Elisa Morgan: Spotti valomeressä

Miten voisin kertoa uskostani Jeesukseen? 

Suomentanut Johanna Hartikainen 

Spotti valomeressä on virkistävän erilainen kirja evankelioinnista. Siinä rima lasketaan niin matalalle, että arempikin kristitty rohkaistuu uskomaan, että voisi ehkä johonkin pystyä. Yleensähän tämän aiheen äärellä tulee tunne, että kaikkien pitäisi pystyä kertomaan Jeesuksesta kadulla tai muutenkin suureen ääneen aina sopivissa ja sopimattomissa tilanteissa. 

Mutta meitä on monia, jotka emme sovi siihen muottiin. Elisa Morganistakaan ei ole sellaiseen (niin amerikkalainen kuin onkin). Hän kertoo radiosaarnaajasta, jonka puheita tapasi kuunnella autossa. Mies onnistui masentamaan heikon vaeltajan kertoessaan, miten hän aina alkoi puhua ihmisille Jeesuksesta, oli sitten lentokoneessa tai lääkärin tutkimuspöydällä. Mutta Morgan tajusi tärkeän asian: vaikka mies olikin Jumalan valon levittäjänä valonheitin ja Morgan itse taas pelkkä kynälamppu, molempia tarvitaan. Joku ujo ihminen sokaistuisi sen valonheittimen valosta, mutta kynälampun valo voikin kutsua juuri häntä: 

Kynälamppuni valo saattaa olla niin heikko, etteivät kaikki sielut huomaa sitä, mutta se voi saada hiljaisemmat sielut kiinnostumaan toivosta, jota he eivät ole ehkä edes ymmärtäneet tarvitsevansa. 

Morgan kirjoittaa monista erilaisista valonlähteistä, joita voimme olla. Ja siitä, että Jumala on vastuussa valosta, me taas vain omasta kynttilästämme. Pienikin valo valaisee pimeässä enemmän kuin ei valoa ollenkaan. Eikä meidän tarvitse ottaa suorituspainetta siitä, että meidän olisi saatava ihmiset tulemaan uskoon (Jumalahan senkin tekee, emme me), vaan: 

Kyse on valon loistamisesta jokapäiväisessä elämässämme niin, että autamme toisia ottamaan yhden askeleen lähemmäs Jeesusta. 

Se yhden askeleen verran auttaminen ei enää kuulosta ollenkaan niin vaativalta. 

Kirja jakautuu kahteen osaan: ensin Morgan käy läpi meidän erilaisia En osaa -ajatuksiamme ja niiden ylittämistä; sitten hän opastaa tarttumaan Minä osaan -ajatuksiin. Erittäin hyvä lähestymistapa tämäkin. Ehkäpä et osaa saarnata vastaantulijoille, mutta osaat olla ystävä, hyväksyä toisen sellaisena kuin hän on (myös epäilyksineen), palvella ja tuoda toivoa arjen keskelle. Ja jos et yksin osaa, voithan tehdä yhteistyötä jonkun toisen kanssa. Esimerkiksi kutsua kylään samanaikaisesti uskovia ja ei-uskovia ystäviä. Voit myös olla aito, näyttää haavoittuvuutesi ja ongelmasi; sekin puhuttelee ihmisiä. Ettei meilläkään ole ratkaisua kaikkeen eikä vastauksia kaikkiin kysymyksiin; että mekin olemme ihmisiä. Ja voihan keskustelu lähteäkin liikkeelle siitä, että esitämme toiselle kysymyksiä ja saamme hänet miettimään asioita itse. 

Kun sitten rukoustemme kohde kuolee eikä ehkä vieläkään tuntenut Jeesusta - tai ainakaan emme tulleet sitä tietämään - Elisa Morgan rohkaisee myös siinä tilanteessa. Emme voi kuin jättää työn ja rakastamamme ihmisen Jumalan käsiin. 

Loppuun vielä Morganin jakama tuntemattoman kirjoittajan ajatus siitä, miten tärkeää on yhden ihmisen auttaminen: 

Eräänä iltana pieni poika käveli rannalla. Hän löysi meritähden, joka oli jäänyt laskuveden aikaan rannalle, metrien päähän vedestä. Poika tarttui meritähteen, nosti sen hellästi ilmaan ja vei sen takaisin mereen. 

  Pojan luo tuli mies, joka kysyi: "Miksi näet vaivaa yhden meritähden vuoksi? Niitä kuolee vuoroveden aikaan jatkuvasti, satamäärin. Ei yhden pelastamisella ole mitään merkitystä." 

  Pieni poika kääntyi katsomaan miestä ja vastasi: "Tuolle yhdelle sillä oli merkitystä." 

Uusi Tie 2010 

197 sivua 

Alkuteos: Twinkle (2006) ja I Can Evangelism (2008) 

Kannen ulkoasu: T:mi Dream Concept / Antti Kamppinen 

Kirjasta ovat bloganneet myös 

Kaikkea kirjasta 

Metsäntyttö 

Reijo Telaranta