C. F. W. Walther: Jumalan kyllä & Jumalan ei

Lain ja evankeliumin tehtävä 

Suomentanut Jarmo Heikkilä 

1800-luvulla elänyt C. F. W. Walther, luterilaisen Missouri-synodin merkittävin teologi, toimi Concordia-seminaarin teologian professorina St. Louisissa. Walther piti perjantai-iltaisin oppilailleen Luther-hetkien luentoja, ja tämä kirja on tiivistelmä siitä, mitä hän opetti Jumalan lain ja evankeliumin oikeasta erottamisesta - vanhurskauttamisopin jälkeen tärkeimmästä opista. 

Walther halusi oppilaittensa oppivan saarnaamaan lakia ja evankeliumia oikealla tavalla, ja tämä kirja kuuluukin homiletiikan eli saarnaopin klassikoihin. Todella hienosti Walther tässä ohjaa tulevia sananjulistajia kristinuskon keskeisten totuuksien oikeaan esittämiseen. 

Mutta muutkin kuin puheiden pitäjät voivat saada tästä teoksesta suurta siunausta elämäänsä. Itsekin iloitsin valtavasti tästä ihanasta armon sanomasta, joka oli todellista leipää nälkäiselle, kuitenkaan asian toista puolta eli lakia unohtamatta. Jos nimittäin Jumalan laki jätetään kokonaan julistamatta, mihin silloin armoakaan tarvitaan, ja miten kenenkään synnintunto voi herätä? Kaikkein ihaninta on armon julistus, joka nousee siitä tosiasiasta, että on myös laki, pyhän Jumalan tahto - jota me ihmiset emme pysty täyttämään. 

Kirjassa asia tuodaan esiin 25 väitteen avulla, joita Walther sitten selittää kuulijoilleen. Koska kyseessä on tiivistelmä, hänen on annettu puhua tässä omin sanoin, ja laajat lainaukset luterilaisista tunnustuskirjoista, Lutherilta ja dogmaatikoilta on jätetty pois. Useimmat Raamatun ulkopuoliset lainaukset ovat joka tapauksessa Lutherilta. 

Walther opettaa, ettei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos ei saarnata lakia sen koko ankaruudessa eikä evankeliumia sen täydessä suloisuudessa. Lakia ja evankeliumia ei myöskään saa sekoittaa toisiinsa. Ja kun lakia on saarnattu, ei pidä odottaa, että joskus myöhemmin sitten kerron ilosanomaa, vaan vapauttava armon sanoma on julistettava heti perään. Evankeliumia ei kuitenkaan pidä julistaa huolettomina synneissään eläville - eikä lakia syntiensä vuoksi kauhistuneille. Näitähän molempia lähestymistapoja kyllä paljon näkee ja kuulee. 

Ihminen ei voi pelastua millään omilla teoillaan; edes uskosta ei pidä tehdä ihmisen omaa suoritusta, jolla pelastus "ansaitaan". Uskokin on Jumalan teko. Eikä edes uskovaa pidä ahdistaa lain saarnalla tekemään tekoja, vaan halu hyvän tekemiseen nousee evankeliumin vapaudesta ja ilosta. Lailla ei ole voimaa muuttaa ihmistä; se voima on vain evankeliumissa. Lain kautta tulee synnintunto, ja lain kautta synti sekä halu tehdä sitä tulee jopa suuremmaksi. 

Myöskään meidän aiemman kääntymyksemme ei pidä olla meille se "jumala", joka meidät pelastaa, vaan meidän on päivittäin palattava armoistuimelle, Walther opettaa. Eikä pidä odottaa, että ensin tulisi tunteita, vaan aivan mitään tuntematta saamme uskoa armon omaksemme. 

Walther lohduttaa murheellisia sieluja: 

Jos olen huolestunut, koska en koe armon tunnetta vaikka vilpittömästi sitä kaipaan, olen varmasti tosi kristitty. Joka näet tahtoo uskoa, on jo uskova. Kuinka kukaan voisikaan tahtoa uskoa sellaista, mitä ei pidä totena? 

Ja: 

Missä on kipinäkin armon kaipaamista, siellä on myös usko; sillä usko on juuri armon kaipaamista. 

Mikä vaikeinta saarnaajan kannalta, saarnan tai puheen pitäisi olla sellainen, josta syntejään kauhistuva saa lohdutuksen, ja siitä samasta saarnasta katumattoman pitäisi tajuta, että tämä ei koske häntä. 

Niin Missouri-synodilainen kuin onkin, Walther opettaa myös ihanasti, ettei edes luterilainen kirkko ole ainoa autuaaksitekevä. Mistään "oikeaan kirkkokuntaan" kuulumisesta ei saa tehdä pelastuksen ehtoa. Silloinhan pelastus tulisi jälleen kerran ihmisen omista teoista. Pelastavaa uskoa on kaikissa kirkkokunnissa. Jopa siellä, missä saatetaan opettaa monenlaista väärää, voi silti olla Jumalan lapsia. Eivätkä oikeaoppisimmankaan kirkkokunnan jäsenet automaattisesti pelastu, koska pelastus tulee yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden. 

Samoin, vaikka sakramentit ovat luterilaisille tärkeitä, ei kukaan pelastu ilman uskoa, vaikka kuinka olisi kastettu ja kävisi ehtoollisella. 

Lopuksi Walther vielä muistuttaa, että Jumalan sanaa ei jaeta oikein, jos ei anneta evankeliumin olla opetuksessa etualalla. Jos evankeliumi ei saa olla julistuksessa vallitsevana, kuulijat jäävät hengellisesti aliravituiksi, sillä elämän leipä ei ole laki, vaan evankeliumi. 

Tästä kirjasta sitä elämän leipää todellakin sai! Oli erittäin ravitseva ja siunattu lukuelämys. 

SLEY-Kirjat 1994 

151 sivua 

Alkuteos: God's No and God's Yes - The Proper Distinction Between Law and Gospel 

Teos on Walter C. Pieperin laatima tiivistelmä laajemmasta alkuteoksesta Die rechte Unterscheidung von Gesetz unt Evangelium. St Louis 1897. 

Suomennoksessa on käytetty apuna Heikki Koskenniemen alkuperäiseen saksankieliseen laitokseen perustuvaa käännöstä.