Helvi Kuoppala: Ruskolan perijät

Ruskolan perijät on jatkoa Helvi Kuoppalan romaanille Lakeuden tulet, josta kerroin täällä blogissa jo seitsemän vuotta sitten. Miten vuodet ovat menneet, kun nyt vasta luin tämän Pohjanmaa-sarjan toisen osan! Kolmannen osan kanssa en aio odottaa seitsemää vuotta.  

Yrjö ja Katri Ruskola ovat kuolleet, ja kotitilaa viljelee nyt heidän poikansa Martti vaimonsa Leenan kanssa. Martin veli Anssi on rakentanut naapuriin oman talon. Eletään kaikessa rauhassa kevättä 1941, tehdään kevättöitä ja toivotaan, että vaikka sota riehuu pitkin Eurooppaa, se ei enää tulisi Suomeen. 

Mutta ensin rauhan rikkoo veljesten saama kutsu tulla Vaasaan kuulemaan isänsä jälkisäädöstä. Siellä heille selviää isänsä elämästä asioita, jotka putoavat kuin pommi Ruskolan perheen elämään. Siinä hajoaa paljon. Anssi pakenee kotoa. Lopulta saadaan tieto, että hän on mennyt saksalaisten sotilaiden mukana Lappiin. Mutta mitä hänelle sitten tapahtuu? Yhteys katkeaa. 

Ruskolassa elämää on jatkettava, mutta entistä raskaammaksi se käy, kun jatkosota alkaa. Marttikin joutuu rintamalla. Naiset ja vanha Sipi joutuvat lujille kotirintamalla kaikkien töiden kaatuessa heidän päälleen. 

Helvi Kuoppala osaa luoda koskettavia ihmiskohtaloita. Voimansa ruskolalaiset saavat ylhäältä: 

- Veisataanko teillä aina näin ja rukoillaan ja puhutaan uskonasioista? kysyi Oili Leenalta. 

  - Kyllä. Se itsestään menee siihen. Kuin se jotenkin olisi aina voimassa... pohjavirtana. Se on talon henki, tämä. Ollut aina. Vallankin tällaisina surun aikoina kuin itsestään tulee otettua virsi. Myöskin ilon aikoina, silloin tällöin. 

Tunteita perhe käsittelee pohjalaisittain: 

 

- Tässä talossa ei ole tavattu ulospäin pauhata onnesta, enempää kuin suruistakaan, joita on poikkeuksellisen paljon ollut. Eikä pauhata nytkään. 

Kuinka Ruskolassa selvitään raskaista koettelemuksista? Entä mikä on Anssin kohtalo? Siitä kaikesta Helvi Kuoppala kertoo kiinnostavin juonenkääntein. Mutta ensin kannattaa lukea Lakeuden tulet, jos se on vielä lukematta. 

Kirjapaja 1987 

188 sivua 

Kansi: Hannu Taina