Tuuli Tamminen: Sisällä virtaa

Kauhajokelaisen Tuuli Tammisen runot ovat kauniita, herkkiä ja elämänläheisiä. Runoissaan hän kuvaa vuodenaikojen vaihtelua, luontoa, suhdetta itseensä, lähimmäiseen, Jumalaan, elämään ja kuolemaan. On ihmisten kohtaamista työssä, stressiä ja riittämättömyyden tunnetta. Omat vanhemmat vanhenevat, joutuu pohtimaan luopumisen kipua ja surua. Armo ja taivastoivo ovat tärkeitä, ne kantavat.

Kirja on jaettu kuuteen osaan, joiden otsikot ovat Kevät, Kesä, Armo, Tapaamisia, Minä tuttu tuntematon ja Myöhäissyksyä. 

Itselleni rakkaaksi tuli heti seuraava runo, jota ehdin jo lainata kirjablogin Instagram-tililläkin (jota saa tulla seuraamaan; se löytyy nimellä @vanhavirsi / Luterilaisen lukemaa):

Narsissi
ylösnousemuksen kukka,
kerrot sydämelleni taivaasta.

Ei siellä kuolon vaaraa
ei kyyneleitä, yötäkään.

Minä haluan narsisseja huoneeseeni.
Minä kaipaan toivoa taivaasta.

Toinen koskettava runo kertoo armosta:

Lumi on armoa.
Valkoisten tähtien loputon sade
peittämässä syyt ja syiden syyt.

Viileä kosketus
häpeästä kuumenneilla kasvoillani.

Kaikissa runoissa ei puhuta uskonasioista, vaan on myös luonnon kauneuden ihastelua, ihmissuhteiden ja oman itsen pohdintaa ynnä muuta. Mutta otin tällaiset lainaukset, jotka itselleni kolahtivat eniten. Kuolemaan, suruun ja taivastoivoon liittyviä runoja oli myös useita, ja ne koskettivat minua, koska aihe on läheinen.

Pitemmittä puheitta: tässä kirjassa oli monia hienoja runoja!

SLEY-Kirjat 2005, 83 sivua