Kirjan idea on minusta erittäin mielenkiintoinen: sen päähenkilö on jo kuollut ja hänestä kerrotaan häntä muistelevien henkilöiden kautta. Itse en päässyt hautajaisiin asti, mutta ilmeisesti siellä hautajaisissa häntä sitten vielä enemmän muistellaan.
Takakannen tekstissä sanotaan:
"Kirjan päähenkilö, lehtori Sven-Åke Sandman, on kertomuksen alkaessa jo kuollut. Hän on menehtynyt liikenneonnettomuudessa saamiinsa vammoihin. Romaani on kuvaus tapahtumista hänen hautajaisissaan. Läsnäolijoiden ajatusten, muistumien ja reaktioiden kautta kirjailija muovaa päähenkilöstä elävän kuvan jännittävästi kuin palapeliä kooten. Kuvaus kasvaa samalla poikkileikkaukseksi koko nykyisestä yhteiskunnasta hyvine ja pahoine puolineen."
Takakansi kertoo tämän romaanin olevan myös "monitasoinen ja syvälle luotaava ihmissuhderomaani, joka jää askarruttamaan mieltä".
Aivan alussa, josta luin muutaman luvun, kyseistä vainajaa muistellaan hänen työpaikallaan, jossa pidetään muistopuheita. Samalla työkaverit hyvin tietävät, että kyseisissä muistopuheissa valehdellaan ja asioita kaunistellaan. He eivät olleet oikeasti arvostaneet Sven-Åkea, vaan olivat kiusanneet häntä. Eräs opettaja, joka oli ollut Sven-Åken ystävä, oli myös pettänyt hänet eräässä tilanteessa, kun ei ollut noussut puolustamaan häntä muiden kritiikkiä vastaan. Tämä ystävä - tai entinen ystävä - kokee nyt syyllisyyttä. Hän miettii, uskaltaisiko mennä käymään vainajan perheen luona, mutta tulee uudestaan ja uudestaan samaan lopputulokseen: minä petin hänet.
Tähän minun tietämykseni kirjasta sitten jääkin, koska entisenä koulukiusattuna ja eräässä ahdistavassa työpaikassakin aikoinaan olleena minua ei yhtään kiinnosta lukea työpaikan ihmissuhdeongelmista ja työpaikkakiusaamisesta. Kuten ei koulukiusaamisestakaan.
Ehkä kirjassa myöhemmin kerrottaisiin sukulaistenkin näkökulmia. Ja kirjan idea on kyllä mielenkiintoinen: se, että pidetään kauniita muistopuheita henkilöstä, josta ei oikeasti pidetty. Ja ties mitä kirja vielä paljastaisikaan? Mutta itse totean, että kiitti mulle riitti tässä kohtaa.
Joka tapauksessa kerron tästä kirjasta, jos joku muu olisi tarpeeksi urhea lukeakseen kirjan kokonaan (mikäli löytää tämän jostain käsiinsä). Kirja sinänsä ei ole edes kovin paksu ja luvut ovat lyhyitä, joten siinä mielessä se on helppolukuinen - tai ainakin nopealukuinen (jos ei muuten ala tökkiä, niin kuin minulla). Jos nämä aiheet kiinnostavat, esimerkiksi kuolema, ihmissuhteet, syyllisyys ja vastaavat, kirja kannattaa lukea.
Kirjan kirjoittanut Christian Braw on (tai oli, en tiedä elääkö hän vielä) teologian tohtori, tiedemies ja luennoitsija, kirjailija ja Ruotsin kirkon pappi. Hän on kirjoittanut lukuisia romaaneja ja esseekokoelmia. En ole itse ennen kuullut hänestä enkä tiedä, onko hänen muita teoksiaan suomennettu. Kaunokirjailijana hän on käyttänyt myös salanimeä F. J. Norstedt.
SLEY-Kirjat 1993, 160 sivua
Suomentanut Helinä Kuusiola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti