Viivi Rajamäki: Parhailla päivillä on siivet

Tällaisia vähänkin vanhempia kristilllisiä romaaneja ei välttämättä löydä kuin kirpputorilta ja sellainen kirpparilöytöhän tämäkin romaani oli. Vaikka kirjoittaja on näköjään ollut lapsuuteni naapurikunnan pappilan emäntä, en silti muista kuulleeni tästä kirjasta mitään - tai ehkä olen vain unohtanut, kun olen silloin ollut niin pieni ja aikaa on kulunut pitkästi.

Kirjassa helsinkiläisen Sinikan elämä murskautuu yhdessä yössä, kun hän saa tiedon miehensä äkillisestä kuolemasta auto-onnettomuudessa. Sinikka menee aivan lukkoon, masentuu ja sulkeutuu itseensä kuukausien ajaksi.

Surunsa keskellä hän kuitenkin saa lohtua löytämästään uskosta ja lopulta noinkin raskas masennus katoaa mielestäni yllättävän kevyesti yhdessä hetkessä. Tämän jälkeen kirjassa ei enää paljon surusta puhutakaan, aivan kuin Sinikka olisi noin helposti päässyt täysin sen yli. Minä en toki ole mikään surun asiantuntija, joten en mene sanomaan kenellekään, en edes romaanihenkilölle, miten pitäisi tai ei pitäisi surra. Itselläni on enemmän kokemusta suremattomasta surusta, joten ei ole varaa saarnata kenellekään.

Joka tapauksessa luulin tämän olevan kirja surusta ja menetyksestä ja siksi oikeastaan vähän arastelinkin sen lukemista, mutta loppujen lopuksi suru sivuutetaan kirjassa nopeasti. Sen sijaan tämä on kirja siitä, miten Sinikka kaiken jälkeen selviytyy ja pääsee uudestaan elämään käsiksi. Hän viettää seuraavan kesän sisarustensa luona maatilalla, joka on hänen lapsuudenkotinsa, ja siitä kesästä lähtevät liikkeelle aivan uudet prosessit hänen elämässään. Hän löytää uuden suunnan elämälleen, toivoa ja uutta innostusta.

Kirjassa onkin aika paljon leppoisaa maalaiselämän ja -idyllin kuvausta ja siinä se on parhaimmillaan. Joskus on kiva lukeakin jotain tällaista, missä tavallisille ihmisille tapahtuu ihan tavallisia asioita ja arjessa on pieniä iloja, ei mitään draamaa.

Piristävänä yksityiskohtana kirjassa on paljon menneen maailman asioita - siinä ihmiset teitittelevät toisiaan aivan yleisesti, keskustellaan siitä onko naisen parempi olla töissä vai kotirouvana, eräs koulupoika joutuu suorittamaan ehtoja jne.

Kaiken taustalla kirjassa vaikuttaa herännäisyys, joka tulee Sinikan elämään uskovaisen äidin perintönä. Sinikan löytämä usko näyttäytyy hänen elämässään turvallisena ja vakaana pohjavireenä. Se ei ole mitään suurta eikä mahtipontista. Pieni ihminen saa luottaa suureen Jumalaan.

Ote Sinikan ja erään toisen naisen keskustelusta.

- Jokaisella taitaa olla omat taakat, joita on Isän eteen kannettava. Hän kai sitten on se, joka niitten painon punnitsee.
- Niin, ja minä luulen, että hän ei vertaile niitä kenenkään toisen painoihin, vaan siihen, mitä Jeesus niitten takia kärsi. Ja Jeesus on sanonut, että anna hänelle anteeksi, minä rakastan tuota ihmistä. Kuka silloin on oikeutettu asettelemaan ehtoja ja pääsyvaatimuksia, kun kerran asia on sovittu Isän ja Pojan kesken. Me syntiset ja syylliset saamme turvallisesti  taapertaa Jeesuksen askelissa.

Tämä on siis tarina selviytymisestä, toivosta ja uudesta alusta, ei niinkään surusta kuten aluksi luulin.

Kirjapiiri Oy 1980 

230 sivua 

Ilmestynyt ensimmäisen kerran Herättäjä-Yhdistyksen kustantamana 1977.