lauantai 4. toukokuuta 2024

Maija-Liisa Heiskanen: Minä autan sinua

Rohkaisun sanoja päivän matkalle 


Minulla on nyt luettavana kolme Maija-Liisa Heiskasen pientä kirjaa, joista yhdessä on rohkaisua tähän päivään, toisessa huomista miettivälle ja kolmannessa eilisen taakkojen painamalle. 

Tässä ensimmäisessä kirjasessa Heiskanen toteaa, että usein meidän tulee elettyä joko menneessä tai tulevassa niin, ettemme huomaakaan nykyhetkeä. Jeesus haluaisi kuitenkin puhua meille juuri tähän päivään. Ja niitä tämän päivän ajatuksia Maija-Liisa Heiskanen on sitten koonnut näiden kansien väliin. Hän on itse saanut niistä rohkaisua ja kertoo rukoilevansa, että kirjan välityksellä Jeesus saisi rohkaista meitä lukijoitakin jaksamaan tämän päivän. 

Kirjassa on aivan lyhyitä rohkaisun sanoja. Otan sieltä tähän joitakin esimerkkejä - saakoot ne puhua puolestaan ja innostaa muitakin tutustumaan Heiskasen teksteihin. Muun muassa näin voisi Jeesus sanoa meille tänään:  

Muista, että kuulen tänään hiljaisimmankin huokauksesi. 

Minä kannan sinua tämän päivän yli huomiseen. 

Minun ovat hopeat ja kullat tänäänkin. 

Tiedän miten sinuun sattuu. Tule lähelleni, minä olen sinun Parantajasi.  

Ajattelepa sitä, kuinka paljon sinulla on aihetta kiittää. Huomaat, että huoltesi taakka kevenee. 

Tänään suurin ihme on totta sinun kohdallasi. Minä rakastan sinua. 

Älä turhaan kätke kyyneleitäsi, sillä niiden avulla hoidan sinua. Ne raivaavat tilaa uudelle elämässäsi. 

Eikä kirjassa ole pelkästään lohdutusta vaikeisiin hetkiin. Lukijaa rohkaistaan myös toimimaan uskollisesti Jumalan antamissa tehtävissä, käyttämään lahjojaan, palvelemaan toisia, siunaamaan vihamielisesti suhtautuvaa lähimmäistä ja jakamaan rohkeasti omastaan, vaikka vähästäänkin. 

Tällaiset rohkaisukirjat ovat hieno idea. Odotankin innolla myös niiden huomisesta ja eilisestä puhuvien ajatusten lukemista. 

Karas-Sana 1995 
80 sivua 
Kannen suunnittelu: Ritva Kaijasilta 
Kuva: Seppo J. J. Sirkka 

P. S. Kirjaston nettisivuilta opin, että Maija-Liisa Heiskasen nykyinen nimi on Maija-Liisa Kallio. Koska nämä kirjat on kuitenkin kirjoitettu nimellä Heiskanen, tuntuu helpommalta käyttää hänestä vanhaa nimeä täällä blogissa. 

2 kommenttia:

  1. Ai että kuinka hieno idea, kirjat tälle päivälle, huomiselle ja eiliselle.
    Palaan myöhemmin lukemaan postauksessa paremmin. Lähetys Italian ympäriajon ensimmäisestä etapista alkoi juuri. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana idea kyllä! Kaiken lisäksi nämä ovat tosiaan pieniä kirjoja, joista on helppo lukea vaikka vain ajatus tai pari kerrallaan, vaikka ei muuten ehtisi lueskella.

      Nautinnollista Italian ympäriajoa! 😊👍

      Poista