Veli Matti Sallinen: Vieraalla maalla kaukana. Nuoren papin päiväkirjasta.

Kuten kirjan nimikin kertoo, kysymyksessä on päiväkirja. Se on samalla kertomus siitä, kuinka kolmikymppinen aviopari kolmen pienen lapsensa kanssa lähti lähetystyöhön Japaniin 1970-luvulla. Päiväkirja kertoo ensimmäisen vuoden kokemuksista ja tuntemuksista: aluksi kielikoulussa Amerikassa, jossa he opiskelivat englantia, ja sitten kielikoululaisina Japanissa, jossa alkoi samalla kielen ohella kohdemaan kulttuurin, tapojen ja kaiken mahdollisen opiskelu.

Minua aina kiehtovat vieraista maista ja kulttuureista kertovat kirjat - ja näin uskovaisena tietysti myös lähetystyöstä kertovat. Itsestäni ei olisi lähtijäksi, vaikka nuorena siitäkin haaveilin, mutta on mielenkiintoista olla lähettäjän paikalla ja kuulla viestejä kentältä.

Nämä tämän kirjan kuulumiset ovat tietysti jo vanhoja, mutta hyvin mielenkiintoisia. Japanilainen kulttuuri on niin kaukana suomalaisesta, vaikka on jotain yhteistäkin: suorituskeskeisyys (jossa tosin japanilaiset ovat vielä paljon suomalaisia pitemmällä) ja korkeat itsemurhaluvut. Nuoret ja jopa lapset tekivät Sallisen kertoman mukaan paljon itsemurhia Japanissa. Myös käytöstavoissa oli opettelemista; japanilaisilla on niin tarkat säännöt kaikessa. Jopa vessaan mennessä piti laittaa eri tohvelit jalkaan ja vessasta pois tullessa piti muistaa ottaa ne pois, ettei vain olisi sortunut huonoon käytökseen.

Erona Suomeen Japanissa ovat myös maanjäristykset, joita Sallisetkin kokivat heti ensimmäisen vuoden aikana ainakin kaksi. (Kirjasta on minulla lukematta vielä ehkä 15 sivua; kotona on ongelmia nettiyhteyden kanssa ja siksi nyt kirjastoon tullessani ajattelin täällä saman tien blogata, vaikka kirja onkin vähän vielä kesken. Kuvankin saan laitettua tänne vasta sitten, kunhan tekniikka kotona alkaa taas pelittää.) Kieli oli tietenkin vaikeaa, mutta sen oppiminen tarjosi myös onnistumisen elämyksiä ajan mittaan. Lapsilla oli omat kipuilunsa kielitaidottomuuden ja suomalaisten ystävien menetyksen takia. Ja koko perheelle elämä Tokion miljoonakaupungissa oli kovin erilaista Savitaipaleen pappilan kotoisaan elämään verrattuna. Monenlaista vaikeutta voi lähetystyöntekijän elämässä olla.

Japani on myös haasteellinen maa lähetystyön kannalta. Japanilaiset ovat rikkaita ja "maailman parhaita" teknologiassa, koulutuksessa ja muussa kehityksessä eivätkä ehkä siksikään ole avoimia evankeliumille. Ja maan omat uskonnot, shintolaisuus ja buddhalaisuus, ovat vahvoja. Tai olivat ainakin silloin kun tämä kirja on kirjoitettu, mutta varmaan vielä nykyäänkin. Vanhemmat saattoivat kyllä päästää lapsensa pyhäkouluun, mutta kasteelle meneminen oli usein ankarasti kiellettyä. Kuitenkin Japanin kristityistä muistaakseni suuri osa on kirjan mukaan löytänyt Jeesuksen pyhäkoulutyön kautta.

Kiinnostavaa olisikin, jos joku lähetystyöntekijä kirjoittaisi kirjan tämän hetken Japanista ja työstä siellä. Lisäksi tämä kirja kertoi vain ensimmäisen vuoden vaiheista ja kielikoululaisena olemisesta. Olisi mielenkiintoista lukea, millaista lähetin elämä on sitten, kun itse työ alkaa ja jatkuu.

Hauskaa kirjassa oli se, mitä se kertoi myös 70-luvun Suomesta. Vaikutti siltä, että Amerikkaan mennessään Salliset näkivät ensimmäisen kerran hampurilaisia, kun he ihmettelivät, että siellä ruokapaikat ovat vain rönttöspaikkoja, joissa tarjotaan lämmitettyjä vehnäsämpylöitä, joiden välissä on jauhelihapihvi. Myös 70-luvulla oli näköjään ihan ok puhua neekereistä. Itse olen ollut 70-luvulla alle kouluikäinen, joten en paljoa muista sen ajan asioista.

SLEY-Kirjat Oy 1980, 132 sivua

Lisäys 2.3.2017: Nyt sain laitettua kuvankin tänne, ja kotona on uusi nettitikku, joten pääsen taas nettiin.