Jarmo Sormunen: Heikoissa väkevä

Jarmo Sormunen käsittelee kirjassaan Paavalin toista kirjettä korinttilaisille - eli korinttolaisille, kuten Sormusen käyttämässä vuoden 1938 raamatunkäännöksessä sanotaan. Häneltä oli jo tätä ennen ilmestynyt kirja ensimmäisestäkin Korinttolaiskirjeestä, mutta sitä en ole vielä lukenut. Tässä toisessa kirjeessä on niin paljon sellaista, mihin halusin nyt syventyä. 

Kyseisessä kirjeessä Paavali kirjoittaa paljon ahdistuksista, kärsimyksistä ja heikkoudesta - ja samalla Jumalan lohdutuksesta, armosta ja siinä meidän heikkoudessamme täydelliseksi tulevasta Jumalan voimasta. Jarmo Sormunen toteaa, miten Paavalin kirjeestä näkee, että ahdistukset kuuluvat kristityn elämään. Positiivisuuskonsultti toisensa jälkeen opastaa meitä tsemppaamaan sekä kieltämään sairauden ja heikkouden. Ja ehkä jaksamme hetken aikaa pysytellä myönteisinä, mutta siihen se sitten jää. Mutta ei hätää. Sormusen sanoin: 

Paavalin teksti on vapauttava. Meidän ei tarvitse väkisin puristaa myönteisyyttä elämäämme. Saamme myöntää heikkoutemme ja väsymyksemme. Saamme tunnustaa syntimme ja juosta ahdistettuina Vapahtajamme lohdutettaviksi. Hän antaa anteeksi, puhdistaa ja synnyttää sisimpäämme uuden toivon. 

Sormunen palaa toistuvasti siihen, että ahdistusten kautta meitä pidetään pienellä paikalla, että Jumala saisi olla suuri. Ja että pysyisimme armoa tarvitsevina. 

Kirjeensä loppupuolella Paavali joutuu puolustautumaan valheapostoleja vastaan. Kun nämä ylpeilivät omasta erinomaisuudestaan, Paavali ei voinut ylpeillä kuin heikkoudestaan ja kärsimyksistään. Hän jopa mainitsee, kuinka joutui pakenemaan Damaskosta keskeltä lupaavasti alkanutta työtä. Tällainen pakoon pötkiminen ei näyttänyt kovinkaan suurelta hengelliseltä sankaruudelta, Jarmo Sormunen toteaa. Hän jatkaa, ettei Jumala haluakaan tehdä meistä oman voiman tuntoisia sankareita. Edes Paavali ei ollut sankari. Voidakseen käyttää meitä Jumala joutuu riisumaan meitä kaikesta omastamme - ja antamaan sellaisia nöyryyttäviä pistimiä lihaan, joista Paavali myös kirjoittaa tässä samassa kirjeessä. 

Sormusen sanoin: 

Meidänkin voimamme on yksin Jumalan armossa. Meidän ei tarvitse olla itsessämme voimakkaita uskon sankareita. Meidän sankarimme on Jeesus. Hänen armossaan on meillekin kyllin. 

Kirja käsittelee monia aiheita, kuten antamista, vääriä opettajia ja tietysti myös sitä, millaista oikea julistus on. Tärkeimpänä tulee aina olla ristiinnaulittu Kristus ja sanoma syntien anteeksiantamuksesta. Tämä sanoma tulee selkeästi esiin tässäkin kirjassa. 

Esimerkiksi pelastusvarmuuden Jarmo Sormunen kiteyttää hienosti: 

Kristityn pelastusvarmuus ei ole varmuutta omasta pelastusvarmuudesta. Se on varmuutta pelastavasta Jeesuksesta. Mitä varmempi olen Jeesuksen rakkaudesta koko maailmaa kohtaan, sitä varmempi voin olla siitä, että siitä riittää minullekin. 

Sormunen toteaa, että varmuus pelastuksesta kuuluu niillekin, joiden on kokemansa ehdollisen rakkauden takia vaikea uskoa, että Jumalakaan rakastaisi ilman ehtoja. Tuntui miltä tuntui, hänen ansaitsematon armonsa kuuluu sinullekin, jonka on vaikea sitä tajuta. 

Antamisesta Paavali kirjoittaa kirjeessään hyvin armollisesti, kun taas Jarmo Sormusella on tekstissään vaativampi sävy. Apostoli otti huomioon esimerkiksi sen, ettei ollut tarkoitus, että joku köyhä joutuisi taloudelliseen ahdinkoon antamisensa takia. Paavali ei myöskään halunnut näissä antamisasioissa käskeä ketään, vaan puhui vapaaehtoisesta, iloisesta antamisesta. Sormunen sen sijaan puhuu paljon kymmenyksistä ja edellyttää, että kaikki maksavat ne, vaikka sitten olisivatkin taloudellisesti tiukilla. 

Uusi Tie 2000 

239 sivua 

Kansi: Terttu Hauhia