Milja Issakainen: Ihmisen ikävä

Oikeastaan olen jo vähän puoliunessa, mutta en malta olla kirjoittamatta edes jotain tästä kirjasta, jonka juuri luin. Se on päiväkirjamuotoinen rakkaustarina, jonka oletan olevan romaani, mutta varmasti en tiedä, onko siinä omaelämäkerrallisia aineksia vai onko se täysin fiktiota. Kirjoittaja on nimittäin minulle täysin tuntematon.

Päiväkirjaa pitää Eeva-niminen 67-vuotias nainen, joka on ikänsä elänyt yksin, mutta on eläkkeelle jäätyään alkanut kärsiä liiastakin yksinäisyydestä. Hän laittaa lehteen kirjeilmoituksen, johon vastaa eräs mies. Eevan nimi kirjassa tulee ilmi, mutta mies on aina vain "mies" tai "hän". Kerran Eeva mainitsee, että miehen nimi on hänestä outo: tottuisiko hän siihen koskaan?!

Mies on puolestaan elänyt pitkässä avioliitossa ja jäänyt äkillisesti leskeksi, mistä ei ole vielä toipunut. Lisäksi hän asuu vanhan äitinsä kanssa, kuten on aina asunut, ja vaikka perheen maatila on jo pojan hoidossa, paiskii vanhaisäntäkin siellä vielä töitä oikein olan takaa. Mies on suorastaan työhullu, mikä puolestaan Eevaa hirvittää.

Tästäpä alkavat Eevan ja miehen haparoivat lähentymisyritykset. Onko mahdollista sovittaa yhteen kaksi hyvin erilaista ihmistä ja elämää? He ovat epävarmoja, kyselevät, loukkaavat ja loukkaantuvat monta kertaa, ymmärtävät toisensa väärin. Mies varsinkin tuntuu välillä hyvinkin välinpitämättömältä ja vastahakoiselta; nainen taas kokee joutuvansa olemaan liian aktiivinen.

Välillä sitten kuherrellaan ja taas mökötetään. Kyllä piti olla vaikeaa! Kirjassa ei todellakaan anneta seurustelusta turhan hempeää ja romanttista kuvaa. Ainakin tämän kyseisen parin orastava suhde on täynnä arkea ja melkeinpä inhorealismia. Itse lukiessani ajattelin, etten kyseisen miehen kelkkaan olisi lähtenyt, jos olisin tuon Eevan tilanteessa ollut. Mutta Eeva jatkaa suhdetta, vaikka vuoron perään kumpikin myös epäröi ja jarruttelee. Ajan mittaan rakkauden tunteet kuitenkin kypsyvät heidän välillään.

Oman lisämausteensa tähän kirjaan tuo se, että sen henkilöt ovat jo eläkeikäisiä, toisin kuin yleensä rakkausromaaneissa. Eikä tämä siis muutenkaan ole tyypillinen rakkausromaani. Realistisesta kypsän iän rakkaudesta kiinnostuneille tämä on kiinnostavaa luettavaa.

Tietysti myös yhteinen usko yhdistää tämän kirjan henkilöitä ja vaikuttaa heidän suhteessaan, kun kerran kristillisestä kirjasta on kysymys. He esimerkiksi käyvät yhdessä kirkossa, rukoilevat toistensa puolesta, opettelevat anteeksiantamista eivätkä harrasta esiaviollista seksiä.

Lisäksi kirjassa on siellä täällä Irja Hiironniemen kauniita runoja, joten myös runojen ystäviä tämä kirja voi kiinnostaa.

Kustannus Oy Arkki 2007, 150 sivua