Tomas Sjödin: Se tapahtuu kun lepäät

Levosta kirjoitettu kirja tulee varmasti tarpeeseen tänä kiireen, tehokkuuden ja suorittamisen aikakautena. Siksi itsekin tartuin tähän kirjaan suurella mielenkiinnolla. Ja monipuolisesti se onnistuikin käsittelemään aihetta, vaikka kirja on melko pienikokoinen ja ohut. Sain paljon uutta ajateltavaa aiheesta.

Itse pidin kirjan alku- ja loppuosasta, joista sain eniten omaan elämääni. Kirjan keskivaiheilla Sjödin kertoo aika paljon juutalaisesta sapatin vietosta, ja hän myöntää itsekin, että saattaa romantisoida juutalaista sapattiperinnettä, jonka keskellä ei itse ole edes kasvanut. Minusta hän vaikuttaa hyvinkin romantisoivan sitä, ja lisäksi hän korostaa sapatinvieton sosiaalista puolta hyvin voimakkaasti.

Varmasti onkin totta, että juutalaiset ovat sapattina sosiaalisia, mutta eihän meidän tarvitse ottaa omaan lepopäiväämme kaikkea suoraan heiltä. Jokainen levätköön sillä tavalla, joka itselle on eniten levoksi. Mielestäni sapatista kirjoittaessaan Sjödin osoittautuu luonteeltaan ekstrovertiksi, jolle lepoa on toisten ihmisten parissa vietetty aika. Jumalan läsnäolonkin hän sanoo tuntevansa parhaiten ystävien seurassa.

Mutta jos ihminen on introvertti, kuten kai aika moni suomalainenkin on, ja jos hän vielä joutuu työkseen olemaan sosiaalinen ja antamaan itsestään, hänelle ei ole lepoa kutsua ihmisiä kylään syömään sunnuntaina. Tai mikä hänen vapaapäivänsä sitten onkin, jos hän on sunnuntaina töissä. Juuri ystävien kutsuminen syömään lepopäivänä tuntuu olevan Sjödinille tärkeää. Tai hänhän ei edes puhu lepopäivästä, vaan sapatista, koska on siitä niin innoissaan.

Laitoin avainsanaksi myös luomisen, mutta en enää itsekään muista, mitä Sjödin siitä kirjoitti - tätä aihetta hän luonnollisesti käsitteli jossain kirjan alkupuolella. Jos joku on kiinnostunut, niin sieltä löytyy.

Kirjassa on paljon hyviä ajatuksia levosta - Sjödinin sanoin sohvafilosofiaa ja Martin Lönnebon sanoin "laahustamisen jaloa taitoa". "Myös sielu tarvitsee tilaisuutta laahustaa ympäriinsä aamutakissa ja tohveleissa", on Lönnebo todennut.

Lepoa on irtipäästäminen, se ettei yritä väkisin. On oikeus myös levätä rakkaimmistaan, että jaksaisi taas olla olemassa heitä varten. Kuten esimerkiksi lapsiperheessä tai lähiomaisen sairastaessa.

Muutama lainaus kirjasta:

"Hyödyttömyydessä on myös kyse ihmisarvosta. Jos ihminen on arvokas vain suorittaessaan, hänen ihmisarvonsa on mennyttä, mikäli hän jonakin päivänä väsyy. Yritän muistuttaa itseäni siitä, että Jumala, kumma kyllä, rakasti ihmisiä ennen kuin nämä olivat tehneet mitään järkevää."

"Kukaan meistä ei tiedä, mitä huomispäivä tuo tullessaan. Siksi on parasta kohdata se valmiiksi levänneenä, että jaksaa tarvittaessa. On viisasta levätä jo ennen kuin on täysin uupunut."

Perussanoma Oy 2015, 143 sivua.