Juhani Aho: Heränneitä

Kirjailija Juhani Aho oli herännäispapin poika. Itse hän myöhemmin irtaantui kristillisyydestä, mutta hänessä piili kuitenkin yhä rakkaus ja arvostus aikanaan kokemiaan kristillisiä tunteita kohtaan. Suunnitellessaan kokonaista herännäisromaania, joka sittemmin ilmestyi nimellä Kevät ja takatalvi, Aho kirjoitti tämän herännäisaiheisen novellikokoelman. Se ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1894. 

Juhani Aho keräsi tietoa herännäisyydestä ja haastatteli ihmisiä aiheeseen liittyen. Niinpä näistäkin novelleista monissa on taustalla jokin tosielämän tapaus, josta hänelle on kerrottu. Kirjailijan omiakin kokemuksia on ainakin novelleissa Arka omatunto ja Uskontunnustus. 

Tässä ohuehkossa kirjassa on yksitoista novellia. Kokoelmasta lukija saa käsitystä vanhan ajan herännäisyydestä sekä heränneiden itsensä että heitä ulkopuolelta tarkkailevien - ja monesti kritisoivien - kautta. Moni ulkopuolinen näyttäytyy pinnallisena hauskanpitäjänä; körttiläiset taas ovat niin totisia, että eräskin rovasti surkutteli noita raukkoja, jotka surusta ja murheesta olivat tehneet evankeliumin itselleen, kuten Aho osuvasti toteaa. 

Kuitenkin myös moni ns. suruton ja maailmallinen tuli noina aikoina lopulta herätykseen. Tällaisia tapauksia Aho kuvaa useammassa novellissa. Jokin tietty synti alkaa painaa omaatuntoa niin raskaasti, ettei ole enää muuta tietä kuin Jumalan luo. Saattaapa hilpeään elämänmenoon tulla äkkipysäytyskin, kuten eräälle kuolevaa kohtaamaan lähetetylle papille ja toisen novellin hääväelle käy. 

Mutta kyllä heränneet olivat tosiaan synkkää porukkaa siihen aikaan. Syntiä saattoi heille olla jopa taide ja kirjallisuus. Ja erästä nuorta miestä, joka oli ennen ollut pitäjän iloisimpia hulivilejä, hänen tuntemansa nuori nainen kuvaa: Hänen silmänsä hehkuivat outoa tulta, hän oli sairaalloisen ja surullisen näköinen, me häntä melkein pelkäsimme. 

Kaikesta synkistelystä huolimatta heränneitten julistus toi ilmeisesti monelle rauhankin sydämeen. Eräässä novellissa nuori nainen joutuu luopumaan asiasta, josta on tullut hänelle epäjumala. Hän itkee yön yli katkerasti, mutta aamulla hän kokee riemuiten olevansa vapautettu ja valmis lähtemään Herran ehtoolliselle. 

Eräs halveksittu tyttö puolestaan kokee olevansa niin Jumalan kuin ihmistenkin hylkäämä. Mutta sitten hänet johdatetaan seuratupaan, jossa hän saa kuulla erään miehen vapauttavaa julistusta: 

Hän puhui heille Jumalan suuresta armosta ja hänen laupeudestaan kaikkia syntisiä kohtaan. Kuta kurjempi, hylätympi, vähäisempi ja halveksitumpi olet, sitä kalliimmasti ovat syntisi lunastetut, puhui hän. Kuta enemmän sinua vaivataan ja pilkataan, sitä hellemmin hän katsoo puoleesi. 

Tuo kyseinen novelli käsittelee myös herännäisyyden piirissä aikoinaan ilmennyttä kielilläpuhumista ja unissasaarnaamista. 

Monenlaisia näkökulmia herännäisyyteen on näissä eri tarinoissa. Ainakin tässä lukemassani painoksessa on Tauno Väinölän esipuhe, jossa hän muun muassa esittelee hiukan jokaisen novellin taustaa. Elleivät kaikki lukijat haluaisi tietää tarinasta mitään etukäteen, silloin ei kannata lukea tuota esipuhetta ennen kuin vasta lopuksi. 

Heränneitä oli hieno lukuelämys. On aina kiinnostavaa lukea historiallisia romaaneja - ja tällä kertaa siis novelleja. Näkee, miten ennen on eletty ja ajateltu - miten erilaista elämä on joskus ollut. 

Kirjaneliö 1987 

107 sivua 

Kansikuva Venny Soldan-Brofeldt 

Ilmestyi ensimmäisen kerran 1894