perjantai 18. elokuuta 2017

Hanna Rauta: Sidotuita

 Sain käsiini tällaisen kirjaharvinaisuuden: Hanna Raudan vanhan romaanin Sidotuita. Lukemani kirja oli toinen painos vuodelta 1945, mutta netistä löytämieni tietojen mukaan ensimmäinen painos ilmestyi jo vuonna 1911.

Kyllä kirjassa onkin niin vanhan ajan tunnelma, että on helppo uskoa sen olevan yli satavuotias. Esimerkiksi soittimina mainitaan pianiino ja harmoonio, nuoretkin teitittelevät toisiaan, kaksikymppinen nuorimies kulkee kävelykepin kanssa ja onpa mukana eräs Raamatun jaekin, joka on vanhemmasta käännöksestä kuin 1938.

Tapanilan uskovaisen perheen poika Eero opiskelee lakitiedettä Helsingissä ja on kääntänyt täysin selkänsä lapsuutensa Jumalalle, jopa niin, että hänestä on tullut suorastaan ateisti. Hän vastustaa kristinuskoa henkeen ja vereen ja haluaa päästä täydelliseen vapauteen sen "kahleista" ja yleensäkin kaikista kahleista. Muutkin hän haluaisi käännyttää omaan uuteen "uskoonsa".

Kotona maalla ovat vanhempien lisäksi veli Martti ja sisaret Kirsti, Inkeri ja kasvattisisar Eeva. He ovat huolissaan Eerosta ja rukoilevat hänen puolestaan. Samalla heistäkin yhdellä ja toisella on omat kamppailunsa selvyyden saamiseksi uskonasioissa. Näistä asioista varsinkin siskokset kamarissaan käyvät paljon keskusteluja iltaisin.

Eeroa taas ahdistaa kotiväki ja kotona käyminen. Häntä suututtaa heidän osaaottava suhtautumisensa häneen ja se, että hän kokee heidän "tuomitsevan hänet kadotukseen".

Eerolla ja kasvattisisar Eevalla on tunteita toisiaan kohtaan, mutta kuinka niiden käy, kun he kulkevat näin eri teitä hengellisesti?

Entä kuinka lopulta käy Eeron; jaksaako hän loputtomiin vastustaa Jumalan kutsua? Usein raju vastustus on sen merkki, että uskonasiat eivät anna rauhaa, vaan ne vaivaavat. Täysi välinpitämättömyys olisi pahempi asia. Tämän olen nähnyt itsekin todeksi. Eerollakaan ei rauhaa tunnu olevan hänen riehuessaan ja raivotessaan Jumalaa vastaan.

Oli mielenkiintoista nähdä, millaiseen loppuratkaisuun kirja päätyy ja mitä kautta kirjailija henkilönsä sinne johdattaa.

Itselleni olisi riittänyt vähän vähempikin Eeron uhoamisen ja väittelyiden lukeminen, mutta ainakin Rauta oli osannut hyvin eläytyä uskonasioista ahdistuneen nuoren tunnelmiin. Kokonaisuutena kirja oli joka tapauksessa antoisaa luettavaa.

SLEY 1945 (toinen painos), 244 sivua
Ensimmäinen painos 1911

P. S. Se alussa mainitsemani jae "tosi vanhasta" Raamatun käännöksestä oli mielenkiintoinen. Psalmissa 77 sanotaan nykykäännöksen mukaan: "Siinä on tuskani syy, että Korkeimman teot ovat toiset kuin ennen." Sama ajatus on myös vuoden 1938 käännöksessä. Mutta vanhassa Raamatussa jae kuuluu näin: "Se on minun heikkouteni; mutta Ylimmäisen oikia käsi voi kaikki muuttaa." Tarkistin tämän töissä siellä myynnissä olevasta lestadiolaisten käyttämästä käännöksestä. Jännä ero näissä käännöksissä! Mitähän heprean tuntijat tästä sanoisivat? Jotenkin olisi niin lohdullinen tuo ajatus, että Ylimmäisen oikia käsi voi kaikki muuttaa! Tottahan se tietysti onkin, vaikka se ei tämän jakeen käännökseksi sopisikaan.
Näin vaatimaton oli lukemani kirja ulkoasultaan.

2 kommenttia:

  1. Minussakin heräsi uteliaisuus tuota jaetta kohtaan ja luin psalmin monesta eri käännöksestä. Siinä ahdistettu, vihollisten ympäröimä mies (Asaf?) vuodattaa psalmista toiseen epätoivoa ja ihmetystä Jumalalle kysyen, onko Jumala heidät unohtanut. Sikäli ensimmäinen tulkinta tuntuisi tuossa yhteydessä uskottavammalta. Se on hänen väsyneen sydämensä ajatus. Toivottavasti hän sai nähdä tuon toisen käännöksen toteutuvan omassa ja kansansa elämässä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmasti se kahden viime käännöksen ajatus sopii asiayhteyteen paremmin. Mutta jännä että tuossa vanhassa Bibliassa se on toisin; onko se siis teoriassa mahdollista kääntää niinkin? En osaa hepreaa, niin voin vain arvailla...

      Poista