Kirjan akateemisuudesta ja omasta epäakateemisuudestani johtuen olen väärä henkilö kirjoittamaan tästä paljoakaan, mutta kerron kuitenkin jotain.
Hardtin "pääteesi on, että luterilaisuus on alun alkaen ymmärtänyt hyvin konkreettisesti Kristuksen läsnäolon ehtoollisessa eli alttarin sakramentissa. Lutherille alttarin sakramentti on ollut 'kuolemattomuuden lääke', kuten alkukirkossa opetettiin", kerrotaan kirjan takakannessa.
Kirja on vastine erilaisille väärille opeille ehtoolliseen liittyen. Siinä painotetaan voimakkaasti, että kun Jeesus sanoi leivästä: "Tämä on minun ruumiini" ja viinistä: "Tämä on minun vereni", niin silloin asia on niin kuin Jeesus sanoi. Nimittäin Raamatussahan on kyllä paljon vertauksia, mutta tällöin kerrotaan, että tämä on vertaus. Jos lähdettäisiin sille tielle, että oman mielen mukaan muutettaisiin milloin mitäkin Raamatun kohtia ja Jeesuksen puheita allegorioiksi, kaikki olisi epävarmalla pohjalla.
Kyllähän jo Jeesuksen aikalaiset loukkaantuivat häneen, kun hän puhui ruumiinsa syömisestä ja verensä juomisesta, joten ei kai ole ihme, että tällä reaalipreesens-opilla on vieläkin paljon vastustajia. Näin kuitenkin luterilainen kirkko opettaa.
Kirjassa käsitellään seuraavia aiheita:
Sakramentti perustuu yksin Raamattuun.
Sakramentti on Kristuksen tosi ruumis.
Sakramentillinen läsnäolo ei ole Kristuksen ruumiin kaikkialla läsnäoloa.
Sakramentti merkitsee, että tavallinen leipä on Kristuksen ruumis.
Sakramentti syntyy asetussanojen lukemisella.
Sakramentti on Kristuksen ruumis ja veri eikä modernin teologian opettama "koko Kristus".
Sakramentti ansaitsee palvontamme ja pysyy sakramenttina kommuunion päätyttyä.
Sakramentti on armonväline.
Kirjassa oli minulle paljon uutta ja mielenkiintoista. Kärryiltäkin kyllä putoilin tällaisena maallikkolukijana. Teologeille tämä kirja luonnollisesti onkin parasta luettavaa - mutta opettavaista meille muillekin.
Itselleni parasta antia oli kirjan viimeinen luku "Sakramentti on armonväline." Sieltä otan tähän lainauksen:
"Usko, jota armonvälineiden käyttö vaatii, on siis luottamusta asetussanojen evankeliumiin, joka kutsuu koko maailmaa kaikkia koskevaan vanhurskauteen. Usko kohdistuu tässä sanaan, samoin kuin väkevä sana kohdistuu uskoon, luo, herättää ja ylläpitää sen. Sana ei heikennä Kristuksen ruumiin ja veren arvoa. Evankeliumihan ei ole milloinkaan tyhjää puhetta Jumalan armosta, vaan saarnaa hänen armonsa toteutumisesta Jumalan kuuliaisuudessa, kärsimyksessä ja kuolemassa. Siksi evankeliumi korottaa sakramentissa jaetun Kristuksen ruumiin ja veren lahjoista arvokkaimmaksi: 'Juuri se eikä mikään muu, näin me opetamme, on se aarre, jonka välityksellä anteeksiantamus on meille hankittu. Eikä sitä saata omaksemme mikään muu kuin juuri tämä sana: Teidän edestänne annettu ja vuodatettu. Sillä siinä sinulla on molemmat: että se on Kristuksen ruumis ja veri ja että se on sinun omaksesi annettu aarre ja lahja...'"
SLEY-Kirjat 1992
89 sivua
Alkuteos "Om altarets sakrament" (1973)
Suomentanut Matti Aaltonen
Alkuteos "Om altarets sakrament" (1973)
Suomentanut Matti Aaltonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti