Dietrich Bonhoeffer: Yhteinen elämä

Suomentanut Anna-Maija Raittila 

Tässä kirjassa Dietrich Bonhoeffer käsittelee uskovien yhteyttä niin monesta eri näkökulmasta ja niin syvällisesti, että vaikka kirja on ohut, en ehkä muista enää puoliakaan kaikesta sen runsaasta sisällöstä. Niinpä en välttämättä osaa kirjoittaa siitä tarpeeksi syvällisesti, vaikka paljon ajattelin ja paljon sain Bonhoefferin sanoman äärellä. Yhteinen elämä ei olekaan mikään kertaistumalta ahmaistava teos, vaan sitä kannattaa lukea ajan kanssa, että ehtii miettiä ja sisäistää sen antia. 

Kirjassa on viisi lukua: Yhteys, Yhteinen päivä, Yksinäinen päivä, Palvelu sekä Rippi ja ehtoollinen. Ensimmäisessä luvussa Bonhoeffer käsittelee yhteyttä yleisesti, esimerkiksi sitä, että me kristityt tarvitsemme toisiamme ja ettei meidän pidä luoda seurakunnasta jotain ihannetta ja haavekuvaa, koska silloin vain petymme ja alamme syytellä toisia. Seurakunnassa rakkauden on oltava hengellistä, ei sielullista. Näiden eron Bonhoeffer tiivistää näin: 

Sielullinen rakkaus rakastaa toista oman itsensä tähden, hengellinen rakkaus rakastaa toista Kristuksen tähden. 

Ja vaikka voimme joskus saada onnellisia kokemuksia aidosta yhteydestä, yhteyden perusta ei ole noissa ihanissa elämyksissä, emmekä voi vaatia, että sellaisia pitäisi aina saada. Meitä eivät pitele yhdessä kokemukset, vaan luja ja tietoinen usko veljeyteen, kiitollisuus siitä, että Jumala on meidät kaikki ottanut huomaansa, millaisia sitten olemmekin.  

Luvussa Yhteinen päivä Bonhoeffer käy läpi kristillisen yhteisön päivää aamusta yöhön asti. Aluksi hän kirjoittaa pitkästi aamuhartaudesta, joka voi toteutua missä tahansa kristillisessä yhteisössä, mutta tässä hän toistaa useasti sanaa "kotiseurakunta" eli kertoo perheen yhteisestä aamun hartaushetkestä. Bonhoeffer käsittelee erikseen rukousta, Raamatun lukemista ja laulua. 

Yhteiseen päivään kuuluvat myös ateriayhteys ja työ. Työhön puolestaan kuuluu myös rukous - rukoile ja työtä tee. Lopulta sitten kokoonnutaan ilta-aterialle ja viimeiseen hartauteen sekä rukoillaan Jumalaa varjelemaan yön kauhuilta. 

Kristillisestä ateriayhteydestä Bonhoeffer toteaa, että se velvoittaa, koska emme syö kukin omaa leipäämme, vaan meidän jokapäiväistä leipäämme. Me jaamme leipämme.  

Yksi leipä, joka on yhteisölle annettu, liittää meidät lujasti yhteen. Niin kauan kuin toisella on leipää, ei kukaan saa olla nälässä. 

Luvussa Yksinäinen päivä käydään sitten läpi yksittäisen kristityn henkilökohtaista hartaudenharjoitusta. On osattava olla myös yksin, toteaa Bonhoeffer. On osattava vaieta Jumalan edessä ja kuunnella hiljaisuudessa, mitä hän puhuu sanassaan. Bonhoeffer kirjoittaa kristillisestä mietiskelystä eli raamattumeditaatiosta. Mitä miettimäni Raamatun jae haluaa puhua juuri minulle juuri nyt? Raamatun tutkistelu johtaa sitten myös rukoukseen, ja kun rukoilemme Raamatun sanan pohjalta, se varjelee meitä vajoamasta omaan tyhjyyteemme. Myös esirukousta pohditaan tässä luvussa. Rukouskin luo yhteyttä: 

En voi enää tuomita tai vihata veljeä, jonka puolesta rukoilen.  

Myös luku Palvelu alkaa ajatuksilla siitä, ettei pidä ajatella mitään itsestään, vaan sen sijaan aina hyvää toisista (Tuomas Kempiläisen sanoin), eikä siis pidä tuomita. On suostuttava olemaan kaikkein vähäisin ja syntisistä suurin, joka lähestyy toisia alhaalta päin palvelijan asenteella. 

Palvelemisen eri muodoiksi Bonhoeffer sitten määrittelee kuuntelemisen, käytännön tehtävissä auttamisen sekä toisen ihmisen ja hänen kuormiensa kantamisen. Ja siellä missä näitä tehdään, meidän on mahdollista palvella toisiamme myös Jumalan sanalla. 

Viimeinen luku käsittelee melkein kokonaan rippiä, vaikka ehtoollisestakin siinä jotain mainitaan. Bonhoeffer muistuttaa, että yhteyttä estää sekin, jos meidän on salailtava syntejämme ja esitettävä toisillemme hurskaampia kuin olemme. Synnin salaaminen tekee ihmisen yksinäiseksi ja myrkyttää hänen olemuksensa. Tätä varten seurakunnassa on tarjolla myös mahdollisuus rippiin. Se ei ole mikään laki, eikä sitä ole pakko käyttää, mutta se on lahja niille, jotka kaipaavat aivan konkreettista syntien tunnustamista ja anteeksiannon vakuutusta toisen ihmisen suusta. 

Konkreettisen, nimeltä mainitun synnin tunnustaminen toiselle tuntuu nöyryyttävältä, siinä joutuu kokemaan häpeää. Se on meille vanhan ihmisen ristiinnaulitsemista. Mutta tunnustaminen ja synninpäästön saaminen voi varmasti olla vapauttava kokemus. Bonhoefferin sanoin: 

Tunnustettu, julki lausuttu synti on menettänyt kaiken mahtinsa. Se on tuotu ilmoille syntinä ja saanut tuomionsa. Se ei enää pysty repimään yhteyttä hajalle. 

Yhteinen elämä sisältää vielä paljon, paljon muuta, mitä en pystynyt tässä ottamaan esille. Kannattaakin tutustua siihen itse; on nimittäin hieno, syvällinen, ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja.  

Ajoittain Bonhoeffer menee syvällisyydessään niin pitkälle, että kaikkia hänen ajatuksiaan en aina ymmärtänyt. Kuulinkin jo etukäteen eräältä henkilöltä, ettei hänkään ollut ymmärtänyt kaikkea. Mutta näitä vaikeaselkoisia kohtia on vain ohimennen siellä täällä; enimmäkseen Bonhoefferin ajatukset ovat kyllä ymmärrettäviä. Kannattaa siis tarttua hänen kirjaansa rohkeasti; sieltä voi saada paljon hyvää evästä ja ajattelemisen aihetta.  

Kirjapaja 1987 

Sinapinsiemen ry:n julkaisu 

Alkuteos: Gemeinsames Leben (1939) 

Kansi: Eeva Aaltio-Lumivuori