Päiväkirjat ovat mitä ovat, joten tässäkin kirjassa on paljon aivan tavallista arkea päiväunineen, lenkkeilyineen ja sairasteluineen. Riikoset ja heidän sekä suomalaiset että muunmaalaiset ystävänsä kyläilivät ahkerasti toistensa luona, ja Riikosten vieraskirja täyttyi ystävien tervehdyksistä.
Mutta koska ollaan Israelissa, arjessa on tietenkin aivan oma värinsä. Ensiksikin työ kibbutzilla, jossa Teuvo työskenteli kanalassa ja Lea navetassa sekä myöhemmin muoviosia valmistavassa tehtaassa. Myöhemmin heidän arkeensa kuului myös heprean opiskelu. Arkea ovat lisäksi uutiset Libanonin pommi-iskuista ja Israelin terrori-iskuista.
Arjen keskelle mahtuu vuoden aikana myös paljon juhlaa. On sapatin viettoa sapattiaterioineen, monia juutalaisten juhlia ja tietysti kristittyjen omiakin juhlia. Vapaapäivinään Riikoset usein liftailevat tutustumaan Israelin nähtävyyksiin tai osallistuvat vapaaehtoisia varten järjestetyille retkille.
Kirjassa viliseekin israelilaisia paikannimiä niin, että tällaista siellä koskaan käymätöntä maallikkoa aivan hirvittää. Joistain paikoista kyllä kerrotaankin enemmän, mutta monet paikat vain mainitaan. Varmaankin Israelissa paljon käyneet saavat näistä paikannimistä enemmän irti kuin minä. Aivan kaikki muutkaan yksityiskohdat eivät auenneet, ei ainakaan se, kun eräs henkilö ei päässyt bussiin, vaan otti sen sijaan sherutin. Mikä lienee tuo kulkuväline...
Israelilaisista juhlista ja muista tavoista oli mielenkiintoista lukea, samoin poliittisesta tilanteesta sekä israelilaisten ja arabien suhtautumisesta toisiinsa. Eivät arabitkaan minään pahiksina esiinny nuorten vapaaehtoisten elämässä - eräskin taksikuski otti liftarit kyytiinsä ja he pääsivät 250 kilometriä aivan ilmaiseksi. Juutalaiset tietysti järkyttyivät siitä, että suomalaiset olivat mokoman kyytiin lähteneet... Eri maista Israeliin tulleet nuoret sen sijaan oppivat maassa suhtautumaan avarakatseisesti sekä juutalaisiin että palestiinalaisiin. Teuvo tapasi lenkeillään Negevin autiomaassa myös beduiineja.
Kirjan lopussa on luku otsikolla 25 vuotta myöhemmin, jossa Riikonen arvioi päiväkirjaansa ja Israelin tilannetta elämänkokemuksensa ja kuluneiden vuosien tapahtumien näkökulmasta. Edelleen tilanne Israelissa tuntuu olevan sama - vihamielisyyttä puolin ja toisin, terrori-iskuja...
Lopussa on myös mustavalkoisia kuvia Riikosten Israelissa viettämästä ajasta.
Maistiaisiksi pieni tunnelmapala kirjasta helmikuulta 1984:
Sapatin kunniaksi nukuimme viikon väsymykset pois. Ruuan jälkeen lähdimme kävelemään Gilboan vuorelle. Kiipesimme ylös asti auringon paisteessa. Vuoren päällä oli muitakin ihmisiä, mutta suurin osa heistä oli tullut autolla. Kummastakohan nauttii enemmän - autolla ajamisesta ylös ikkunasta katsellen vai siitä, että kävelee ja hyppii vuoren rinnettä ylös kuin vuorikauris välillä haistellen kukkia, joita kevään tullessa kukkii kauniina ympäri vuoren rinnettä? On violetin värisiä hentoja syklaameja. On purppuranpunaisia anemoneja pienissä muodostelmissa. Ja monia muita.
Perussanoma Oy 2010, 179 sivua + kuvaliite.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti