Liisi Jokiranta: Aihetta iloon

Filippiläiskirjeen riemullinen sanoma 

Riemullinen on Filippiläiskirjeen sanoma, ja riemullista oli tämän kirjan lukeminenkin. Niin hienosti pääsee syvemmälle sanaan tällaisten teosten äärellä, jotka käyvät Raamatun kirjoja läpi jae jakeelta. Paljon avautui uusia aarteita ja näkökulmia Jumalan sanasta, oli puhuttelevia ajatuksia ja löytyi rakennusaineita omaan uskoon ja elämään. Asioita, joiden toivon pysyvän mielessä vielä jälkeenpäinkin. 

Kuten Raamatun muissakin kirjeissä, myös Filippiläiskirjeessä käsitellään niin monia eri asioita, ettei niitä kaikkia voi alkaa käydä tässä läpi. Mutta tämä Paavalin kirjehän on ilon kirje, vankilassa kirjoitettu - ja sittenkin täynnä iloa. Miten se voi olla mahdollista? Miten Paavali löysi tuollaisen olosuhteista riippumattoman ilon? Tämä ilo on luonnollisesti myös yksi Liisi Jokirannan kirjan keskeisistä teemoista. Filippiläiskirje voidaankin jakaa kahteen osaan, jotka molemmat liittyvät iloon: Minä iloitsen (luvut 1-2), iloitkaa tekin (luvut 3-4). 

Evankeliumi Jeesuksen sovitustyöstä oli Paavalilla aina esillä, ja se oli hänen ilonsa lähde. Tämä Jumalan antama lahjavanhurskaus on punaisena lankana myös Liisi Jokirannan tekstissä. Ilosanoma meidän osaksemme tulevasta ansiottomasta armosta tulee hänen kirjansa äärellä selväksi. 

Jokiranta muistuttaa myös, ettei Raamattu edusta sellaista näkemystä, että vaikeuksista ja kärsimyksistä pitäisi iloita. Ne ovat aina taakka, joskus niin suuri, että ihminen kokee voimiensa loppuvan. Voimme kuitenkin iloita kärsimysten keskellä - ehkä edes vähän tai ainakin silloin tällöin - sillä pimeimpäänkin hetkeen ulottuu Jumalan todellisuus, Jokiranta kirjoittaa. 

Paavali itsekin kertoo omista ahdistuksistaan, joten ei hänkään koko aikaa pelkästään riemuinnut. Myös Daavid kirjoittaa psalmeissa kokemastaan rauhasta ja ilosta, mutta sitten kuitenkin paljon myös pelosta, ahdistuksesta ja masennuksesta. 

Paavali kehottaa iloitsemaan Herrassa - siis siitä, millainen Jumala meillä on ja mitä hän on tehnyt. Kun ilonaiheenamme on Herra itse, silloin meillä voi olla sitä iloa vaikeuksienkin keskellä - ainakin vähän tai silloin tällöin. 

Kristityn ilon salaisuus on lopulta ensi sijassa siinä, miten paljon hän ajattelee Jumalaa ja hänen tekojaan. Jos mieli on kiinni yksinomaan omissa vaikeuksissa tai myötäkäymisen aikana kaikessa ajallisessa, ilo Herrassa haihtuu vähitellen kuin vesi kaivosta kuumana ja kuivana kesänä. Raamattu sanoo: "Ne, jotka katsovat häneen, säteilevät iloa." 

Monista muistakin aiheista sain kirjan äärellä paljon ajattelemisen aihetta, mutta tässä nyt muutamia poimintoja tuosta ilosta, Filippiläiskirjeen keskeisestä sanomasta. 

Lopuksi vielä yksi ote tästä hyvin Kristus-keskeisestä kirjasta: 

Ainoa merkittävä on Jeesus Kristus, johon uskossa panemme turvamme. Sen tähden ei ole merkitystä sillä, onko usko heikko tai vahva. Tärkeintä on, mihin usko kohdistuu. Jos vähänkin alamme tarkkailla omaa uskoamme, painopiste siirtyy meihin itseemme ja kaikki ilo ja varmuus katoaa. 

Uusi Tie 1996 

218 sivua 

Kansi: Terttu Hauhia