Teuvo V. Riikonen: Armollinen erämaa

Kirjansa saatesanoissa Teuvo V. Riikonen toteaa: "... huomaa, että moni tuntee olevansa aivan lopussa. He kokevat olevansa henkisesti ja hengellisesti erämaan armoilla. Erämaan kasvot näyttävät pelottavilta ja luotaantyöntäviltä, mutta niiden lähempi tarkastelu paljastaa jotain muuta. Voimme oppia tuntemaan armollisen erämaan."

Kun sitten lukee tämän kirjan, huomaa, että erämaa voi todella olla armollinen paikka, vaikka ei se tietenkään helppo paikka ole. Riikonen lainaakin William Uotista, joka on sanonut: "Jumalan luokkahuone on usein pimeä. Mutta sen pimeydessä opimme tuntemaan itsemme."

Niissä kuivissa erämaissa, siinä Jumalan koulun pimeässä luokkahuoneessa, ahdistuksessa ja yksinäisyydessä opitaan monta arvokasta läksyä. Juuri tuo itsensä tunteminen, oman pimeytensä ja syntisyytensä näkeminen pohjaan asti, niin että hävettää, on yksi kaikkein tärkeimmistä läksyistä. Silloin ihmiselle alkaa armokin maistua.

Erämaassa ihminen voi olla syrjään sysättynä, tavalla tai toisella erossa ihmisistä, ihmisjoukoista tai tärkeistä tehtävistä. Hän tuntee olevansa tarpeeton ja näkee elämänsä merkityksettömänä. Jumala näyttää salatun puolensa ja vaikenee. Mutta juuri vaietessaan Jumala puhuu eniten, kirjoittaa Riikonen. Hän lainaa muun muassa Johannes Viiniköynnöstä, joka on sanonut: "Kun Hän on kätkeytynyt minulta, minut on kätketty Häneen."

Ruotsalainen Peter Nilsson puolestaan kirjoittaa: "Juuri laiminlyömällä minua, Hän pakottaa minut ajattelemaan itseään... Jumalan hiljaisuus on merkki, että hän näkee sinut, että hän on ystäväsi."

Tässä kohtaa mainittakoon, että kirjassa onkin paljon hienoja sitaatteja muun muassa autiomaan isiltä ja kelttiläisistä rukouksista. Kirjan lopussa on luettelo lähteenä käytetyistä ja muuten aiheeseen liittyvistä kirjoista; sieltä voi siis löytää lisää lukuvinkkejä.

Kirjassa pohditaan sitä, miten me nykyihmiset haluamme kaiken nyt tai heti; kaiken pitää olla pika-sitä ja pika-tätä. Meillä on kiire vaihtaa autoa, tapettia, työpaikkaa, seurakuntaa ja puolisoa; emme osaa pysähtyä mihinkään. Emme kestä odottamista ja hiljaisuutta. Kuitenkin juuri hiljaisuudessa, odottamisen, kärsimysten ja koetusten kautta Jumala voi tehdä työtään meissä - ja luoda uutta. Monesti se uusi vain voi tulla esiin vasta vuosien kuluttua, ja siksi ne pitkät erämaavuodet voivat tuntua niin hukkaanheitetyltä ja turhalta ajalta elämässämme.

Olin lukenut tämän kirjan kerran aikaisemmin - vuosia sitten. Siitä lukukerrasta en muista mitään ihmeempiä, mutta nyt kirja oli jo pitkään kuiskinut houkuttelevasti hyllystäni. Aivan järkytyin, kun nyt luin sen, niin kuin joskus järkyttyy, kun lukee kirjan, joka on alusta loppuun suoraa puhetta omaan elämään. Aikaisemmin en olisi ymmärtänyt enkä osannut ottaa vastaan tämän kirjan antia. Mutta kun nyt luin sen ja katsoin kuluneita vuosia taaksepäin, varsinkin neljää viime vuotta, ymmärsin ja kiitin. Sain paljon uutta näkulmaa ja pystyin hyväksymään menneitä ja nykyisiä kokemuksia eri tavalla. Näin, että kaikessa on koko ajan ollut siunaus.

Siis lämmin kiitos sinulle tästä kirjasta, Teuvo V. Riikonen! Toivottavasti luet tämän postaukseni täältä joskus...

"Jumala tekee uutta rikkomalla vanhaa, sillä on myös 'aika repäistä rikki' (Saarnaaja 3:7). Kun ihminen haluaa uutta, sekin tapahtuu usein rikkomalla vanhaa. Mutta me haluamme usein muutoksen tapahtuvan nopeammin kuin se todellisuudessa on mahdollista. 
  Et voi paistaa maittavaa munakasta, jos et halua rikkoa kananmunaa. Moni toivoo elämäänsä uutta ja pyytää samalla Jumalaa uudistamaan, mutta ei muuttamaan mitään. Jumalan salattu tapa on se, että erämaassa ihmiseltä otetaan pois, jotta voidaan jotain antaa tilalle."


Katharos Oy 2009, 116 sivua
Kannen kuva: Jake Bonsdorff
Graafinen asu: Johanneksenleipäpuu Oy