Viime viikolla lukemani Tansania-romaanin jatkoksi sopii tämä matkakirja. Vuonna 1990, ollessaan 64-vuotias, Sirkka Aro matkusteli kolmen kuukauden ajan Keniassa, Tansaniassa ja Ugandassa. Hän tapasi siellä lukuisia helluntaiherätyksen lähetystyöntekijöitä, ja tarkoituksena oli jo alun perin saada matkasta aineistoa uuteen kirjaan.
Sitä materiaalia Aro saikin tuolta matkalta yllin kyllin. Ihmeen paljon dramaattisia vaiheita hän ehti kokea sadan päivän safarillaan. Esimerkiksi hänet matkalle houkutellut lähetti Anna-Liisa Antturi sanoi olleensa Afrikassa 36 vuotta, ja sinä aikana oli ollut vain pari kolme maanjäristystä. Mutta Sirkka Aron lyhyen matkan aikana niitä oli peräti kaksi!
Ja tämä oli vain yksi esimerkki. Kaikkia sattumuksia en kerro, jos joku haluaa itse lukea kirjan. Monivaiheinen matka se joka tapauksessa oli, niin hyvässä kuin pahassa. Oli upeita elämyksiä ja järkyttäviä kokemuksia. Afrikassa oli uudelle tulijalle paljon pelottavaa. Käärmeet, madot, malaria ja muut sairaudet, varkaudet, aseelliset ryöstöt. Malariaankin saattoi jopa kuolla, vaikka olisikin syönyt lääkkeensä kiltisti. Sirkka Aro kuuli paljon kauhutarinoita myös tappavista käärmeistä. Ja erään humalassa maahan sammuneen miehen olivat kuulemma safarimuurahaiset syöneet. Ne kun söivät tiensä ihmisen aivoihin asti, niin siihen se maassa makaava sitten kuoli.
Ei ihme, että Aro oli kauhuissaan, pelkäsi kaikkia mahdollisia vaaroja ja kaipasi turvallista Suomea. Hän totesi nyt ymmärtävänsä, miksi lähetystyöhön kannattaa lähteä nuorena. Silloin on vielä rohkeutta ja sopeutumiskykyä.
Tämän voin sanoa omastakin kokemuksesta. Kun itse reissasin nuorena päiväntasaajalla (en kylläkään Afrikassa), eivät vaarat minua mitenkään aktiivisesti pelottaneet, vaikka olinkin kuullut kauhujuttuja. Mutta nykyään pelkään ihan tarpeeksi Suomessakin, joten matka päiväntasaajalle tuskin olisi paras mahdollinen rentoutumiskeino!
Kyllä Sirkka Aro näki ja koki kuitenkin myös paljon hienoja asioita. Hän sai matkallaan monia uusia elämyksiä ja sai samalla tutustua lähetystyön arkeen.
Sadan päivän safari on värikäs ja kiinnostava nojatuolimatka.
Ristin Voitto 1991
237 sivua
Kansi ja muut kirjan kuvat: Sirkka Aron vesivärimaalauksia afrikkalaisista aiheista
Niinpä, kirjoittaja on ollut oman aikansa lapsi ja kirjan julkaisemisestakin on jo yli 30 vuotta. Tosin ero kirjasivistyksen ja sydämen sivistyksen välillä on varmaan osattu tehdä jo aikoja sitten.
VastaaPoistaTodella mielenkiintoinen kirja silti tämäkin ja kyllä, minäkin huomaan eron nuoruuden huolettomuuden ja nykyisen turvallisuushakuisuuteni välillä. :)
Pidin muuten kirjan kannen kuvasta.
Kiitos taas mielenkiintoisesta postauksesta. <3
Olin jo ehtinyt poistaa tuosta tekstistäni sen osan, jota kommentoit... mutta näinhän se on kuin sanot. Mielenkiintoinen kirja ehdottomasti! Ja näköjään turvallisuushakuisuus tosiaan lisääntyy iän myötä 🤗 Minustakin kansi on hieno.
Poista