Kirja kuvaa sekä Pohjois-Korean kristillisyyden historiaa että nykytilannetta. Kristinusko tuli Koreaan erikoisella tavalla korealaisten itsensä tuomana 1700-luvulla. Vasta myöhemmin sinne tuli katolisia lähetystyöntekijöitä ja vielä myöhemmin esimerkiksi presbyteerejä ja metodisteja. Jopa evankelista Billy Grahamin vaimo opiskeli lapsena lähetyslasten koulussa Pjongjangissa. Luterilaisia Pohjois-Korean alueella ei varmaankaan ole ollut, tai ainakaan tämä kirja ei mainitse asiasta mitään.
Järkyttävää on, että Kim Il-sungin perhe oli kristittyjä jo monennessa polvessa. Hänen vanhempansa olivat hartaita kristittyjä; isä toimi jopa maanalaisen seurakunnan pastorina perheen asuessa Kiinassa Kim Il-sungin lapsuudessa. Hän tunsi siis kristinuskon hyvin. Vanhemmat opettivat lapsilleen Jumalan rakkaudesta ja Kim tunnettiin jopa taitavana urkurina. Mutta silti hän lopulta korotti itsensä jumalaksi ja alkoi järjestelmällisesti vainota kristittyjä.
Kimin kristinuskon tuntemuksesta johtuen hänen perustamassaan Juche-aatteessa on paljon kristinuskon elementtejä, esimerkiksi "pyhä kolminaisuus" ja tilaisuudet, joissa hänen kirjoituksiaan luetaan ja niiden pohjalta saarnataan. Ylistyslaulujakin hänelle lauletaan....
Kirjassa kerrotaan, että nykyään kiinalaiset kristityt tavoittavat paljon pohjoiskorealaisia ja tekevät työtä heidän parissaan. Kiinalaiset sopivat siihen parhaiten, koska itsekin ovat köyhiä ja heitäkin on vainottu uskonsa tähden. Aasialaisina heitä ei myöskään heti epäillä kristityiksi, jos he menevät Pohjois-Koreaan.
Pohjois-Koreassa on kirjan kertoman mukaan nytkin yllättävän paljon kristittyjä, ja lisää tulee. Tosin he silti ovat hyvin pieni vähemmistö ja joutuvat pysyttelemään melko näkymättöminä, koska perheenjäsenetkin voivat kavaltaa toisiaan. Eräskin kristitty mies sai vasta 60-vuotiaana tietää, että hänen paras ystävänsä oli myös kristitty!
Sikäläiset kristityt eivät nykyään ilmeisesti edusta mitään tiettyä kirkkokuntaa, vaan he ovat vain saaneet tulla tuntemaan Jeesuksen ja uskovat häneen. Eihän siellä ole edes mahdollista kokoontua kuin korkeintaan muutaman hengen ryhmissä, ja on oltava äärimmäisen varovainen.
Vankileirejä on kahdenlaisia. Joillain leireillä vankeja aivopestään Juche-aatteen kannattajiksi, toiset taas ovat kuolemanleirejä. Kristittyjä pidetään mahdottomina aivopestäviksi, joten heidät viedään noille kuolemanleireille. Ihmisiä kohdellaan siellä kuin eläimiä, heille saa tehdä aivan mitä tahansa.
Kirja oli mielenkiintoinen kurkistus tuohon todellisuuteen, josta me täällä ulkopuolisessa maailmassa emme tiedä juuri mitään. Kirjoittajat esiintyvät käsittääkseni salanimillä. Toinen heistä on länsimaalainen ja toinen ehkä kiinalainen (?).
Kirjassa oli myös pohjoiskorealaisten kristittyjen omia kertomuksia uskostaan. Eräs kristittyjen vanhempien tytär tuli nuorena uskoon. Ennen Korean sotaa hänen kotipaikkakunnallaan oli paljon kristittyjä. Mutta sodan aikana ja sen jälkeen suurin osa pakeni Etelä-Koreaan. Alkoi vaino ja kristittyjä alkoi kadota. Nainen kertoo:
"Koulussa opettajat kehottivat tuomaan sinne kaikki mustat kirjat, joita löysivät kotoaan. He lupasivat niistä rahaa. Jotkut oppilaat tekivät niin, mutta sitten heidän perheitään ei enää nähty. Kerrottiin, että he olivat muuttaneet, mutta koska meillä ei ollut lupaa muuttaa, tiesimme että turvallisuuspalvelu oli ollut asialla.
Minun perheeni säilytti Raamatun. Kolmen vuoden ajan opettelin sitä ulkoa niin paljon kuin pystyin. Isäni sanoi, että tarvitsisin sitä vielä, koska jonain päivänä Raamattumme voisi löytyä. Kristittyjen vaino tuli niin ankaraksi, että isäni hankkiutui eroon Raamatustamme perheen turvallisuuden vuoksi. En tiennyt, etten sen jälkeen näkisi Raamattua melkein 50 vuoteen.
Molemmat vanhempani kuolivat tuberkuloosiin ollessani 17-vuotias. Heidän kuolemansa jälkeen en tuntenut ketään toista kristittyä. Olin kuullut huhua, että jopa perheenjäsenet antoivat ilmi toisiaan, jos tiesivät jonkun olevan kristitty.
Minä lausuin muistamiani Raamatun osia joka päivä. Muistan ulkoa Markuksen evankeliumin ja ensimmäisen kirjeen Timoteukselle, samoin kuin monia psalmeja. Niistä tuli minun ainoa toivoni vuosiksi eteenpäin."
Tämä kirja on hyvää luettavaa kenelle tahansa kristitylle opillisista näkemyksistä riippumatta. Niin, yhdessä kohdassa oli kyllä vähän rankkaa tekstiä, kun kritisoitiin länsimaisia kristittyjä ja länsimaista lähetystyötä. Varmasti meissä onkin omat vikamme, mutta tuskinpa me syyllistämällä ja vaatimalla muutumme paremmiksi. Laki ei anna kenellekään voimaa muuttua.
Joka tapauksessa on hyvä tietää Pohjois-Korean tilanteesta. Tämän kirjan kautta saa paljon sellaista tietoa, joka auttaa meitä rukoilemaan tuon kärsivän kansan puolesta.
Aikamedia Oy 2012, 159 sivua + kuvaliite
Suomentanut Suvi Vesanen
Mielenkiintoista tietoa tässä. Oli todella yllättävää lukea, että kristinusko on ollutkin niin tuttua siellä. On vaikea kuvitella, minkälaista on elää, kun joutuu olemaan koko ajan niin varuillaan ja raamatun tekstejäkin joutuu vain muistelemaan ulkomuistista.
VastaaPoistaKannattaa lukea tämä kirja! Siinä on todella paljon mielenkiintoista tietoa sieltä.
VastaaPoistaKiitos vinkistä, tätä kirjaa en ole lukenutkaan. On mielenkiintoista ja rankkaa tietoa.
VastaaPoistaKyllä tosiaan on sekä mielenkiintoista että rankkaa luettavaa tässä kirjassa.
Poista