Kirja sisältää kokoelman Kävelyllä paratiisissa, joka koostui aivan uusista runoista, ja lisäksi siinä on valikoituja runoja neljästä aikaisemmasta kokoelmasta Lujinta maailmassa (1974), Kädessä linnunlaulut (1977), Laula ruohossa, tuuli (1978) ja Huuda minut kotiin (1981)
On helpompi nauttia runoista kuin osata sanoa niistä jotain. Lyhyesti sanottuna Irja Hiironniemen runot ovat äärettömän herkkiä ja kauniita. Se, joka odottaa tällaiselta runokirjalta pelkästään julistavaa kristillistä otetta, saattaa kokea pettymyksen, mutta jos haluaa aistia ihmiselämän ja tunteiden koko kirjon, niin sitä nämä runot ovat tulvillaan. Jumalaakaan unohtamatta tietysti!
Runoissa pohditaan sekä ihmissuhteita että jumalasuhdetta. Ihmissuhteissa on rakkautta, parisuhdepohdintoja ja äidin surua lapsensa kuoleman jälkeen, lapsen, joka ei saanut elää kauan: "Hän on poissa / poissa / tuskin oltuaan." Myös omaa, joskus tulevaa kuolemaa muutama runo käsittelee. Nythän runoilija onkin jo päässyt siihen haudan lepoon, josta hän kirjoittaa muun muassa runossa Kirkkomaalla:
"Kun saan tulla tänne nukkumaan,
enää ikävöi en rakkaintakaan ääntä.
Täällä herään suureen kirkkauteen.
Kristus kulkee hiekkatietä pitkin.
Kristus, katson sinuun vaiti odottaen.
Sinä itse luokseni saat tulla..."
Monissa runoissa kuvataan kauniisti luontoa ja eri vuodenaikoja. Lyhyen runon Tähtiä muistan jo nuoruudestani, jolloin se - kaikessa lyhyydessään - ihastutti minua aivan yhtä paljon kuin vielä nytkin:
"Talvi-iltana
metsien äänettömyydessä
ääriäni myöten täynnä
tähtiä."
Yritän yleensä olla lainaamatta kokonaisia runoja, mutta näin lyhyiden runojen kohdalla joutuu tekemään poikkeuksen, koska niistä on paha irrottaa mitään pois...
Nautin valtavasti näistä Hiironniemen kauniista teksteistä. Tässä muutama rivi eräästä hiukan pitemmästä runosta:
"Merenä sinä kimallat minussa,
aamuisena, ilosta levottomana..."
Luonnonläheisyyttä on tässäkin, Ylistys-nimisessä runossa, jossa koko metsä ja pelto ylistää Jumalaa:
"Sinua laulaa koko honkainen rinne,
kuusikko tuolla ja leppien lehdet,
iloitsee kiiltävä puolukkavarvikko,
ylistää pisaroitten parvi
ja auringon valo viljan yllä..."
Hiironniemen runoissa kristinusko näyttäytyy vapauttavana ilosanomana, aitona ilona, jota haluaa levittää muillekin. Runoissa kaikuvat ilon sävelet uudestaan ja uudestaan (vaikka kyllä niistä muitakin tuntoja löytyy). Siksikin tällaiselle niin monesti itseään syyttelevälle ja pessimistiselle mollikristitylle tekee hyvää lukea näitä runoja, hengittää niiden avaraa, raikasta ilmaa. Tajuta, että ilo on, ihan oikeasti se on!
Tavalliseen tapaan ehtoollinen on lempiaiheeni, ja kaksi siihen liittyvää runoa nousivat lempirunojeni joukkoon - tosin tässä kirjassa ei juuri muuta olekaan kuin lempirunoja!! Päätänkin otteeseen runosta Kevyt:
"... niin kuin lumi on puhdas,
tuoksu kevyt,
niin ovat askeleeni kevyet, Herra,
niin jalkani siipiä täynnä,
kun puet minut anteeksiantamuksen väljään vaatteeseen,
kalliiseen.
Säihkyvä hanki
- Jumalan kimaltava uni pakkasten maassa -
on kuva minun ilostani Kristuksessa
ja vapaudestani,
kun Isäni suudelma otsallani
nousen palvelemaan."
Se sama ilo, vapaus ja keveys tässäkin runossa! Tästä kaikesta olen kiitollinen Irja Hiironniemelle. Kirjan välistä löysin lehdestä leikkaamani kuolinilmoituksen, jonka mukaan hän nukkui pois kolme vuotta sitten. Hän pääsi lepoon. Ilmeisesti samaan kirkkomaahan, joka on minullekin läheinen sukujuurieni vuoksi. Ihanat runonsa hän jätti perinnöksi meillekin, jotka emme häntä henkilökohtaisesti tunteneet. Niistä kiitos hänelle - ja taivaalliselle Isällemme, joka antoi hänelle lahjan nähdä kauneutta ja pukea se sanoiksi meidän muidenkin luettavaksi.
Herättäjä-Yhdistys 1987, 144 sivua
Kansi: Kaija Elo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti