Parhaiten teosta voi ymmärtää, kun on ensin lukenut Kirlan ensimmäisen kirjan, jossa hän käy perusteellisesti läpi Raamatusta löytämiään tosiasioita kasteesta. Tässä uudessa kirjassaan hän ei luonnollisesti enää selitä kaikkea jo aikaisemmin sanomaansa, vaan pyrkii lyhyesti vastaamaan baptistien vastineessaan esittämiin kohtiin.
Kirla olisi halunnut julkaista kyseisen vastineenkin, mutta tähän Turun baptistiseurakunta ei suostunut. Joka tapauksessa kirja on jaettu neljääntoista lukuun vastineessa olleiden lukujen mukaan, ja Kirlan vastauksista käy kyllä ilmi paljon siitä, mitä baptistit ovat vastineessaan sanoneet.
Baptistien perustelujen hataruus käy nopeasti ilmi tätä kirjaa lukiessa. On esimerkiksi irrotettu asiayhteydestä jokin yksittäinen Raamatun jae, jolla sitten yritetään perustella jotain sellaista, josta Raamatun kokonaisuus kertoo paljon muuta. Vielä Kirlan kirjan luettuaankin he ovat myös pysyneet sokeina sille, miten selkeästi Raamattu opettaa, että kasteessa ihminen tulee osalliseksi Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta, saa synnit anteeksi, uudestisyntyy, pukeutuu Kristukseen ja saa Pyhän Hengen. Kun ihminen on puolustuskannalla ja ennakkoluulojensa vallassa, hän ei saa lappuja pois silmiltään eikä pysty ottamaan vastaan sitä, mitä Raamatussa niin selvästi sanotaan. Kuten se kaikkein selvin jae, jossa sanotaan aivan suoraan, että kaste pelastaa (Pietarin kirjeestä). Tätä jaetta vastineessa yritettiin vielä jotenkin kiertelemällä tehdä tyhjäksi.
Mieleeni jäi myös esimerkiksi tyypillinen väite siitä, että joissain Raamatun kohdissa selvästi mainittu vesi olisi vertauskuvallinen sana, joka tarkoittaisi Jumalan sanaa. Mutta kun esimerkiksi Johannes jossain kirjeensä jakeessa käyttää sanoja veri, vesi ja Henki, niin miten voidaan tehdä sellaista valikointia, että kaksi noista sanoista tarkoittaisi sitä mitä siinä lukeekin - veri verta ja Henki Henkeä - mutta vesi ei olisikaan vesi, vaan Jumalan sana? Millä perusteella voi tehdä tällaisen jaon, johon Raamattu itse ei anna mitään tukea?
Baptistit viittaavat myös esimerkiksi Pietarin sanoihin: "Tehkää parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois", mikä heidän mielestään todistaa, että "parannus yksistäänkin tuottaa syntien anteeksisaamisen."
Ja toinen vastaava kohta Markus Kirlan sanoin:
"Sama pätee huomautukseenne siitä, että 'kun Paavali sanoo: 'Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu' (Room.10:13), niin hän ei mainitse kasteesta mitään.' Vastaan: Ei hänen tarvinnut, sillä hän oli jo aikaisemmin samassa kirjeessään käsitellyt kysymyksen kasteesta (Room.6). Vastaavalla logiikalla voisi sitä paitsi todeta, että kun Paavali opettaa Roomalaiskirjeensä 6. luvussa kasteesta, hän ei mainitse uskosta mitään! Tarkoittaako se, että yksin kaste pelastaa, usko ei? Ei tietenkään, samoin kuin Room.10:13 ei sulje kastetta pois pelastuksen välineistä."
Baptistit syyttävät lisäksi luterilaisia sakramentalismista, uskosta, että sakramenttien kautta saa automaattisesti synnit anteeksi ilman uskoakin. He eivät kuitenkaan ole huomanneet, ettei Kirla opeta kastetta ilman uskoa. Heidän on vain niin vaikea hyväksyä sitä Raamatun ilmoitusta, että lapsikin voi uskoa, ja vieläpä niin, että aikuisten pitää tulla lasten kaltaisiksi päästäkseen taivasten valtakuntaan eikä toisinpäin.
Baptistien mielestä kaste ja usko ovat jotenkin toisensa poissulkevia, niin että vain jompikumpi niistä voi pelastaa, ja heidän mielestään se on usko. Luterilaisen näkemyksen mukaan kuitenkin tarvitaan sekä kaste että usko. Lisäksi baptistit huomauttavat, että kastehan on "ihmisteko" emmekä me pelastu omilla teoillamme. Tässä käy kuitenkin ilmi vain vapaiden suuntien tyypillinen näkemys siitä, että kaste on meidän "tekomme". Luterilaisen opetuksen mukaan taas kaste on Jumalan armoteko, jossa me pääsemme osallisiksi Jeesuksen sovitustyöstä.
Pienestä koostaan huolimatta tämä kirja sisältää paljon ja painavaa asiaa. Lukiessani muistuikin mieleeni tämän blogini ensimmäinen kirja-arvio elokuulta 2016. Kirjoitin silloin Fredrik Gabriel Hedbergin mainiosta kirjasta Pyhän kasteen puolustus. Evankelisen liikkeen isänä tunnettu Hedberg kirjoitti nimittäin aikoinaan kirjansa vastineena baptistiksi kääntyneen kirkkoherra Wibergin kastekirjalle. Markus Kirla on tässä siis Hedbergin jalanjäljillä, eli hän on päässyt hyvään seuraan ja kumoaakin baptistien vastaväitteitä aivan yhtä ansiokkaasti.
Kirlan uutta kirjaa esittelee takakannessa pastori Harri Huovinen Suomen evankelisluterilaisesta Lähetyshiippakunnasta. Esipuheen on puolestaan kirjoittanut pastori Hannu Lehtonen (Concordia ry). Lisäksi Kirla kertoo saaneensa kirjoittamiseensa arvokasta tukea ja apua useilta veljiltä, joista aivan kaikkia en tunne, mutta ainakin useimmat heistä (elleivät kaikki?) ovat luterilaisia teologeja.
Tämä nyt kertomani on vain pieni pintaraapaisu kirjasta, mutta kannattaa hankkia itselleen nämä molemmat Kirlan kirjat ja tutustua hänen erinomaisen raamatulliseen kasteopetukseensa.
Perea Kristilliset Kirjat 2018, 128 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti