toinen äiti joka pelkäsi miten hänen perheensä kävisi jos hän kuolisi, sairas nainen joka kärsi myös katkeruudesta mutta pystyi lopulta antamaan anteeksi miehelleen, äiti jonka pieni lapsi oli juuri kuollut. Ja monia muita. 

Yhdessä luvussa ten Boom kirjoittaa siitä, miten heikkona ja sairaanakin voimme olla Jumalan käytössä. Sen hän sai itse kokea keskitysleirin sairaalassa. Sen hän myös näki myöhemmin jossain sairaalassa, kun hoitaja, jolla oli vaikea päivä, kertoi saaneensa voimia Corrien vieruskaverin hymyistä ja ystävällisistä sanoista. 

Huolistakin kirja kertoo: murehtiminen ei poista huomisen huolia, vaan se vain kuluttaa tämän päivän voiman. Niinpä Corrie ten Boom sanoi murehtivalle äidille: 

Minä en usko, että murehtiminen on Herrasta. Se on sielunvihollisen työtä. Maan päällä on ollut yksi ihminen, jota saatanakin pelkää, jota se ei pysty vahingoittamaan eikä vastustamaan - Jeesus Kristus. Häneltä me voimme pyytää apua. Sinä et kykene itse vapautumaan huolistasi, mutta Herra Jeesus voi ne poistaa. Ja Hän tekee sen - Pyhän Henkensä avulla. 

Eräs uskova ystävä puolestaan pelkäsi kuolemaa. Hän sanoi pelkäävänsä, koska ei ollut koskaan ennen kuollut eikä tiennyt, millaista se on. Corrie lohdutti häntä, ettei Jeesuskaan ollut ennen ristille menoaan kuollut - mutta nyt hän on kokenut sen ja tietää, millaista kuoleminen on, eikä hän hylkää meitä koskaan. Ei kuolinpäivänämmekään. 

Kirjassa oli myös ihana runo Jeesus kuuli

Jeesus kuuli viimeöisen rukouksesi. 
Hän puhui sinusta Jumalalle. 
Jeesus oli vieressä, kun taistelit, 
Hän kyllä vie sinut voittoon. 

Jeesus näki kyyneleesi, 
et itkenyt yksin. 
Kun olit uupua taakkasi alle 
Hän otti sen kantaakseen. 

Jeesus kärsi nekin vaivasi, 
joita et ymmärtänyt. 
Hän tarttui hellästi käteesi, 
kun melkein lankesit. 

Jeesus näki tuskasi, 
se koski Häneenkin. 
Hän tunsi sydämesi kivut, 
sillä Hän rakasti sinua niin. 

Jeesus on aina lähellä, 
älä pelkää ollenkaan. 
Hän, rakkaus, ei väisty, 
eikä hylkää milloinkaan. 


Päivä Oy 1979 
60 sivua 
Alkuteos: He cares, He comforts (1977) 

2 kommenttia:

  1. Se on hyvä kirja,koskettava. Minä olen lukenut sen
    monta vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä koskettava ja rohkaiseva kirja. Kiva kun sinäkin olet lukenut sen.

      Poista