Ralph Ditlef Kolnes: Juuret kivessä

Juuret kivessä on romaani norjalaisesta teologian opiskelijasta, Janus Ankerista. Hän on itse matkasaarnaajan poika, mutta vanhemmat ovat jo kuolleet. Pienessä kotikaupungissaan hän on kokenut, että uskovaiset ovat yrittäneet puristaa häntä ahtaaseen muottiin ja "kristilliseen pakkopaitaan". Tästä syystä toisten odotukset ja vaatimukset ahdistavat häntä. Janus on kapinallinen epäilijä, joka haluaa taistella saadakseen säilyttää itsenäisyytensä, mutta toisaalta hän on kuitenkin uskon löytääkseen lähtenyt opiskelemaan teologiaa Oslossa, jossa hän nykyään asuu. Papiksi hän ei kuitenkaan halua.

"Tuuli puhalsi kaduilla puuskittaisena, ja lumipyry pöllysi joka suuntaan harmaassa joulukuun aamussa. Oli epämiellyttävän kylmää, ja Janus nosti hieman liian suuren takkinsa kauluksen pystyyn kaulansa suojaksi. 
  Matka tiedekunnan talolle ei ollut pitkä. Janus käveli niin nopeasti kuin pystyi ja koetti samalla muistaa jotakin luennoitavasta aiheesta. Hän tiesi, että se kuului teologisen etiikan piiriin, mutta ei jaksanut muistaa, mistä Hall oli viimeksi puhunut. 
  Kun hän ehti luentosaliin, professori oli jo täydessä vauhdissa. Heti kuivan äänen kuullessaan Janus muisti, että käsiteltävänä oli Tuomas Akvinolaisen moraalifilosofia."

Toisten teologian opiskelijoiden kanssa Janus käy väittelyitä uskonasioista. Toisaalta hän on ystävystynyt myös joidenkin psykologian opiskelijoiden kanssa, jotka vastustavat kristinuskoa. Hän on itsekin kiinnostunut psykologiasta ja muun muassa unista. Joskus Janus näkeekin hyvin pysäyttäviä unia omiin sisäisiin prosesseihinsa liittyen.

Januksella on tarve analysoida kaikkea viileän älyllisesti. Hän haluaa ymmärtää kaiken ennen kuin voi uskoa. Älystä ja järjestä on tullut hänelle suorastaan suojakuori, jonka takaa hän hyökkää toisten näkemyksiä vastaan ja jonka taakse hän toisaalta piilottaa oman epävarmuutensa ja haavoittuvuutensa. Hän on myös kovin itsekeskeinen, mitä hänen ystävänsä ja tuttavansa eivät voi olla huomaamatta.

Suojakuori alkaa kuitenkin mureta, kun Janus rakastuu opiskelukaverinsa Jakobin taiteita opiskelevaan siskoon Leneen, joka on kirkkoherra Vellen tytär. Kyläillessään Velleillä Janus saa toisaalta aikaan melkoisia mullistuksia perheen sisäisissä ihmissuhteissa, mutta toisaalta hän myös itse alkaa muuttua.

Vähitellen Janus alkaa tehdä yllättäviä löytöjä siitä, mitä kristinusko todella on. Käännekohdaksi totuuden etsinnässä muodostuu hänen, Lenen ja muutaman muun yhteinen matka Hadelandiin kirkollisen uudistuksen kirkkopäiville. Sillä matkalla Januksen koko sisin - ja se suojakuori - järkkyy perinpohjin.

Vaikka pääpaino kirjassa on Januksen sisäisillä prosesseilla, onnistuu Ralph Ditlef Kolnes käsittelemään tässä 228-sivuisessa romaanissaan yllättävän monia aiheita - ja tekee sen syvällisesti. Esimerkiksi pappeutta pohditaan niin teologian opiskelijan, pitkään pappina toimineen kirkkoherran kuin papin vaimon ja lastenkin näkökulmasta.

Naisen asema nousee esiin, koska kirkkoherran vaimo Johanne on nuorena luopunut lääketieteen opinnoistaan "papinvaimon kutsumuksen" takia, mutta syvällä sisällään hän on tähän valintaansa tyytymätön. Tytär Lene puolestaan edustaa nuorta polvea, joka ei aio luopua omasta elämästään tulevan miehensä takia. Sitä samaa nuorta polvea edustaa tietysti myös Janus, joka ei hänkään ymmärrä kirkkoherran vanhanaikaisia ajatuksia naisen asemasta.

Papin perheen ihmissuhteita Kolnes käsittelee kiinnostavasti. Sisarukset Jakob ja Lene pyristelevät irti hallitsevan isänsä otteesta kohti itsenäistä elämää. Isällä on mielestään oikeus olla sekä isä että pappi perheelleen, mutta toimiiko se käytännössä?

Lisäksi kirja tarjoaa mielenkiintoinen katsauksen Norjan luterilaiseen kirkkoon. Norjan kristillisyydestä ja kirkollisista asioista en ole tiennyt käytännössä juuri mitään. En nytkään aivan täysin päässyt kärryille, mutta matala- ja korkeakirkollisuutta kirjassa sivutaan jatkuvasti.

Ne kirkkopäivät, joille nuoret lähtevät, ovat juuri korkeakirkollisten järjestämät. Sen verran pääsin käsitykseen, että korkeakirkollisille tärkeitä ovat sakramentit, jumalanpalvelus liturgioineen, ristisaatot, ristinmerkit ja polvistumiset. Kirkkoherra Velle syyttää heitä "hurmahenkisiksi" ja väittää heidän toisaalta lähestyvän käytännöissään paavinkirkkoa.

Matalakirkollisille ilmeisesti tärkeintä on Jumalan ja ihmisen välinen henkilökohtainen suhde - korkeakirkolliset korostavat kirkon merkitystä. Kirkon olemusta ja oikeaa yhteyden perustaa kirjassa myös pohditaan. Kirkkoon liittyen esimerkiksi näin:

  - Minun mieleeni on tullut, vastasi Janus, - että kenties täällä kohdattava kirkkokäsitys ei olekaan niin kovin poikkeuksellinen. Ehkä epämääräinen kansankirkollisuus on siinä määrin ponnistellut kohdatakseen ihmiset siellä, missä he ovat, että se on menettänyt tajun siitä, missä Jumala on. 
  Ehkä kirkon olemus Jumalan lähtökohdista käsin on unohdettu, kun on innokkaasti pyritty kohtaamaan ihmiset heidän lähtökohdistaan käsin.

Hieno romaani niille, joita kiinnostaa syvällinen kristinuskon, kirkon ja esimerkiksi pappeuden pohdiskelu. Tai tuo naisen asema, papin lapsen osa, norjalainen kristillisyys ym... Norjaan sijoittuvia romaaneja ainakaan minä en ole juuri lukenutkaan.

SLEY-Kirjat Oy 1981 

228 sivua
Alkuteos: Rötter i sten. Luther Forlag A/S, Oslo 1980
Suomentanut Samppa Asunta
Kansi: Osmo Omenamäki