Nikolainen on pyrkinyt kirjoittamaan lyhyen ja selkeän esityksen luterilaisesta kasteopista. Kirja onkin lyhyt ja helposti luettava. Selkeyden kohdalla en tiedä, oliko vika minussa itsessäni, kun silloin tällöin putosin kärryiltä. Mutta paljon kyllä ymmärsinkin ja paljon hyvää löysin tästä kirjasta!
On mielenkiintoista, että vaikka lukisi kuinka monta kastekirjaa, niin jokaisesta niistä saa paljon uusia näkökulmia. Niin kävi nytkin. Siispä lukeminen ehdottomasti kannatti.
Kirjassa korostetaan, että kastamatonta kristittyä ei voi olla olemassa, vaan kasteen kautta juuri tullaan kristityksi. Kasteessa pukeudutaan Kristukseen ja päästään hänen kuolemansa ja ylösnousemisensa kohtalonyhteyteen. Nikolainen kirjoittaa Raamatussa mainitusta parannuksen kasteesta syntien anteeksisaamiseksi. Parannus oli sitä, että otti kasteen. Kaste sitten velvoittaa meitä joka päivä uudestaan kuolemaan itsellemme ja elämään Jumalalle. Kysymyksessä ei ole jokin kertamuutos, jossa meistä tulee "parempia ihmisiä", vaan tarvitsemme jokapäiväistä katumusta ja parannusta. Kaste tapahtuu kerran eikä sitä tarvitse eikä saa uusia, mutta "uskoon tulemista" meille voi tapahtua jatkuvasti. Se on prosessi. Kristityn ihmisen omatunto tarvitsee jatkuvaa puhdistusta; usko ja hyvä omatunto on säilytettävä, kirjoittaa Nikolainen.
Yksi monesta hienosta kohdasta kirjassa käsittelee Markuksen evankeliumin viimeistä lukua, jossa tämä tuttu jae: "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu...", kuuluisi kirjaimellisesti käännettynä: "Se, joka on uskonut ja tullut kastetuksi, tulee pelastumaan, mutta se, joka ei ole uskonut, tullaan tuomitsemaan kadotukseen."
Nikolainen kirjoittaa tästä Markuksen kohdasta näin:
"Kun otamme tarkoin huomioon alkutekstin verbien aikaluokat, huomaamme, ettei teksti ensi sijassa puhu menneestä tapahtumasta, uskoon tulemisesta ja kasteesta, vaan se puhuu tulevaisuudesta, siitä, mitä tulee tapahtumaan tulevalla tuomiolla. Kristuksen tullessa tuomiolle pelastuu se kastettu, joka on uskova. Kaste kuuluu pelastukseen. Evankeliumin saarnan tähtäyspisteenä on kaste...
..... Ei-uskova ei pelastu, vaikka olisi kastettu. Kaste ja usko kuuluvat yhdessä Uuden testamentin pelastustiehen. Tuomiolla ei kysytä: uskoitko ennen kuin sinut kastettiin? vaan: oletko sellainen kristitty, kastettu, joka uskoo? Usko ei ratkaissut kasteelle menemistä, mutta usko ratkaisee iankaikkiseen elämään menemisen."
Hienosti sanottu on minusta myös tämä: "Kristitty ihminen on kasteen jälkeen sekä uusi että vanha. Kristus-puku on 'vanhan Aatamin' päällä! Kaste on lahja ja velvoitus. Se on uuden elämän alku, jota on jatkettava. Lopullinen muutos, todellinen muuttuminen, tapahtuu vasta ylösnousemuksessa."
Hienoa tämä oli minusta siksi, että on olemassa sellaistakin julistusta, jonka mukaan uskovassa ihmisessä on vain uusi luomus. Kuitenkin synti ja "vanha Aatami" riippuu meissä kiinni loppuun asti.
Kuten monessa muussakin kastekirjassa, myös tässä käsitellään sitä, kastoiko alkukirkko lapsia: mitä aiheesta kertoo Raamattu, entä ensimmäisten vuosisatojen kirkkoisät. Nämä olivatkin minulle jo tuttuja asioita. Todistusaineistoa on olemassa. Lapsikaste oli käytössä, ja vasta myöhemmin oli sellainenkin kriisivaihe, jossa kastetta ruvettiin lykkäämään mahdollisimman lähelle kuolemaa, mikä ei suinkaan ollut raamatullista.
Kirjan lopussa käsitellään lyhyesti vielä baptismin syntyä ja verrataan vapaita suuntia ja kansankirkkoa keskenään.
Kirjaneliö 1981, 84 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti