Niilo Tuomenoksa: Raamatun naisia II

Minulla ei ole tämän sarjan ensimmäistä osaa; tämän toisen olen joskus löytänyt kirpputorilta. Joka tapauksessa jo ensimmäisessä osassa Niilo Tuomenoksa on käsitellyt Vanhan testamentin naisten kohtaloita, ja tässä kirjassa hän jatkaa edelleen Vanhan testamentin naisten parissa. 

Mukaan on päässyt seitsemän naista: Jeftan tytär, Simsonin äiti, suunemilainen vaimo, kuningatar Ester, Sarpatin leski, Batseba ja naisprofeetta Hulda. En ollut ennen tainnut tajutakaan, että Raamatussa (ainakin Vanhassa testamentissa) on noin paljon naisia, joista ei mainita edes nimeä. Tämä kertonee omaa kieltään naisen asemasta tuona aikana. 

Ja vaikka kirjan on tarkoitus kertoa naisista, usean naisen kohdalla käy niin, että lopulta kyseiseen naiseen liittyvä mies saa kuitenkin enemmän palstatilaa. Jeftan tyttären kohdalla on pakko puhua aika paljon Jeftasta, Simsonin äidin kohdalla Simsonista, Sarpatin lesken kohdalla Eliasta ja Batseban kohdalla Daavidista. Eihän Raamattu edes kerro juuri noista naisista paljoakaan. Luulen kyllä, että jos tämän kirjan olisi kirjoittanut nainen, hän olisi joko valinnut sellaisia naisia, joista on enemmän tietoa, tai sitten hän olisi joka tapauksessa käsitellyt näitä naisia paljon syvällisemmin ja jättänyt miehet vähemmälle. 

Niilo Tuomenoksahan jos kuka on kyllä syvällinen. Kirjasta saa paljon uutta ajateltavaa, uusia näkökulmia ja rohkaisua. 

Ja ovathan sitten kuningatar Ester ja naisprofeetta Hulda. Heistä kyllä riittää kertomista ihan omana itsenään, ilman että olisivat vain sen ja sen vaimoja tai äitejä. Huldan kohdalla Tuomenoksa jopa huomauttaa, ettei hänen miehestään mainita Raamatussa kuin nimi. No, mainitaan siellä kyllä ammattikin, mutta siinäpä se sitten. Joten kerrankin Raamatussa joku mies jää vähemmälle huomiolle kuin vaimonsa. 

Niin, ja vaikka suunemilainen vaimokin on nimetön, hän on se, jonka kerrotaan toimivan, kun taas hänen miehensä jää taustalle. 

Esterin ja Huldan kohdalla rohkaisevaa on se, miten merkittävällä tavalla he saivat olla Jumalan käytössä. Toisaalta monet muut tekivät yhtä lailla merkittäviä asioita, vaikka jäivätkin nimettömiksi. Olivat äitejä, pitivät huolta Jumalan profeetoista ja niin edelleen. 

Vaikka niin moni nainen jää nimettömäksi, Sarpatin lesken kohdalla Niilo Tuomenoksa kirjoittaa lohdullisesti: 

Jumala tuntee huomaamattomien ja monien mielestä vähäisten ihmisten osoitteet eikä vain heidän osoitteitaan, vaan heidät itsensäkin. Usein ihminen, joka meidän mielestämme ei ole mitenkään huomion arvoinen, onkin Kaikkivaltiaan silmissä erittäin tärkeä. --- 

  Jumalan ihmisrakkaus oli merkinnyt kirjoihinsa nimettömän Sarpatin leskenkin. Se oli äänettömästi tullut hänen elämäänsä ja jäänyt hänen avukseen. 

Jumalalle ei meistäkään kukaan ole nimetön eikä tuntematon. 

Puhuttelevia ihmiskohtaloita Tuomenoksa kirjassaan käsittelee, ja ennen kaikkea Jumalan työtä heidän elämässään. 

Eikä kaikki ole tietenkään pelkästään Jumalasta, vaan näillä sivuilla tulee vastaan ihmisen syvä syntisyys, kun esimerkiksi Jefta teki Jumalalle lupauksen, joka oli Jumalan tahdon vastainen, ja Daavid lankesi niin raskaasti. Jeftan tytär joutui isänsä hulluuden uhriksi ja Batseba Daavidin viettelemäksi. Tuomenoksa muistuttaa, että syy tuossa lankeemuksessa oli täysin Daavidin. Mitä Jeftaan tulee, Tuomenoksa toteaa, että evankeliumi on hulluutta, mutta ei kaikki hulluus ole evankeliumia. Saatamme laittaa Jumalan piikkiin omia mielettömyyksiämme. 

Siunattuja lukuhetkiä olivat taas nämäkin. 

Kansan Raamattuseuran Säätiö 1966 

122 sivua 

Sirkka Aro: Sadan päivän safari

Vaikutelmia Keniasta, Tansaniasta ja Ugandasta 

Viime viikolla lukemani Tansania-romaanin jatkoksi sopii tämä matkakirja. Vuonna 1990, ollessaan 64-vuotias, Sirkka Aro matkusteli kolmen kuukauden ajan Keniassa, Tansaniassa ja Ugandassa. Hän tapasi siellä lukuisia helluntaiherätyksen lähetystyöntekijöitä, ja tarkoituksena oli jo alun perin saada matkasta aineistoa uuteen kirjaan. 

Sitä materiaalia Aro saikin tuolta matkalta yllin kyllin. Ihmeen paljon dramaattisia vaiheita hän ehti kokea sadan päivän safarillaan. Esimerkiksi hänet matkalle houkutellut lähetti Anna-Liisa Antturi sanoi olleensa Afrikassa 36 vuotta, ja sinä aikana oli ollut vain pari kolme maanjäristystä. Mutta Sirkka Aron lyhyen matkan aikana niitä oli peräti kaksi! 

Ja tämä oli vain yksi esimerkki. Kaikkia sattumuksia en kerro, jos joku haluaa itse lukea kirjan. Monivaiheinen matka se joka tapauksessa oli, niin hyvässä kuin pahassa. Oli upeita elämyksiä ja järkyttäviä kokemuksia. Afrikassa oli uudelle tulijalle paljon pelottavaa. Käärmeet, madot, malaria ja muut sairaudet, varkaudet, aseelliset ryöstöt. Malariaankin saattoi jopa kuolla, vaikka olisikin syönyt lääkkeensä kiltisti. Sirkka Aro kuuli paljon kauhutarinoita myös tappavista käärmeistä. Ja erään humalassa maahan sammuneen miehen olivat kuulemma safarimuurahaiset syöneet. Ne kun söivät tiensä ihmisen aivoihin asti, niin siihen se maassa makaava sitten kuoli. 

Ei ihme, että Aro oli kauhuissaan, pelkäsi kaikkia mahdollisia vaaroja ja kaipasi turvallista Suomea. Hän totesi nyt ymmärtävänsä, miksi lähetystyöhön kannattaa lähteä nuorena. Silloin on vielä rohkeutta ja sopeutumiskykyä. 

Tämän voin sanoa omastakin kokemuksesta. Kun itse reissasin nuorena päiväntasaajalla (en kylläkään Afrikassa), eivät vaarat minua mitenkään aktiivisesti pelottaneet, vaikka olinkin kuullut kauhujuttuja. Mutta nykyään pelkään ihan tarpeeksi Suomessakin, joten matka päiväntasaajalle tuskin olisi paras mahdollinen rentoutumiskeino!  

Kyllä Sirkka Aro näki ja koki kuitenkin myös paljon hienoja asioita. Hän sai matkallaan monia uusia elämyksiä ja sai samalla tutustua lähetystyön arkeen. 

Sadan päivän safari on värikäs ja kiinnostava nojatuolimatka. 

Ristin Voitto 1991 

237 sivua 

Kansi ja muut kirjan kuvat: Sirkka Aron vesivärimaalauksia afrikkalaisista aiheista 

Veli-Matti Kosonen: Kesken mutta kelvollinen

Veli-Matti Kososen hartauskirja on suunnattu keskeneräiselle ja kelvottomalle, itsensä heikoksi ja huonoksi kokevalle. Kirjoittajalla on sana hallussa; hän osaa tuoda ilosanoman arjen tasolle hyvin raikkaasti ja tuoreesti. Kirjassa on paljon hienoja ja lohdullisia oivalluksia. Ihan siinä heikkokin usko vahvistuu, kun näitä Kososen kirjoituksia lukee. 

Heti aluksi meitä muistutetaan siitä, että taiteilijoidenkin työt ovat arvokkaita sillä perusteella, kuka ne on tehnyt - näyttivät ne miltä tahansa. Taiteilijan nimi takaa laadun ja hinnan. Luojan luomina me olemme kaikkein suurimman taiteilijan töitä, uniikkeja Hand Made -teoksia. Joista Jeesus on maksanut kalliin hinnan. Suuren taiteilijan työt ovat arvokkaita, vaikka ne olisivat huonossa kunnossakin. Särkyneinäkin me olemme arvokkaita. 

Luvussa Kelvottomat valitaan Kosonen pohtii, miten Jumalan valintaperusteet ovat inhimillisesti ajateltuna kummalliset. Hän ei valitse fiksuimpia ja vahvimpia vaan kehnoimmat ja kelvottomimmat, Kosonen kirjoittaa. Ensimmäiseen Korinttilaiskirjeeseen viitaten hän jatkaa, miten Korintin kaupungin työvoimatoimistossa on aikoinaan istunut seuraavanlaista sakkia: niitä, jotka ovat maailman silmissä hulluja, heikkoja, vähäpätöisiä, halveksittuja eivätkä yhtään mitään. Ja heidät kaikki Jumala valitsi työtovereikseen.  

Raamatussa tapaammekin monta kummallisesti kutsuttua henkilöä. Kosonen huomauttaa, että on aivan älytöntä, että esimerkiksi suvunjatkamiseen kykenemätön Abraham valittiin kansojen paljouden isäksi - hän, joka oli kyvytön ja kelvoton juuri siihen, mihin hänet oli kutsuttu. 

Eläinmaailmassakin Jumalalla on ollut varaa luoda esimerkiksi sellainen kummajainen kuin lintu, joka ei osaa lentää. Nimittäin strutsi. Mutta toisaalta se juoksee hevostakin nopeammin. Näin mekin, jotka olemme huonoja jossakin asiassa, voimme kuitenkin olla hyviä jossakin muussa. 

Kirjan eri luvuissa Kosonen käsittelee monia aiheita, esimerkiksi kärsimystä ja hylättynä Jumalan käsiin jäämistä, itkun parantavaa voimaa, ihmissuhteissa haavoittumista ja anteeksiantoa, Jumalan huolenpitoa sekä koiranraatoa kuninkaan pöydässä (Mefiboset). 

Se heikko usko sai vahvistusta esimerkiksi näiden rohkaisevien ajatusten äärellä (jotka olen poiminut eri luvuista): 

Sitä (ihmettä) ei kuitenkaan Abrahamin ja Saaran kohdalla tehnyt tyhjäksi ikä, uskon heikkous tai nauru. Ihmeet ovat mahdollisia, koska Jumala uskoo niihin! 

Jumalahan ei pienene uskon vähenemisen tahdissa! 

Ei sillä väliä, onko usko heikko tai vahva, pieni tai suuri. Vaikutukset riippuvat siitä, missä usko riippuu. Heikkokin usko, joka on kiinni Jeesuksessa, on kyllin vahvaa. Usko on elämän uskomista Vapahtajan vahvoille käsivarsille. Silloin valo, voima, lämpö ja rakkaus ovat läsnä. 

Veli-Matti Kosonen on minulle täysin tuntematon nimi, mutta tämän kirjan olen joskus löytänyt kirpputorilta. 

Kirjaneliö 1994 

113 sivua 

Kansi: Maija Sohlman 

Irja Aro-Heinilä: Katso minäkin olen elossa

Viime vuonna Irja Aro-Heinilältä ilmestyi Tansania-sarjan aloittanut romaani Kun emme mitään muuta voi. En muista pitikö tämän olla trilogia, mutta nyt on joka tapauksessa ilmestynyt tämä toinen osa, ja ainakin kolmas osa on tosiaan vielä tulossa. 

Jo ensimmäinen osa kuvasi Tansaniaa ja tansanialaisia niin elävästi sekä hyvässä että pahassa, että tarina vei mennessään. Aro-Heinilä on lahjakas kirjoittaja, ja niin oli taas tässäkin kirjassa loistavaa Tansanian kuvausta ja tarinankerrontaa sekä kiinnostavia juonenkäänteitä. 

Henkilöistä jotkut ovat tuttuja ensimmäisestä osasta, mutta nyt tavataan myös monia uusia. Keskeinen teema on edelleen naisen asema. Tyttöjä ja naisia kohdellaan monella tavalla kaltoin ja julmasti, mitä vastaan kirjan päähenkilöt pyrkivät taistelemaan. 

Tälläkin kertaa tyttöjen ympärileikkaus on yksi tärkeä aihe, mutta paljon muutakin järkyttävää tulee vastaan. Uutena henkilönä on nyt esimerkiksi vuorilla asuva Ombeni-tyttö, jonka elämä on todella surullista. Hänen ennen niin kiltti isänsä juo ja on muuttunut käsittämättömän pahaksi. Ombenin äiti sairastaa aidsia, jonka on arvatenkin saanut vieraissa käyneeltä mieheltään. Ombeni joutuu jättämään koulunkäynnin kesken ja auttamaan kotona. 

Suomalainen Kaarlo on tullut Tansaniaan suurin odotuksin, mutta joutunut pettymään raskaasti. Aluksi hän suree pitkään. Jurona, epäsosiaalisena suomalaisena hän on paikallisten mielestä muutenkin todella outo. Vähitellen Kaarlo saa kuitenkin elämän syrjästä kiinni uudessa maassa. Hän löytää kiinnostavan työn, tutustuu ihmisiin ja alkaa oppia maan tavoille. 

Edellisestä osasta tuttu Rose tulee myös kuvaan mukaan. Lopulta Rose, Kaarlo ja Ombeni kohtaavat toisensa. Mitä kaikkea heille ehtiikään tapahtua? Mukaansatempaava tarina on ehdottomasti taas luvassa. 

Mikään kristillisen moraalin oppikirjahan tämä ei ole. Päähenkilöt eivät ole erityisen uskovaisia, mutta kirkossa käyminen kuuluu toki maan tapoihin. Tansaniassa on luontevaa uskoa: Mungu yupo - Jumala on. Toisaalta esimerkiksi suomalainen lääkäri Valma on eronnut kirkosta jo ajat sitten, mikä voisi ihmetyttää tansanialaisia, jotka aina haluavat tietää, missä kirkossa kukakin rukoilee. 

Luonnonuskoakin paikallisilla tietysti esiintyy; esimerkiksi vuoren henki saattaa puhua heille. 

Sitten on muut elämään liittyvät uskomukset, jotka voivat olla karmeita, kuten että aids-potilas paranee, kunhan makaa neitsyen kanssa. Tällä tavallahan aidsia vain levitetään tehokkaasti. 

Kaiken kaikkiaan tässä pääsi taas hienolle Tansanian-matkalle. Tyttöjen ja naisten kokemista kauheuksista ei tietysti ole ilo lukea, mutta onneksi niin romaanissa kuin todellisuudessa on olemassa myös niitä, joilla on lähimmäisenrakkautta, halua auttaa ja pyrkiä saamaan muutosta aikaan. Niin vaikeaa kuin se onkin tiukassa istuvien perinteiden ja uskomusten keskellä. 

Jos kirja kiinnostaa, kannattaa kuitenkin aloittaa siitä ensimmäisestä osasta, niin pääsee tarinaan kunnolla sisälle.  

Warelia 2024 

339 sivua 

Päällys: Markku Yli-Erkkilä 

Ole Hallesby: Rukouksen ihmeellinen maailma

Aune Krohnin suomennoksen nykyaikaistanut Reijo Huuskonen 

Norjalainen pappi Ole Hallesby on kirjoittanut tämän rukouskirjojen klassikon jo melkein sata vuotta sitten. Lyhyissä alkusanoissaan hän kertoo haluavansa tarjota muutaman yksinkertaisen rivin väsyneille rukoilijoille. Hallesby tahtoo julistaa rukouksen evankeliumia tinkimättä rukouselämän laeista. 

Kirjan alkupuoli olikin ihanan armollista rukouksen evankeliumia, ja oli sitä hiukan loppupuolellakin. Keskivaiheilla Hallesby jakaa sitten sitä lakia kirjoittaessaan rukoustyöstä (esirukouksesta), rukoustaistelusta, kurinalaisuudesta ja paastosta. Jos hän todella halusi suunnata kirjansa väsyneelle rukoilijalle, moni sellainen väsynyt voi kyllä väsyä entistä enemmän kaikesta siitä, mihin pitäisi pystyä. 

Arvelen kyllä, ettei sellaista voimallista rukouselämää saa syntymään käskemällä. Kuten tunnettua, Jumalan laista ei saa voimaa hänen tahtonsa toteuttamiseen. Kyllä lain käskyjen kautta rukous voi alkaa tuntua entistä vaativammalta. Sen sijaan armo on lääke tähänkin. Jumalan armossa ja rakkaudessa on se voima, joka saa sydämet syttymään. 

Siellä kirjan alkupuolella Hallesby kirjoittaa muun muassa siitä, miten me helposti luulemme, ettemme voi saada rukousvastauksia, kun meillä on niin heikko usko - tai ehkä tuntuu kuin ei olisi uskoa ollenkaan. On niin paljon epäilyksiä. Hallesby huomauttaa, että epäilyksiä kyllä tulee - niin kuin Raamatun henkilöillekin tuli - eivätkä ne tee uskoa tyhjäksi. Epäuskoa on vasta se, jos ei edes tahdota uskoa Jeesukseen ja tulla hänen luokseen. Usko taas on yksinkertaisesti sitä, että tullaan Jeesuksen luo ja kerrotaan asiamme hänelle. 

Hallesbyn mukaan ensimmäinen ja varmin rukoilevan sielun tuntomerkki on avuttomuus. Hän rohkaisee: 

Kuulehan, ystävä! Avuttomuutesi on paras rukouksesi. Se huutaa sydämestäsi Jumalan sydämeen paremmin kuin kaikki sanasi ja rukouksesi. 

Tässä Hallesby vertaa äidin ja aivan pienen lapsen suhdetta. Vauva ei pysty pukemaan tarpeitaan sanoiksi; hän ei osaa kuin huutaa. Mutta äiti ymmärtää, mitä se huuto merkitsee. Eikä lapsen tarvitse edes huutaa, vaan jo hänen avuton riippuvuutensa on pyyntö, joka kohoaa kohti äidin sydäntä. Samoin meidänkin avuttomuutemme vetoaa Jumalan isänsydämeen, ja hän kuulee jatkuvasti tämän meidän rukouksemme ja tyydyttää tarpeitamme. 

Ja vaikka lapsi ei kiitä äitiä, vaan nurisee ja on vaivaksi, silti äiti pitää huolta lapsestaan. Samoin meidän rakastava taivaallinen Isämme huolehtii meistä, hän, joka antaa aurinkonsa nousta niin pahoille kuin hyvillekin. 

Kirjassa oli myös hienoja oivalluksia Kaanan häistä - siitä, miten Maria yksinkertaisesti vain kertoi puutteen Jeesukselle: heillä ei ole viiniä. Maria ei alkanut neuvoa, miten Jeesuksen pitäisi tilanne hoitaa, eikä varmasti arvannut, että hän muuttaisi veden viiniksi. Jumalan vastauksethan monesti yllättävät meidät. Maria vain kertoi tilanteen Jeesukselle ja luotti siihen, että Jeesus hoitaisi sen parhaalla mahdollisella tavalla. Meillähän on helposti taipumusta neuvoa ja jopa komennellakin Jumalaa, milloin ja miten hänen pitäisi mikäkin asia hoitaa. Hallesby toteaa, että levollisuus syntyisi siitä, kun osaisimme vain jättää asian Jeesukselle ja luottaa häneen. 

Puhuttelevasti Hallesby kertoo myös eräästä rukoilijasta, jonka kautta monet jopa paranivat sairauksista. Tuo henkilö rukoili kuitenkin itse kullekin paranemista vain, jos se parhaiten kirkastaisi Jumalaa. Jos taas sairaus kirkastaisi Jumalaa, silloin hän pyysi, ettei sairaus paranisi. Meitäkin kirja neuvoo: 

Pyydät sitten suuria tai pieniä asioita, niin sano Jumalalle: "Jos se kirkastaa nimeäsi, niin tee tämä vähäinen ihme ja auta minua. Mutta jollei se kirkasta nimeäsi, niin anna minun vain jäädä tähän pulaan. Ja anna minulle voimaa kirkastaa nimeäsi sitä tietä." 

Ole Hallesby on aikoinaan ollut herätyskristillisyyden johtohahmoja, jota kuultiin laajalti Norjan rajojen ulkopuolellakin. Luonnollisesti myös hänen kirjassaan on paljon herätyskristillistä väriä. 

Perussanoma 1994 

161 sivua 

Alkuteos: Fra bonnens verden (1927) 

Kannen kuva: Eeva Aaltio-Lumivuori 

Päällys: Hannu Kaukonen 

Fredrik Gabriel Hedberg: Uskonoppi autuuteen

Uskonoppi autuuteen on Fredrik Gabriel Hedbergin, evankelisen herätysliikkeen isän, vuonna 1842 kirjoittama selitys Efesolaiskirjeen ensimmäiseen lukuun. Hedberg käy tuon luvun läpi jae jakeelta ja tuo kirjassa esiin 17 vuotta kestäneissä sisäisissä taisteluissa selkeytyneen evankelisen uskonvakaumuksensa. 

Teos onkin täynnä mitä ihaninta armon evankeliumia. Hedberg opettaa, että vaikka saatana syyttää ja Jumalan laki esittää vaatimuksiaan, me saamme aivan tällaisina syntisinä ja kelvottomina olla Jeesuksen sovitustyön tähden Jumalalle kelvollisia, hänen rakkaita lapsiaan. 

Jumala, joka aina on rakas Isämme, joka näin ollen ei tahdo eikä saatakaan ottaa meiltä pois armoansa eikä kieltää rauhaansa, vaikka me yhä olemme heikkoja ja horjuvia, erehtyviä ja kelvottomia lapsia. Eihän maallinen isäkään hylkää lastansa siksi, että lapsi on heikko, kompastuu ja satuttaa itsensä, jopa rikkookin hänen tahtoansa vastaan. 

Sellaisen ajatuksen Hedberg tietysti tuomitsee, aivan kuten Raamattukin, että koska Jumala kerran antaa anteeksi, saisimme muka aivan huolettomasti elää synnissä. Mutta kun kuitenkin synti riippuu meissä kiinni koko elämämme ajan, meillä on Kristuksessa vahva turva ja pelastus. 

Hedberg taistelee myös sellaista uskoa vastaan, että armon saadakseen pitäisi ensin tuntea jotain tai että armon voisi ansaita omilla teoillaan. Tuolloin heränneet odottivat jotain tunnetta ja armon vilausta, jota ilman he eivät uskaltaneet uskoa, ja rukoilevaiset puolestaan kuulostivat luottaneen omiin tekoihinsa. Paikoitellen Hedberg arvosteleekin tiukasti sekä herännäisyyttä että rukoilevaisuutta. 

Uskonoppi autuuteen tekee selväksi, että armon saa omistaa omalle kohdalleen Jumalan sanasta ilman mitään tunteita. Eikä armo myöskään katoa mihinkään, vaikka armon tunne katoaisi. Mitä tekoihin tulee, kaikkein kauneimmatkin teot, jotka eivät lähde uskosta, ovat sulaa ulkokultaisuuden syntiä, opettaa Hedberg. Jos joku yrittää teoillaan tai omasta mielestään erinomaisella uskonelämällään ansaita Jumalalta jotain, kaikki sellainen on Jumalan edessä kelvotonta. Hyviä tekoja meidän ei pidä tehdä ansiomielessä, vaan Jumalan armon ja kirkkauden kiitokseksi. 

Hedberg kirjoittaa: 

Te rakkaat veljet ja sisaret, jotka tänä aikana olette hiukankin ehtineet päästä Jumalan tuntemiseen uskossa, älkää siis katsoko halvaksi tätä kallista Jumalan lahjaa ryhtymällä omin teoin tai kilvoituksin etsimään toista, muka parempaa kelvollisuutta Jumalan edessä. Ahkeroikaa sen sijaan lakkaamatta, että koko syntiviheliäisyytenne ja oman kelvottomuutenne tuntien oppisitte uskossa yhä yksinkertaisemmin täydellisemmin ottamaan vastaan ja omakohtaisesti omistamaan Kristuksen ansion ja vanhurskauden armoaarteet. 

Tässä ihan vajavaisesti muutama päällimmäiseksi jäänyt ajatus kirjasta, joka kuului ehdottomasti osastoon siunattuja lukuhetkiä! Hedberg jakaa lukijalle todellisia armon aarteita. 

SLEY-Kirjat 1986, 16. painos 

145 sivua 

Tarkistanut, johdannon kirjoittanut ja selitykset laatinut Lauri Koskenniemi

Päällys: Jouko Jäntti 

P. S. Luminen kirjakuva on otettu huhtikuussa. 

Riitta Lemmetyinen: Kyynel ja kiitos

Pieniä tarinoita suurista asioista 

Jälleen kerran Riitta Lemmetyinen tuo kertomiensa tarinoiden kautta Raamatun sanoman meidän arkemme keskelle. Ne tekevät sanan eläväksi tässä ja nyt, kuten Jeesuksen vertaukset tekivät aikoinaan. Tarinat ovat puhuttelevia, ja huumorikin siellä joskus kukoistaa. 

Kyynel ja kiitos on isokokoinen kirja, jonka joka aukeamalla hartauskirjoitusta täydentää upea valokuva. Niistä useimmat ovat Aarne Laasosen ottamia, ja neljä kuvaa on myös Marianne Janssonilta. 

Lemmetyinen kirjoittaa puhuttelevasti monista eri aiheista. Kirja on saanut nimensä luvusta Älä unohda saamaasi hyvää. Tuo luku päättyy näin: 

Arki sumentaa asioita. Raamatussa kerrotaan, kuinka Jumala huolehti autiomaassa kansansa päivittäisestä leivästä antamalla joka aamu sataa taivaasta mannaa. Aina ruoka tuli ajallaan eikä kukaan ollut nälissään. Tämä on ihmeellistä, kiitos, rakas Jumala! Kunnes kiitos jäi kyynelten alle ja sumensi näkymät. Kansa alkoi valittaa: "Täällä ei ole muuta kuin tuota iänikuista mannaa." 

  Kiitollinen mieli on todellinen voiman lähde. Se on rokote, joka estää saamasta masennustartuntaa. Se on vastamyrkky arvostelevaa mieltä ja napinaa vastaan. 

Koskettavana jäi mieleeni esimerkiksi luku Linnunpojat tulipalossa. Amerikassa metsänvartija löysi maastopalon jälkeen maasta kuolleen linnun. Sen alta löytyi kolme linnunpoikaa - elossa! Emo olisi voinut lentää pakoon ja pelastaa henkensä, mutta se mieluummin antoi henkensä, että poikaset saisivat elää. Se peitti ne siipiensä suojaan - ja niin Jumalakin levittää siipensä meidän yllemme meitä suojaamaan. 

Niin Riitta Lemmetyinen kuin Martti Lutherkin joutuivat luostarivuosinaan elämään raskaiden taakkojen alla pyrkiessään täydellisyyteen - jonne eivät tietenkään koskaan päässeet. Myöhemmin Luther kirjoitti synnin hädässä ripustautuvansa Herransa jalkoihin niin kuin syntinen nainen. Silloin Jeesus on tuomiopäivänä sanova Isälleen: "Tämä rääpäle pitää päästää taivaaseen. Hän on kyllä rikkonut kaikki sinun käskysi eikä hänestä ollut mihinkään, mutta Isä, hän riippuu minussa kiinni. Minä kuolin hänen puolestaan, päästä hänet livahtamaan sisälle valtakuntaasi." Siinä oli Lutherin toivo. 

Siinä on meidänkin toivomme. Riitta Lemmetyinen kirjoittaa: 

Jumala ei odota meiltä näyttöjä muutoksesta. Sitä hän odottaa, että ripustaudumme Jeesuksen jalkoihin emmekä päästä niistä irti, vaikka kuinka kehnosti menee. Silloin Jeesus on tuomionpäivänä sanova Isälleen: "Tämä rääpäle pitää päästää taivaaseen." 

Tämä kaikki ja paljon muuta tässä hienossa teoksessa. Tällaista kirjaa voi väsynyt ja kiireinenkin lukea, koska yksi luku on vain yhden sivun mittainen (ja joskus sekin sivu on vajaa). Niinpä tästä voi lukea vaikka aamu- tai iltahartaudeksi sen yhden luvun kerrallaan. 

Perussanoma 2019 

60 sivua 

Kuvat: Aarne Laasonen, Marianne Jansson 

Päällys ja taitto: Taneli Törölä 

Sinikka ja Mikko Aalto: Armo kadoksissa?

Armo kadoksissa? on ilmestynyt ensimmäisen kerran jo vuonna 1989, mutta yhä tänäkin päivänä se tuo Raamatun sanoman armosta selkeästi nykyihmisen ymmärrettäväksi. Tietysti ns. "kaanaankieltä" on vaikea näissä asioissa täysin välttää, mutta ehkä tästä kirjasta asiat avautuvat hiukan paremmin sillekin, joka ei tuota "kieltä" puhu eikä ymmärrä. 

Aallot puhuvat paljon esimerkiksi omavanhurskaudesta, mutta senkin sanan he selittävät lukijalle, ja eiköhän se ajan mittaan ala avautua asiayhteydestäkin, koska aihetta käydään kirjassa läpi perusteellisesti. Meillä ihmisillähän on sisäsyntyinen tarve yrittää kelvata Jumalalle omilla suorituksillamme, joita luulemme ansioiksemme hänen edessään. Kuitenkin Jumalan armo on täysin ansiotonta; meillä ei ole mitään keinoa ansaita häneltä armoa tai mitään muutakaan. Vain täydellisyys riittäisi, mutta siihen ei kukaan meistä syntisistä ihmisistä yllä. Siksipä Jeesus on ollut täydellinen meidän puolestamme ja myös kärsinyt ristillä syntiemme rangaistuksen, ettei meidän tarvitse sitä itse kärsiä. 

Omina kuviteltuina ansioinamme voimme tuoda Jumalan eteen mitä erilaisimpia asioita: Raamatun lukua, rukousta, tunteita, kokemuksia, mystiikkaa, ratkaisun tekemistä, katumusta, nöyryyttä... Voimme tarjota Jumalalle hyviä tekojamme, rakkauttamme, palavuuttamme... Ja ne, jotka tajuavat, ettei heillä tuota kaikkea ole, puolestaan masentuvat luullessaan, etteivät siis voi kelvata Jumalalle. 

Kuitenkaan esimerkiksi meidän Raamatun lukemistamme ei tarvitse Jumala, vaan me itse. Sen ei ole tarkoitus olla joku suoritus, vaan Raamattu on tarkoitettu meille ravinnoksi ja rohkaisuksi. Mikko Aalto kertoo, että kun hänelle Raamatun lukemisesta tuli omavanhurskasta suorittamista, hän jätti sen joksikin ajaksi kokonaan voidakseen uskoa armoon ilman omia ansioita. 

Samoin kun me ahdistumme huomatessamme penseytemme ja ensirakkauden puutteemme suhteessa Jumalaan, ratkaisu ei ole alkaa puristaa itsestään parempaa kristillisyyttä ja jotain tunnetta, jonka perusteella voisi sitten uskoa Jumalan armoon ja rakkauteen. Vaan: 

Parempi tie olisi se, että mentäisiin Herran eteen penseinä, kovina, kylminä, rakkaudettomina ilman toivoakaan mistään hyvästä tunteesta, jonka perusteella voisi turvata Kristukseen. Kuinka ihmeellistä onkaan huomata se, että Kristus on tällaisten penseiden Vapahtaja. Kylmä, kova ja rakkaudeton saa jäädä Kristuksen syliin ja siinä syntisenä olla aivan yhtä pyhä ja rakas kuin kaikkein palavin. Siinä on todellista armoa. 

Ja: 

Lihani puolesta minulla ei ole mitään Jumalalle kelpaavaa, ei ensimmäistä eikä viimeistä rakkautta. Sen sijaan minulla on verinen Vapahtaja, Jumalan Karitsa, syntisten ystävä. Minulla ei ole ensimmäistä rakkautta häneen, mutta hänellä on minuun. Siinä on turvani. 

Kun ihminen tajuaa oman täydellisen turmeltuneisuutensa, hänen ei tarvitse yrittää omilla ponnistuksillaan kelvata Jumalalle. Eikä hänen tarvitse myöskään tuomita muita, koska hän näkee, ettei pahuus ole jossain ulkopuolella, vaan se on minussa itsessäni. Kaikki me olemme yhtä syntisiä ja yhtä paljon armoa tarvitsevia. Myös tuosta tuomitsemisesta Aallot kirjoittavat; liittyyhän sekin omavanhurskauteen. 

Kirja kertoo siitäkin, miten Jeesuksessa on armo ja totuus. Kuitenkaan hän ei ensi töikseen hyökännyt totuuden kanssa ihmisten kimppuun, vaan kohtasi heidät ensin armollisesti, rakastavasti ja hyväksyvästi. Tuollaisen ihanan armohoidon jälkeen ihmiset sitten kestivät kohdata myös totuuden itsestään ja syntisyydestään. 

Muun muassa tällaisia asioita jäi kirjasta mieleeni. En toki aivan joka yksityiskohdasta ajatellut samalla tavalla. Aallot ovat esimerkiksi ainakin kirjan kirjoittamisen aikaan ajatelleet, että myös sapatin tai pyhäpäivän pitäminen on lakia ja suoritusta, joka ei kuulu enää Uuden testamentin kristillisyyteen, vietettiinpä sitä sitten lauantaina tai sunnuntaina. 

Joka tapauksessa jos armo on kadoksissa, tämänkin kirjan avulla sitä voi etsiä ja myös löytää. 

Karas-Sana 2003, 2. painos 

1. painos 1989 

153 sivua 

Runot: Auri Hakomaa 

Kansi: Osmo "Omppu" Omenamäki 

Minä pidän sinusta huolen - Ikuisia ajatuksia rakastavan Jumalan huolenpidosta

Toimittanut Sirpa Laurila 

Valokuvat Pia Haataja 

Tämän lukuvinkin sain joku aika sitten Metsäntytön blogista. Kirja kuulosti houkuttelevalta ja olikin oikein ihanaa luettavaa. Sirpa Laurila on koonnut teokseensa eri kirjoittajien ajatuksia Jumalan rakkaudesta, armosta, hyvyydestä ja huolenpidosta meitä kohtaan. Pia Haatajan upeat luontokuvat tekevät kirjasta visuaalisestikin kauniin lukuelämyksen. 

Mukana on sitaatteja kirkkoisiltä, uskonpuhdistuksen ajalta ja viime vuosisatojen tunnetuilta pohjoismaisilta teologeilta. Näillä sivuilla meille puhuvat esimerkiksi Augustinus, Tertullianus, Kleemens Roomalainen, Martti Luther, Tuomas Kempiläinen, Christian Scriver, Stefan Prätorius, Fredrik Gabriel Hedberg, C. O. Rosenius, Ole Hallesby, Bo Giertz ja Fredrik Wislöff. 

Jos tarvitset uskon vahvistusta liittyen syntien anteeksiantamukseen, Jumalan sanan lohdutukseen, rukousten kuulemiseen, Jumalan huolenpitoon, johdatukseen, siihen että hän kantaa meitä vaikeina aikoina, uudistaa, kasvattaa ja kääntää kärsimyksenkin siunaukseksi sekä antaa tulevaisuuden ja toivon - kaikesta tästä tämä kirja kertoo. Se olisikin hyvä olla omassa hyllyssä, että näihin toinen toistaan ihanampiin rohkaisun ja lohdutuksen sanoihin voisi palata aina uudestaan. Kun itse luin kirjaston kirjan, siitä joutuu valitettavasti jossain vaiheessa luopumaan. 

On vaikeaa valita, mitä näistä monista erilaisista teksteistä jakaisi täällä blogissa. Mutta otetaan vaikka Fredrik Wislöffin ajatuksia tulevaisuudesta ja toivosta. Vaikka monesti meitä kasvatetaan kärsimysten kautta, Jumalalla on aina hyvä tahto ja rakkauden ajatukset meitä kohtaan: 

Kun sinä ajattelet: nyt nousee myrsky ja hirveä rajuilma, nyt alkaa taistelu elämästä ja kuolemasta ja lopulta kaikki päättyy perikatoon, on hänellä rauhanajatukset. Kun sinä varmasti odotat onnettomuutta, on hän valmis virittämään mieleesi toivoa. Kun sinä luulet, että kaikki on lopussa, antaa hän sinulle ihanan tulevaisuuden. 

  Jumala ei tahdo sinulle mitään pahaa. Kaikki hänen ajatuksensa sinusta ovat rakkauden ajatuksia; sen tähden sisältyy niihin rauha, tulevaisuus ja toivo. 

  Ja Jumalan ajatukset muuttuvat aina todellisuudeksi. 

SLEY-Media 2021 

80 sivua 

Kannen kuva: Pia Haataja 

Taitto ja ulkoasu: Sirpa Laurila 

Maija-Liisa Heiskanen: Minä olen sinun Parantajasi

Rohkaisun sanoja eilisen taakkojen painamalle 

Moni kantaa mukanaan menneisyyden painolasteja. Jo lapsena ja nuorena ihminen on voinut särkyä, mutta yhtä hyvin aikuisena. Eilisen taakkojen painamille Maija-Liisa Heiskanen on suunnannut tämän kolmannen pikkukirjan sarjassa, jonka edelliset osat käsittelivät tätä päivää ja huomista. 

Tässäkin kirjassa on Jumalan rakastavaa puhetta lapselleen hyvin moniin erilaisiin tilanteisiin. Kaikki eivät sovi kaikille, mutta jokainen voi ehkä löytää sieltä jotain myös itselleen. Kirja puhuu pelkääville, painajaisia näkeville, toisten kovin sanojen haavoittamille, aroille, kuorensa sisällä piileskeleville, itseään vähätteleville, menneistä teoistaan syyllisyyttä kantaville, tekojaan puolusteleville, menneisyyden tuskaa pakeneville, niille jotka eivät halua päästää menneestä irti - ja monille muille. 

Myöhemmin kirjassa puhutaan siitäkin, miten Jumala on voinut jo lapsuudesta asti valmistaa sinua käyttöönsä kovien kokemustesi kautta ja tahtoo nyt viedä sinut lohduttamaan muita kärsiviä. Työkutsuun liittyen on paljon rohkaisua: Nyt on aika katsoa elämää eteenpäin. Haluan näyttää sinulle tulevia työnäkyjä... 

Tässä muutama näyte kirjan teksteistä: 

Takerrut menneisyyteen, koska se on tuttua ja turvallista. Elämäsi tuntuu kuitenkin vaivalloiselta. Jätä, rakas lapseni, vanha, sillä uudet mahdollisuudet odottavat sinua. Älä pelkää. 

Menneet kauhun hetket nousevat ajatuksiisi uudestaan ja uudestaan. Olet toivoton ja pelkäät, että koko elämäsi on sen takia menetetty. Kerro tuskasi minulle. Minä olen sinun elämäsi kauhujen yläpuolella. 

Lapseni, suostu vihdoinkin siihen, että et saa tehtyä tekemättömäksi. Anteeksiantamukseni vapauttaa sinut. Jos pengot menneitä syntejäsi, saat vain lian roiskumaan, ja kaikki näyttää entistä synkemmältä. 

Tiedän kyllä, miten vähäiset sinun voimasi ovat. En ole unohtanut, että tarvitset lepoa. Anna itsellesi lupa levätä raskaitten ahdistustesi jälkeen. Vaara on ohi, lapseni. Minä olen suojelijasi tänään. 

Muun muassa tällaisia ja paljon muita hoitavia ajatuksia tässä pienessä suuressa kirjassa. 

Karas-Sana 1997 

80 sivua 

Kannen suunnittelu: Ritva Kaijasilta 

Kannen kuva: Seppo J. J. Sirkka 

Maija-Liisa Heiskanen: Minä kuljen sinun edelläsi

Rohkaisun sanoja huomista miettivälle 

En malttanut olla lukematta heti perään seuraavaa Maija-Liisa Heiskasen (Kallion) rohkaisukirjaa. Edellisessä puhuttiin tästä päivästä, nyt siirryttiin huomiseen. 

Huomisen huolethan vievät tunnetusti meiltä tämän päivän voiman. Toisaalta myös tulevan ilon odottaminen ja haaveissa eläminen voi saada aikaan sen, että tämä päivä jää elämättä. Tässä kirjassa on rohkaisua sekä vaikeiden että iloisten tulevien päivien odottamiseen. Niin myös tulevaisuuden suunnitelmien tekemiseen - niissäkin saamme luottaa Jumalan apuun ja johdatukseen. 

Pitemmittä puheitta jaan tästäkin kirjasta näytteeksi muutamia ajatuksia. Mitä taivaallinen Isä haluaa sanoa meille huomisesta ja luottavaisesta jättäytymisestä hänen käsiinsä? 

Kulje usein minun rakkauteni ruusutarhassa. Silloin huomisesikin alkaa näyttää valoisammalta. 

Monet sinua pelottavat asiat ovat huomisen tullessa jo kadonneet ja pelkosi osoittautuneet aiheettomiksi. 

Mitä enemmän luotat minuun sitä enemmän uskallat jo tänään iloita huomiseen kätketyistä yllätyksistä. 

Ole turvallisella mielellä, sillä tuleva maailmantilanne on minun hallinnassani. 

Kerro minulle, mitä odotat huomiselta. 

Kun sinä et jaksa enää uskoa, jää minun armolleni sinussa yhä enemmän tilaa. 

Tänään ymmärrät monia asioita paremmin kuin eilen. Huomenna ymmärrät monia asioita paremmin kuin tänään. 

Et arvaa kuinka paljon menetät ajatellessasi vain elämäsi huomista. 

Siis rohkeasti huomiseen käsi Isän kädessä! Matkalla sinne tuleviin päiviin tästä kirjasta voi saada hyvää matkaevästä, rohkaisua ja uusia näkökulmia omaan elämäänsä. 

Karas-Sana 1996 

80 sivua 

Kannen suunnittelu: Ritva Kaijasilta 

Kuva: Sven Oredtson / Suomen Kuvapalvelu 

Maija-Liisa Heiskanen: Minä autan sinua

Rohkaisun sanoja päivän matkalle 

Minulla on nyt luettavana kolme Maija-Liisa Heiskasen pientä kirjaa, joista yhdessä on rohkaisua tähän päivään, toisessa huomista miettivälle ja kolmannessa eilisen taakkojen painamalle. 

Tässä ensimmäisessä kirjasessa Heiskanen toteaa, että usein meidän tulee elettyä joko menneessä tai tulevassa niin, ettemme huomaakaan nykyhetkeä. Jeesus haluaisi kuitenkin puhua meille juuri tähän päivään. Ja niitä tämän päivän ajatuksia Maija-Liisa Heiskanen on sitten koonnut näiden kansien väliin. Hän on itse saanut niistä rohkaisua ja kertoo rukoilevansa, että kirjan välityksellä Jeesus saisi rohkaista meitä lukijoitakin jaksamaan tämän päivän. 

Kirjassa on aivan lyhyitä rohkaisun sanoja. Otan sieltä tähän joitakin esimerkkejä - saakoot ne puhua puolestaan ja innostaa muitakin tutustumaan Heiskasen teksteihin. Muun muassa näin voisi Jeesus sanoa meille tänään:  

Muista, että kuulen tänään hiljaisimmankin huokauksesi. 

Minä kannan sinua tämän päivän yli huomiseen. 

Minun ovat hopeat ja kullat tänäänkin. 

Tiedän miten sinuun sattuu. Tule lähelleni, minä olen sinun Parantajasi.  

Ajattelepa sitä, kuinka paljon sinulla on aihetta kiittää. Huomaat, että huoltesi taakka kevenee. 

Tänään suurin ihme on totta sinun kohdallasi. Minä rakastan sinua. 

Älä turhaan kätke kyyneleitäsi, sillä niiden avulla hoidan sinua. Ne raivaavat tilaa uudelle elämässäsi. 

Eikä kirjassa ole pelkästään lohdutusta vaikeisiin hetkiin. Lukijaa rohkaistaan myös toimimaan uskollisesti Jumalan antamissa tehtävissä, käyttämään lahjojaan, palvelemaan toisia, siunaamaan vihamielisesti suhtautuvaa lähimmäistä ja jakamaan rohkeasti omastaan, vaikka vähästäänkin. 

Tällaiset rohkaisukirjat ovat hieno idea. Odotankin innolla myös niiden huomisesta ja eilisestä puhuvien ajatusten lukemista. 

Karas-Sana 1995 

80 sivua 

Kannen suunnittelu: Ritva Kaijasilta 

Kuva: Seppo J. J. Sirkka 

P. S. Kirjaston nettisivuilta opin, että Maija-Liisa Heiskasen nykyinen nimi on Maija-Liisa Kallio. Koska nämä kirjat on kuitenkin kirjoitettu nimellä Heiskanen, tuntuu helpommalta käyttää hänestä vanhaa nimeä täällä blogissa.