Sari Savela: Uupumuksesta uuteen alkuun - Minun tarinani

Sari Savela on kirjoittanut omasta uupumuksestaan ja siitä toipumisestaan kirjan, joka on ajankohtaista luettavaa monille - niin yleistä uupumus on nykyään, samoin kuin masennus ja muutkin jaksamisongelmat. Itsellänikin on kokemusta uupumuksesta, joten siksi tämä kirja oli itselleni erityisen mielenkiintoinen ja myös todella antoisa.

Jokainenhan oppii omista elämänkokemuksistaan jotain, mutta eri ihmisillä ne voivat olla vähän eri asioita, ja siksi olikin avartavaa lukea, millaisia ahaa-elämyksiä Savelalla oli tästä aiheesta. Vaikka nykyään en itse pode sitä uupumusta, vaan muunlaisia jaksamisongelmia, niin sain tästä kirjasta paljon irti ja alleviivasin monia kohtia. Voinkin heti sanoa, että tätä kirjaa en aio lainata kenellekään - ne lainatut kirjat kun tuppaavat jäämään sille tielleen. Vaikka vannomatta paras...

Kirja alkaa Sari Savelan uupumisen kuvauksella, sitten hän kertoo toipumisestaan ja taakoittumisen taustoista. Hän toteaa, että on muutakin uupumusta kuin vain työuupumus, minkä itsekin tiedän omasta kokemuksesta. Ihminen voi kuormittua muillakin elämän alueilla - tai monella alueella yhtä aikaa. Työ voi olla vain yksi tekijä kaiken keskellä.

Kirjoittaja kertoo myös oman perheensä historiaa, koska monet asiat siirtyvät sukupolvelta toiselle niin hyvässä kuin pahassa, esimerkiksi sota-ajan kokemukset, puhumattomuus tai katkeruus. Hän kannustaa vaalimaan kaikkea sitä suvun perintöä, mikä on hyvää. Myös hän kertoo oman elämänsä vaiheista lapsuudesta aikuiseksi asti. Kirjan lopussa on erilaisia uupumuksen opettamia asioita, joita Savela jakaa lukijoille, esimerkiksi se, että elämän eri osa-alueiden on oltava tasapainossa. Ja että meidän pitäisi oppia hyväksymään se, että myös kärsimys ja vastoinkäymiset kuuluvat elämään. Jos odotamme elämältä pelkkää päivänpaistetta, pettymys seuraa toistaan, kun kaikki ei aina mene niin kuin haluaisimme.

Kirjan esipuheessa Savela kuvaa uupumusta jälkikäteen näin.

Kolme vuotta sitten olin keskellä syvää uupumusta ja masennusta. Elämäni oli nollapisteessä. Vauhtini oli pysähtynyt. Monta kuukautta kului usvassa. Minulla ei ollut kokemusta, johon nojaten olisin voinut luottaa toipumiseen, toisin kuin päänsärkykohtauksissa. Nyt tiedän enemmän. Toipuminen on mahdollista, mutta se voi kestää, eikä elämä välttämättä palaudu koskaan entiselleen.

Kun näkee omassa elämässään, että toipuminen on mahdollista, se rohkaisee. Mutta totta on sekin, että elämän jäljet jäävät meihin, ja uupumuksen kokenut ihminen voi jäädä jollain tavalla ontuvaksi loppuelämäkseen. Hän myös joutuu aina pitämään huolta omasta jaksamisestaan ja omista rajoistaan toisella tavalla kuin ne, joilla ei ole vastaavia kokemuksia ollut. Mutta toivoa on, ja kivun kautta syntyy uutta, sen sai tämän kirjan kirjoittajakin nähdä omassa elämässään. Toipuminen ei vain ollut niin nopeaa kuin hän oli etukäteen kuvitellut.

Vielä loppuun eräs itsellenikin lohdullinen lainaus siitä, mitä Sari Savela oppi oman uupumuksensa keskellä.

Aikaisemmin järkevyys, velvollisuudentunto ja erilaiset kuuluu tehdä ja ajatella -normit ohjasivat minua liiaksi. Väsyneenä on ollut pakko antaa periksi ja luopua suorittamisesta ja tekemisen pakosta. Tavallaan on vapauttavaa, kun ei enää jaksa tehdä asioita edes velvollisuudentunnosta. On vain luotettava siihen, että kelpaa ja riittää, vaikka ei jaksa ja vaikka ei pysty olemaan aktiivinen tai olemaan vuorovaikutuksessa.

Niin, tuosta aktiivisuudesta tuli vielä mieleen... Sen tästä kirjasta huomasi, kuten olen elämässä muutenkin huomannut, että eri ihmiset oireilevat masennusta ja uupumusta eri tavalla. Jotkut lopettavat kaiken sosiaalisen elämän, toiset taas eivät muuten saa itseään liikkeelle ja kuka mitäkin. Minua suorastaan väsytti lukiessani se, miten energisen tuntuisesti tämän kirjan kirjoittaja hoiti omaa uupumustaan. Hän nimittäin oli kyllä väsynyt ja jatkuvasti unen tarpeessa, mutta kävi säännöllisesti liikuntakeskuksen ryhmäliikuntatunneilla - parhaimmillaan lähes joka päivä. Oli bodypumpia, bodycombatia, zumbaa, shbamia, spinningiä, kuntonyrkkeilyä, vatsa-peppujumppaa, cross-corea ja kahvakuulaa. Huh huh. Kuulostaa siltä kuin tehokas ihminen olisi uupunutkin tehokkaasti. Mutta me tosiaan olemme niin erilaisia. Itse en ole noin tehokas virkeänäkään, ja väsyneenä en pääse liikkeelle sitäkään vähää.

Mutta tärkeintä tietysti onkin, että jokainen tekee uupuneena sitä, mihin itsellä on voimavaroja ja mikä itsestä tuntuu hyvältä. Eri ihmisillä ne ovat eri asioita.

Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa kaikille aiheesta kiinnostuneille. Kirjassa oli paljon hyviä, lohdullisia ja vapauttavia ajatuksia uupuneille. Ja tietenkin vertaistukea.

Päivä Oy 2015, 144 sivua.