Leena-Kaarina Kilpua: Sisimpäni hiljaisuuteen. Rukousmietiskelyjä masennuksen ajalta.

Heti aluksi on sanottava, että vaikka tämän kirjan tekstit on kirjoittanut vakavaa masennusta sairastanut henkilö, niillä on silti paljon annettavaa kenelle tahansa, joka haluaa lukea kristillisiä runoja ja mietteitä. Tekstit, joita kirjoittaja itse sanoo rukousmietiskelyiksi, mutta joita varmasti voi yhtä hyvin sanoa runoiksi, kertovat nimittäin paljosta muustakin kuin masennuksesta ja kärsimyksestä. Niissä on myös paljon elämää, valoa ja toivon näköaloja.

Runot käsittelevät masennuksen lisäksi yleensäkin ihmisenä olemista, uskonelämää ja jumalasuhdetta, joten kyllä niistä löytyy jokaiselle jotakin.

Kirjassa kerrotaan, että kirjoittaja (jota en muuten mitenkään tunne enkä ole hänestä kuullut tämän enempää) jossain sairautensa vaiheessa menetti jopa häntä kantaneen toivonsakin. Siitä huolimatta näissä teksteissä on todella ihmeen paljon sitä jo mainitsemaani toivoa ja valoa. En tiedä, olisiko synkimmät tekstit karsittu kirjasta pois vai eikö Kilpua ole sellaisia edes kirjoittanut. Mutta koska hän haluaa kirjansa kautta jakaa saamaansa Jumalan hoitoa ja lohdutusta muillekin, tekstit voivat siitäkin syystä painottua valoisammalle puolelle. Ja kertoohan takakansi senkin, että pimeyden keskellä Leena-Kaarina Kilpua on löytänyt uutta luottamusta Jumalan huolenpitoon ja armahtavaan rakkauteen.

Mutta kyllä kirjasta toki löytyy raskaidenkin hetkien tuntoja, joihin vaikeissa elämäntilanteissa olevat voivat samaistua. Esimerkkinä tästä vaikka erään runon loppu:

...Katson peiliin
kavahdan itseäni
pelon särkemät silmät

loppuun rääkätyn
piinattu katse

Kirja jakautuu kuuteen osaan, jotka ovat Tuskan isku, Lohdutuksen lähde, Uskon aarre, Toivon kasvu, Rakkauden aavistus ja Valtakunnan tuoksu. Näistä otsikoista jo voikin päätellä paljon, kuten sen, että tuskaisimmat runot ovat aivan kirjan alussa. Loppua kohti runoissa on koko ajan enemmän valoa, iloa ja keveyttä. Uskoa hyvään Jumalaan.

Olen taitellut kirjasta monia sivuja merkiksi kohdista, jotka puhuttelivat tavalla tai toisella, olivat lohdullisia tai kauniita. On vaikea valita, mitä niistä kaikista lainaisi tässä ja mitä jättäisi pois.

Turvallista uskoa on esimerkiksi näissä riveissä:

... Jeesus, matkakumppani
et moiti kompuroijaa
et syytä harhailijaa.

Ja tässä on kaunista rukousta:

... Tarvitsen paljon valohoitoa
uupumuksen 
sulaa pois.

Päivä päivältä
nojaudun lähemmäs Sinua
paina sinettisi syvemmälle

Eräässä runossa kysytään, miksi kerätä muistojen mustia helmiä, kun "olet kietonut kaulaani valkoisen helminauhan..." Ja toisaalla pohditaan rohkeutta olla päivänkakkara uhkeiden ruusujen keskellä.

Ehtoollisesta kertova runo on myös yksi suosikeistani. Se loppuu näin:

Pappi painaa
ehtoollisleivän käteeni
- se halkeaa kahtia

                          temppelin väliverho

Saako Kristuksen ruumis
murtua minussa

Ja loppuun vielä runo, joka minusta on kielellisesti kaikkein kaunein tässä kirjassa. Siinä on luonnon kauneutta ja levollisuutta:

Samettisen yön
hohtava kuu
valaisee puutarhani
joka kätkee suojiinsa
yön kukat.

Niiden tuoksu huumaa
pyörryttää
keinuttaa kauas
syleilemään tuhansia tähtiä...

No, en lainaa sitä aivan kokonaan, koska kokonaista teosta ei kuulemma saa lainata ja runo on kokonainen teos... Sääli, mutta jos kirja kiinnostaa, toivottavasti se löytyy jostain luettavaksi! Kauniita ja lohdullisia ajatuksia tässä kirjassa todella on.

Niin, kirjan kannessa on muuten myös yhden toivorikkaan runon tekstiä, jota voi lukea tuosta ottamastani kuvasta.

Kiitos tämän kirjan kirjoittajalle, kuka ikinä hän onkin. En voi tietää hänen vaiheitaan, mutta toivon, että hänen masennuksensa on helpottanut.

Sley-Kirjat Oy 2000, 93 sivua