Aatos Vesamäki: Hänkö hylkäisi omansa

Aatos Vesamäki perheineen on ollut Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen lähetystyöntekijänä Keniassa tästä kirjastaan päätellen ainakin 1970-80 -lukujen vaihteessa. Kirjassa on lyhyitä hartauskirjoituksia, mutta toisaalta myös paljon afrikkalaista elämänmenoa ja lähetystyön kuvausta. Myös jotkut Raamatun vertaukset alkoivat elää Vesamäelle uudella tavalla Keniassa, ja itsekin hän osaa avata evankeliumia uudella tavalla Afrikassa kokemistaan asioista käsin.

Lähetystyön arkeen voi kuulua monenlaista. Ei ymmärrä mitä ihmiset puhuvat; uuden tulokkaan oma sanavarasto taas ei riitä kunnollisen puheen pitämiseen ehtoollisesta. Ihmiset tulevat myöhässä paikalle: esimerkiksi eräs kokous aloitettiin puolitoista tuntia myöhässä eivätkä kaikki osallistujat olleet vielä silloinkaan paikalla. Paikallisten seurakuntien kuukauden kolehtirahat saattoivat painaa yhteensä kolme kiloa, mutta rahallista arvoa niillä ei juuri ollut. Ihmiset kuitenkin halusivat antaa vähästään ne "lesken roponsa". Tiet olivat huonoja ja auton renkaat hajoilivat mennen tullen. Oli kuivuutta ja toisaalta rankkasateita, jotka muuttivat muutenkin huonot tiet liejuksi. Tilanteet eivät aina menneet järjestelmällisen suomalaisen mielen mukaan; esimerkiksi eräässä kastetilaisuudessa oli Vesamäen mielestä häiritsevää epäjärjestystä - mutta tärkein asia hoitui: ihmiset otettiin kasteen kautta Jumalan lapsiksi. Ja pitikö Keniassa kaiken mennä niin kuin suomalainen halusi, hän pohtii.

Kaiken keskellä lähetit saivat kokea uskovien yhteyttä kenialaisten kristittyjen kanssa. Vaikka esimerkiksi laulun sanoja ei olisi ymmärtänyt, ymmärsi että Jeesuksesta siinä laulettiin. Ulkona pimeni, ja kaatosateen liejuksi muuttama tie huolestutti suomalaista, mutta Kenian miehet eivät päästäneet pappia lähtemään, ja lopulta kiireettömyyden ansiosta hän pääsi kokemaan antoisan hetken kenialaisten uskonystävien kanssa. Tällaista kiireetöntä yhdessäoloa Vesamäki toivoisi Suomenkin miehille.

Raamatussa kerrotuista asioista esimerkiksi orjantappura tuli Keniassa tutuksi, koska se kasvaa siellä, ja sen kautta avautui uutta. Kenialaiset lapset taas ymmärsivät hyvin vertauksen Hyvästä Paimenesta, koska he itsekin paimensivat eläimiä jo lapsena. Vesamäki miettiikin kirjassa, mistä löytäisimme uusia kuvia ja vertauksia, jotka kertoisivat tämän paimenettoman ajan lapsille Hyvästä Paimenesta.

Kirjasta huokuu turvallinen luottamus Taivaan Isään, joka ei meitä hylkää, tuli mitä tuli. Kaiken keskellä hän on kanssamme, niin täällä Suomessa kuin kaukana maailmallakin, minne ikinä menemme. Kirja rohkaisee monin tavoin meitä taivaan tien kulkijoita ja antaa evästä matkan varrelle.

Luvussa, jossa Aatos Vesamäki kertoo "sen tavallisen tarinan" rengasrikosta afrikkalaisella tiellä, hän käyttää rengasrikkoa hyvänä nykyajan vertauksena ja kirjoittaa:

"Matkantekomme voi myös keskeytyä, varusteet eivät riitä, eväät loppuvat. Tai tulee rengasrikko. Tarpeelliset varusteet matkallamme ovat kuin auton neljä pyörää: Jumalan sana ja sakramentit suunnan näyttäjinä, rukous ja yhteys toisena parina. Yhdenkin laiminlyöminen vie vikaan. Kulku alkaa ohjautua harhateille. Kaikkien puuttuessa olet hylky tien ohessa.
  Siinä sitä sitten riittääkin katselijaa ja ihmettelijää, monenmoista päivittelijää. Mutta paikalla on myös Mestari, suuri remonttimies. Älä epäröi lähteä hänen peräänsä. Hän on tie. Hän vie perille. Myös tien oheen sortuneen. 'Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa.' 
  Hänen, Jeesuksen, seurassa matka voi jatkua kohti huikaisevia näköaloja, aina kotiin asti."

SLEY-Kirjat 1983, 118 sivua

P. S. En tiedä, mistä maasta kuvan pieni taulu on, mutta afrikkalaiselta se ainakin näyttää... Ostin sen kirpputorilta.