Leena Kaartinen: Pakolainen

Tämä ei ole aivan uutuuskirja, mutta sen aihe on ajankohtaisempi kuin koskaan ennen. Pakolaiset ovat kaikkien huulilla ja mielipiteitä on puolesta ja vastaan. Juuri tätä kirjoittaessani on puhuttu pakolaisten pakkokäännytyksistä takaisin Afganistaniin. Mutta millainen voi yksittäisen afgaanipakolaisen tie Eurooppaan olla? Mitä hän on kokenut ja miksi joutunut jättämään kotimaansa?

Tämän kirjan kirjoittaja Leena Kaartinen työskenteli pitkään lääkärinä Afganistanissa, joten hän tuntee maan olot, tilanteet ja ihmiset. Khudobakhsh eli Jumalanlahja joutui pakenemaan Eurooppaan jo vuosia sitten, kauan ennen tätä viimeisintä suurta pakolaisaaltoa. Kirjassa Kaartinen kertoo hänen ja hänen perheensä tarinan. Tarina on tosi, vain henkilöiden nimet on muutettu, kuten ymmärrettävää on turvallisuussyistä.

Jumalanlahja oli nuori poika Afganistanin Hasaramaassa, kun hän pääsi kristittyjen avustustyöntekijöiden apulaiseksi. Kun nämä joutuivat jossain vaiheessa lähtemään pois maasta, Jumalanlahjalle järjestyi kuitenkin työtä maan pääkaupungista Kabulista, jonne hän muutti vaimonsa kanssa. Perhekin siellä alkoi kasvaa.

Jumalanlahjan elämä muuttui hänen luettuaan eräänä yönä avustustyöntekijältä saamansa Markuksen evankeliumin. Myös hänen vaimostaan tuli kristitty. Tutut avustustyöntekijätkin palasivat jossain vaiheessa maahan ja yhteys heidän kanssaan jatkui. Perhettä kuitenkin vakoiltiin, kun heidän huomattiin olevan yhteyksissä ulkomaalaisten kanssa.

Monenlaista muutakin Jumalanlahjan perhe joutui kokemaan: oli sotaa, vaaroja ja vainoakin Jeesuksen takia. Kuten myös sen takia, että he olivat hasaroita; Afganistanissa kun on monia eri heimoja ja ilmeisesti hasarat eivät olleet suosiossa. Lopulta myös Talebanit aloittivat hirmutekonsa Afganistanissa. Aika järkyttäviäkin asioita tapahtui, vaikka kirjassa ne kerrotaan niin vähäeleisesti, ettei lukija ehkä oikein tajuakaan, miten kamalaa se kaikki oli. Esimerkiksi kun Jumalanlahjan perhe oli päässyt pakoon eräästä kaupungista, neljätuhatta hasaraa tapettiin siellä...

Enempää en kerrokaan, etten paljastaisi liikaa perheen elämästä, mutta pakolaisiksi he lopulta päätyivät, ensin oman maan sisällä, ja lopulta he pääsivät Eurooppaan. Ja aivan syystä he pakenivat, eivät olleet mitään "elintasopakolaisia", kuten nykyään haukutaan. (Tosin minun mielestäni jos jossain maassa on paljon köyhyyttä ja työttömyyttä, on aivan ymmärrettävää pyrkiä sieltä paremman elämän ja työn toivossa muualle. Suomen työttömyysluvuthan ovat aika pienet, jos vertaa joihinkin köyhiin maihin, joissa enemmistö asukkaista on nuoria.)

Kirja on siis hyvinkin ajankohtainen ja kannattaa lukea. Yleensäkin kannattaa lukea kirjoja, jotka avaavat silmiä tajuamaan pakolaisten tilannetta, esimerkiksi Fabio Gedan Krokotiilimeri ja Lotta Nuotion Modin pako Syyriasta, jotka ovat molemmat tositarinoita, kuten tämä Leena Kaartisenkin kirja.

Lue, niin ei tarvitse luulla!

Perussanoma Oy, toinen painos 2015, 118 sivua