Mutta yllättäen kuitenkin juuri syöpään kuolevat lapset palauttivat hänen uskonsa. Hän sai nähdä ja kuulla niin ihmeellisiä asioita heitä hoitaessaan. Tämä kirja kertoo näistä kokemuksista ja tuo lohtua lapsensa tai yhtä hyvin vanhemmankin läheisensä menettäneille (tai kuolemansairaalle ja hänen läheisilleen), kun se tuo tuulahduksen suoraan taivaasta.
Kirjassa ei muistaakseni kerrota niinkään ns. kuolemanrajakokemuksista, vaan kyseiset lapset elivät vielä ja kertoivat näitä kokemuksia vähän ennen kuolemaansa (esimerkiksi muutama päivä ennen sitä). Joku saattoi vaikka nähdä unta, jossa Jeesus sanoi, että tulen pian hakemaan sinut taivaaseen jne. Herättyään tällainen lapsi kertoi unestaan aivan rauhallisena ja luottavaisena. Kaikille lapsille ei ollut edes puhuttu Jumalasta eikä kuolemasta, ja silti heillä saattoi olla yllättäen luja usko Jumalaan ja Jeesukseen.
On kirjassa muitakin kuin syöpään kuolleitten lasten tapauksia; ainakin muutama kuoli myös äkillisesti tapaturmassa.
Seuraavassa ote, joka kuvaa hyvin tämän kirjan lasten ja heidän vanhempiensa kokemuksia. Ann, josta tässä kerrotaan, oli itse luopunut uskostaan mennessään naimisiin, ja näin hänestä ja hänen viisivuotiaasta pojastaan Jii Aasta sitten kerrotaan:
"Ann ei pannut lapsiaan pyhäkouluun, eikä kotona mainittu Jumalan nimeä. Eräänä päivänä Jii Aa sanoi aivan yllättäen: 'Äiti, minä tykkään sinusta enemmän kuin mistään muusta maailmassa, paitsi Jumalasta. Hänestä minä tykkään hiukan enemmän!'
Hämmentyneenä Ann sanoi pojalle, että Jumalasta toki saikin tykätä enemmän kuin hänestä. 'Mutta mikä sai hänet puhumaan Jumalasta?' hän ihmetteli. Ja oli varsin kummallista, että hän rakasti Jumalaa, josta ei ollut koskaan kuullut äitinsä puhuvan.
Kaksi päivää tuon tapauksen jälkeen koitti yksi hyytävän talven kylmimmistä päivistä. Siskonsa ollessa ratsastamassa Jii Aa lähti ylittämään lumen peitossa olevaa puroa ja vajosi jäihin. Hän kuoli todennäköisesti heti, kotiväki tosin löysi hänet vasta puolentoista tunnin kuluttua. Annin kuultua uutisen hänen huuliltaan kirposivat ensimmäiseksi sanat: 'Vihaan sinua, Jumala!'
Mutta vaikka hän sylkäisi suustaan nuo sanat, hänellä oli tunne, että joku piti häntä hellästi sylissä. Voiko tosissaan vihata jotakuta, jota ei ole jollakin tavoin rakastanut?
Maailman luhistuessa ympäriltään Ann muisti toisenkin merkillisen asian, jonka Jii Aa oli tehnyt sillä viikolla. Poika oli ostanut hänelle joululahjan koulun Salaisesta Joulupukin pajasta ja tyrkyttänyt sitä hänelle jo ennen joulua. Aina kun Jii Aa oli yrittänyt antaa sen hänelle, hän oli nauraen kehottanut poikaa pitämään sen vielä piilossa jouluun saakka. Poika oli sinnikäs, mutta Ann piti pintansa. Palattuaan tallien luota pojan kuolinpaikalta Ann juoksi yläkertaan, etsi lahjan kätköpaikasta ja avasi sen. Paketissa oli kaunis ristiriipus."
Poikansa kuoleman kautta Ann löysi uudelleen kadotetun uskonsa Jumalaan, samoin hänen puolisonsa, ja heidän avioliittonsakin eheytyi.
Mutta vaikka näin rankkojakin kokemuksia Jumala voi käyttää siunaukseksi, kuten Annin elämässä tapahtui, kipua ja tuskaa se ei poista eikä tee tyhjäksi. Kirjassa kerrotaankin myös surusta ja kärsimyksestä sekä luopumisen tuskasta, muun muassa Aabrahamin Moorian vuoren kokemuksen kautta.
Kirja osoittaa jälleen todeksi sen, mistä Jeesuskin puhuu Raamatussa, kun hän asettaa lapsen uskon meille esikuvaksi. Lapsen usko on ehdotonta, ja meillä kaikkea kyseenalaistavilla aikuisilla on siitä paljon opittavaa. Meidänkin pitää kääntyä ja tulla lasten kaltaisiksi, sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta; jotenkin näinhän siellä Raamatussa sanotaan.
Tämä pieni kirja on lohdullista luettavaa kaikille, joiden elämässä on surua ja taivaskaipausta. Ja tämänkin muuten löysin Luther-divarista Vetelistä! :)
Aika Oy 1995, 108 sivua
Suomentanut Salme Moksunen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti