Roseniusta nykysuomeksi -sarjassa on vuorossa jo viides osa. Tällä kertaa Rosenius käsittelee erityisesti sanan ja sakramenttien merkitystä uskonelämässä. Näiden kautta Pyhä Henki tekee työtään meissä.
Aluksi Rosenius kirjoittaa hiukan etsikkoajasta. Sitten hän käsittelee Kolossalaiskirjeen kohtaa, jossa sanotaan, että runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana. Tästä hän löytää kiinnostavia näkökulmia. Esimerkiksi: Paavalihan kehottaa tuossa yhteydessä myös laulamaan, ja Rosenius toteaa, että monesti laulun kautta sanoma menee vielä paremmin perille kuin puheen. Kun puhe on jo unohtunut, laulun sanat soivat vielä mielessä. Siksi hengellisessä musiikissa on voimaa, ja meidän kannattaakin vahvistaa uskonelämäämme myös sen avulla. Sitäkin kautta Kristuksen sana voi asua meissä.
Jumalan sana varjelee meitä myös joutumasta harhateille. Tästä aiheesta kirjassa on oma lukunsa. Rosenius muistuttaa, että sekin, joka on lujalla pohjalla, voi joutua harhaan, joten meidän jokaisen on syytä olla varuillamme. Hän kertoo tunnusmerkeistä, joista voimme päätellä, onko julistus oikeaa vai väärää.
Noin puolet kirjasta on omistettu armonvälineille. Rosenius kirjoittaa harvoin kasteesta ja ehtoollisesta, mutta niistäkin hänellä on hyvin luterilainen näkemys (vaikka hän tekikin yhteistyötä myös metodistien kanssa ja sai vaikutteita pietismistä ja hernnhutilaisuudesta). Kuten monesti muulloinkin, tässäkin asiassa hän on oppi-isänsä Lutherin jalanjäljillä ja lainaa tapansa mukaan siellä täällä Lutheria. Rosenius kirjoittaa kasteesta ja ehtoollisesta hyvin hoitavasti.
Tässä kasteesta:
"Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet" (Gal. 3:27). Meidät on puettu Kristukseen. Eikä Jumala näe meitä sellaisina kuin itse olemme vaan sellaisina kuin Kristus on. Seisomme Jumalan edessä Kristuksen asussa, Kristuksen vanhurskaudessa. Kaikki mitä Kristus oli ja teki, on lahjoitettu meille kasteessa.
Kastehan ei automaattisesti pelasta, ellei kastettu myös usko. Mutta Raamatussa kastetta verrataan Nooan arkkiin, ja Rosenius huomauttaakin, että vaikka joku hyppää pois arkista, ei arkki siitä tuhoudu. Se kestää, ja sinne voi aina palata (tämäkin oli muuten Lutherin ajatus, jota Rosenius tässä lainasi).
Ehtoollisesta Rosenius muistuttaa muun muassa, että se on tarkoitettu syntisille. Uskovilla voi joskus olla harhakäsitys, että ehtoollispöytään tullessaan pitäisi olla jotenkin "kelvollinen", tulla sinne tuomaan uhriksi omaa hurskauttamme ja onnistumisiamme. Kuitenkin ehtoollinen on tarkoitettu meille nimenomaan lääkkeeksi, eivätkä terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Sairaskaan ei jätä menemättä lääkäriin, "kun minä nyt olen näin huonossa kunnossa". Hän ei odota tullakseen paremmaksi voidakseen mennä lääkäriin, vaan menee sinne juuri sellaisena kuin on.
Roseniuksen sanoin:
Ehtoollinen on armonväline, jossa Herra antaa heikoille, köyhille ja masentuneille lapsilleen näiden tarvitseman lohdutuksen, voiman ja virkistyksen.
Muun muassa tällaisia ajatuksia tässä kirjassa. Varsinkin armonvälineistä oli ihana lukea pitkästä aikaa.
SLEY-Kirjat 1977
125 sivua
Alkuteos: Guds Ande och ord
Päällys: Elsa Korhonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti