Veikko Viima: Psykoanalyytikon psalmi

Sarjassa kevyttä kesälukemista! Kun vähän aikaa sitten bloggasin Esa Pikkumäen kristillisestä dekkarista Tuulinen maa, blogiystäväni Kaikkea kirjasta suositteli minulle Herättäjä-Yhdistyksen jo 1980-luvulla kustantamaa Psykonanalyytikon psalmia, joka myös on kristillinen dekkari. Se herätti uteliaisuuteni jo pelkällä erikoisella nimellään, mutta myös muuten. Sainkin sen melkein heti käsiini kirjastosta, ja nyt se on luettu.

Kaikkea kirjasta -blogissakin tästä kirjasta siis kerrotaan; kyseinen postaus löytyy täältä. Siellä on myös varoituksen sana, joka on paikallaan kertoa heti alkuun. Tästä kirjasta on netissä olemassa arvio, jossa murhaaja paljastetaan heti ensi riveillä, ikävä kyllä! Mitä iloa on lukea dekkaria, jonka loppuratkaisun tietää jo etukäteen?? Siksi sanon heti ensi töikseni, että jos kiinnostut tästä kirjasta ja haluat lukea sen itsekin, älä lue kaikkea mitä Googlesta tulee vastaan! Menisi hieno lukuelämys pilalle.

Kaikkea kirjasta -blogista opin senkin, että Veikko Viima on salanimi, jonka takana on Hannu Purhonen.

Psykoanalyytikon psalmi osoittautui hyvin taitavasti rakennetuksi dekkariksi. Kirjoittajalla on tarinankerronta, juonen kehittely sekä henkilöiden ja tilanteiden kuvaus hyvin hallussa. Tarina etenee sujuvasti eikä polje paikallaan missään vaiheessa. Yllättäviä käänteitä on luvassa lukijalle, joka joutuu epäilemään vuoronperään melkein kaikkia kirjan henkilöitä murhaajaksi. Lopulta olin muiden muassa epäillyt sitä oikeaakin murhaajaa, mutta yllätyshän se silti oli, kun vaihtoehtoja oli niin monta.

Kuten Tuulisessa maassa, myös tässä dekkarissa päähenkilö eli tarinan minäkertoja on pappi - tällä kertaa ihan luterilainen kirkkoherra (edellisessähän se oli vapaiden suuntien pastori, ehkä helluntailainen). Kirjan alussa kyseinen pappi, Antero Laine, istuu kirkkoherranvirastossa suunnittelemassa päivän töitä, kun seurakunnan suntio tulee kertomaan, että hautausmaalta on löytynyt nuoren miehen ruumis - eikä kuolema ole ollut luonnollinen, sillä mies makaa hautakiven takana takaraivo murskana.

Hautausmaalta löytyneestä ruumiista jotkut kirjan henkilöistä sitten repivätkin huumoria. Näin esimerkiksi kirkkoherran soittaessa asiasta nimismies Esko Kannolle:

 - Täällä Antero kirkkoherranvirastosta. Suntiomme tuli kertomaan, että hautausmaalla on ruumis. En ennättänyt sanoa vielä muuta, kun Esko hörähti vastaan:
 - On siellä varmasti useampiakin, mutta eivätkö ne jo siinä vaiheessa kuulu enemmän evankeliumin kuin lain piiriin?

Kun sopivasti kirkkoherran luona on lomaa viettämässä hänen ystävänsä, joka on rikospoliisin tarkastaja, tämä määrätään mukaan tutkimaan tapausta, ja näin kirkkoherrakin pääsee seuraamaan tilanteen kehitystä aitiopaikalta. Hän luonnollisesti myös siunaa nuoren Terho Paatelan, entisen rippilapsensa, haudan lepoon.

Aluksi ei sen enempää uhrin kuin tämän lähipiirin tai tuttavienkaan elämästä tunnu löytyvän mitään hämärää eikä mitään motiivia murhalle. Mutta alkaahan niitä salaisuuksiakin sitten paljastua yhden jos toisenkin nykyisyydestä ja menneisyydestä. Niinpä lopulta omat syynsä murhaan olisi voinut olla monellakin.

Kirjan arvoituksellinen nimi puolestaan alkaa selvitä vähitellen vasta loppua kohti mentäessä.

Vetävän juonen ohella lukija saa nauttia leppoisasta pikkupaikkakunnan elämänmenosta ja myös huumori kukkii siellä täällä. Kirjallisiakin kukkasia - tai helmiä - Veikko Viima tarjoilee, kuten seuraavassa mielestäni kauniissa virkkeessä:

"Pian tapasi nouseva kuu kaverukset lukemassa ja kuu nyökkäsi sille pappilaidyllille, jota maaseurakunnasta odotetaankin."

En tiedä, onko tältä kirjailijalta ilmestynyt muita kirjoja. Näillä kynäilijänlahjoilla olisi sääli, jos se olisi jäänyt vain tähän.

Luonnollisesti kristillisessä dekkarissa on aina jotain hengellistäkin sisältöä. Pidetään seuroja ja jumalanpalveluksia, ja muutenkin mietiskellään milloin mitäkin kristilliseen uskoon liittyvää. Seuraavassa kirkkoherra asioi piispan luona, ja samalla tulee murhatapauskin puheeksi:

"Piispa kuunteli vaieten ja nyökytteli päätään kunnes lausui:
 - Kuule Antero, kun polvistut jumalanpalveluksessa synnintunnustukseen niin se kasukka, joka on kauniisti kirjailtu painaa hartioitasi. Olet viemässä tätäkin syntiä Jumalan eteen seurakunnan yhteisenä vammana. Pyri siihen, että Jumalan sana pääsee julistuksessasi täydessä rikkaudessaan kuulijoitasi koskettamaan. Piispa sipaisi paksua mustaan tukkaansa. - Oli kiva kun kävit. Samalla hänen kätensä piirsi rauhallisesti ristinmerkin ylleni.
  Kumarsin ja lähdin miettien esipaimenen lausumia sanoja. 'Jumalan sana kaikessa rikkaudessaan.' Kuinka vaikeaa se onkaan ja kuinka usein sai tuntea oman avuttomuutensa. Terhonkin murhaaja oli varmaan seurakunnan jäsen, nauttinut pyhää ehtoollista ja silti viha oli saanut ylivallan. Tai jokin muu synti, lisäsin mielessäni, koska en ollut varma motiivista. Simul iustus et peccator ... oli jo Luther aikoinaan todennut. Silti ei tässä auta ajatella vain murhaajaa ja hänen elämänsä umpikujaa. Terho on uhri eikä hänen surmansa merkitys vähene murhaajan vaikuttimia selvittelemällä."

Dekkarien ystäville tämä kirja on antoisa lukuelämys - ja sitä kevyttä kesälukemista, kuten jo alussa totesinkin. Tapahtumat sijoittuvatkin loppukesään, elokuulle.

Herättäjä-Yhdistys r.y. 1987, 186 sivua
Kansi: Seppo Välimäki