Pia ja Mikko Pyhtilä: Chapu chapu - Kotona maailmalla

Pia ja Mikko Pyhtilä kertovat tässä kirjassaan siitä, kuinka he lähtivät ensin kielikouluun Englantiin ja sen jälkeen lähetystyöhön Pohjois-Tansaniaan. Millaista on lähetin elämä Afrikassa? Ainakaan siellä ei voi hoitaa kaikkea "chapu chapu" eli nopeasti, niin kuin me suomalaiset olemme yleensä tottuneet toimimaan. Paljon muutakin uutta tulee vastaan.

Toisaalta Pyhtilät kertovat afrikkalaisten iloisuudesta ja Tansanian upeasta luonnosta lukuisine eläimineen. Toisaalta sitten pitkin kirjaa eteen nousee kysymys köyhyydestä ja rikkaudesta. Miksi meillä on, mutta heillä ei  ole? On katulapsia, kerjäläisiä ja ilotyttöjä. Elämän traagisuus tulee vastaan, kun aikuiset miehet kivittävät kaupungilla kuoliaaksi pienen pojan - vain koska tämä oli taskuvaras... Köyhyyttään sekin raukka joutui varastamaan.

Eräs tragedia Tansaniassa on albiinojen tappaminen - tai ellei heitä aina tapeta, heidän kimppuunsa saatetaan hyökätä ja katkaista heiltä kädet. Kaikki tämä taikauskon takia, koska uskotaan, että albiinojen ruumiinosien syöminen tuo onnea, terveyttä ja rikkautta. Luterilaisen kirkon nuoret järjestivätkin mielenosoituksia tällaista vastaan yhdessä toisten kristittyjen nuorten kanssa. Kirjassa todetaan, että jos tällaisessa maassa kristillisen kasvatustyön vahvistaminen on "sitä kuuluisaa kulttuurien tuhoamista, josta lähetystyötä yhä edelleen syytellään, uskon että se silti on sen arvoista."

Kirjan alussa kerrotaan, että Pia kirjoittaa lyhyesti ja iskevästi, Mikko puolestaan kuvailee ja tarinoi pitemmän kaavan mukaan. Tästä päätellen kirjan runomuotoisten tekstien täytyy olla Pian käsialaa, ja kyllä se näkyy joskus niiden sisällöstäkin, samoin kuin pitkistä teksteistä paljastuu siellä täällä, että ne ovat miehen kirjoittamia. Näiden erilaisten tekstien vuorottelu rytmittää kirjaa mukavasti.

Juuri monet runot ovat kirjan pysäyttävintä antia. Esimerkiksi eräs runo alkaa näin:

                   "Tuo nuori nainen on Eliza,
tiedän ettei hän oikeasti elätä itseään baariapulaisena.
Hänen pieni toppinsa ja käytettyjen vaatteiden torilta
                    ostamansa lantiofarkut
                     kertovat ihan muusta."

Ja runo loppuu:

"Jollei Eliza kuole kovin nuorena siihen tautiin
   hän ehtii työskennellä vielä monta vuotta.
    Mutta voi että hän on toisinaan väsynyt."

Monen muun ohella kirjassa kerrotaan melko seikkaperäisesti myös joulunvietosta Tansaniassa, piparkakkumausteiden kotimaassa. Siinä mielessä oli hyvä ajoitus lukea kirja näin joulun välipäivinä. Oli mielenkiintoista lukea tansanialaisten joulusta ja toisaalta suomalaisten omasta joulunvietosta Afrikassa. Mwanzan kansainvälisen koulun joulujuhlassa lapset useista eri uskontokunnista esittivät yhdessä joulukuvaelmaa, eikä se ollut muiden uskontojen edustajille mikään ongelma, kuten Suomessa nykyään yritetään väittää. Tansaniassa "oma katsomus ei estä osallistumasta yhteiseen iloiseen juhlaan", Pyhtilät kertovat.

Kirja kertoo myös kortteja myyneestä köyhästä pojasta, joka piirsi joulukortteja muulloinkin kuin joulun aikaan. Ihmettelyyn hän vastasi: "Meillä kadulla elävillä ja vaatimattomissa oloissa tallissa syntyneellä Jeesus-lapsella on niin paljon yhteistä, että uskon hänen ymmärtävän meitä paremmin kuin kukaan muu. Siksi piirrän aina myös joulukortteja."

Kaikki tämä ja paljon muuta siis tässä kirjassa. Jos Afrikka kiinnostaa, Chapu chapu tarjoaa paljon uutta tietoa ja pohdittavaa.

Loppuun jaan erään paljon elämää nähneen tansanialaisen naisen sanat, jotka antavat meille suomalaisille ajattelemisen aihetta:

"Teillä eurooppalaisilla on paljon ongelmia, koska teillä on isot talot ja paljon tavaraa. Minulla on vähän ongelmia, koska minulla on pieni talo ja vähän tavaraa."

Suomen Lähetysseura 2010, 168 sivua
Kansi ja taitto DA Graphics Oy / Tanja Varonen