Eliina Heinonen: Väriä elämään

Kyynelsilmin luin eilen Facebookista uutisen, että rakastettu Kansan Raamattuseuran evankelista Eliina Heinonen on kuollut 81-vuotiaana. Kommenteissa toistui se, miten ihana ihminen hän oli ja miten paljon siunausta hänen kauttaan oli saatu. Lämmöllä jäämme kaipaamaan tuota valoisaa ja sydämellistä julistajaa, joka pääsi nyt perille Jeesuksen luo. 

Eliina Heinonen oli aito ja värikäs persoona. Väriä elämään tarjoaa myös tämä hänen pieni, räiskyvä kirjansa vuodelta 2003. Tekijänsä näköinen kirja on ollut jo pitkään hyllyssäni, ja nyt luin sen Eliinaa muistaen. 

Kirja alkaa pohdinnoilla siitä, miten ihmiset luulevat, että uskovaisen elämä on harmaata, ja mikä pahinta, Saatana saa myös monet uskovat nielemään tämän valheen. Jos on oltu ahdistuneita ennen uskoontuloa, niin ollaan vielä sen jälkeenkin, kun nyt pitäisi täyttää joku mitta ja olla tietynlainen. Näin ei kuitenkaan ole, ja niinpä Eliina Heinonen kannustaakin meitä jokaista olemaan oma aito itsemme. Ei ole pakko olla harmaa varis, vaan saa olla värikäs närhi. Eikä sen värin tarvitse olla vain ulkonaista, vaan värit ovat ihmisen sisällä, siinä millaisiksi Luoja on meidät luonut. 

Saamme nauttia elämästä sen kaikessa rikkaudessa. Läpi kirjan kulkee virsi Kiitos sulle, Jumalani, armostasi kaikesta, jossa kiitetään niin valoisista kuin synkistä päivistä ja hetkistä. Saamme löytää hyvää kaikista vuodenajoista niin luonnossa kuin omassa elämässämmekin. Ja harmauskin kuuluu kyllä elämään, eikä Eliina Heinonen unohda sitäkään kaiken väri-ilotulituksensa keskellä. Hän kirjoittaa: 

Elämässä saattaa joutua yhtäkkiä keskellä kauneinta kesää syksyyn, sinne jossa taivas on harmaa, sataa, syksy on. Myös niitä päiviä kuuluu ihmisen elämään. Harmaatkin sävyt kuuluvat ihmisen elämään. Mutta Jumala ei ole tarkoittanut, että elämä olisi pelkästään harmaata, vaan me saamme löytää myös kastepisaran kauneuden. 

Harmaita päiviä tuli Eliinan omallekin kohdalle, kun tuli milloin mikäkin sairaus, oli syöpää ja ties mitä. Näitäkin kokemuksiaan hän jakaa kirjassa - myös sitä, kun joutui äkkiä sen eteen, että entä jos hänen aikansa oli tässä ja työ jo tehty. Paljon hän kyllä sai jatkoaikaa ja useamman kerran. 

Eliina muistuttaa kirjassaan, että vaikka aina emme näkisi valoa - edes hän ei aina nähyt - sittenkin valo voittaa:  

Huomasin, että siinä pimeydessä oli kätkettynä siunaus. Luullessani, että olin vaan taantunut, niin olinkin oppinut monta uutta asiaa, joita en olisi ilman tätä pimeyttä oppinut. Jonakin päivänä siemen pimeydessä itää ja puhkeaa taimelle. 

Kirja pohtii sitäkin, miten meillä suomalaisessa kristillisyydessä on aika paljon sellaista kiitos-puolikuppia -kristillisyyttä. Kun Aapeli kirjoittaa pakinassaan miehestä, jota pappi kehotti laittamaan pullamössöön kerman sijasta maitoa, ettei olisi niin syntisen hyvää, Eliina Heinonen toteaa: 

Tosiasiassahan on niin, että Jumala haluaisi antaa meille kukkurallisen kupin kuohukermaa. Jeesus sanoi: "Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän" (Joh. 10:10). 

Ei tarvitse ottaa "kiitos puolikuppia rasvatonta maitoa", ettei vaan elämä maistuisi elämältä. 

Mutta siihen yltäkylläiseen elämään kuuluvat kaikki tunteet, kielteisetkin. Myös surun, masennuksen, vihan, katkeruuden ja kaunan saamme elää läpi ja olla kaikkine tunteinemme Jumalan edessä. 

Vaikka kirja on ohut, ihmeen pitkästi siitä voisi kirjoittaa. Tässä nyt kuitenkin vain jotain. Kannattaa tutustua näihin Eliina Heinosen elämänmakuisiin mietteisiin ihan itse. 

Väriä elämään on hienosti taitettu ja sisältää kauniita, värikkäitä luontokuvia, enimmäkseen kukkia, mutta hiukan muutakin. Kirja on tosiaan värikäs ja sydämellinen kuin Eliina Heinonen itse. 

Lämmin kiitos sinulle, Eliina, kaikesta, ja siunattua taivasmatkaa! 

Karas-Sana 2003 

79 sivua 

Kuvat: Hannele Aulin-Linja-aho 

Kannen suunnittelu: LUMIKUVA design/Eeva Aaltio-Lumivuori

Ulkoasu ja toimitus: Maj-Lis Airio 

Taitto: Tekstisetteri Oy 

Eliina Heinonen pitämässä puhetta vuonna 2017.